lauantai 1. elokuuta 2015

Sanoiko Jumala todella niin ja mitä hän sanoi?

Raamatussa 1. Mooseksen kirjassa oleva syntiinlankeemuskertomus on puhuttelevaa tekstiä. Ikivanha ensin suullisesti tiedetty ja sittemmin muistiin kirjoitettu kertomus kertoo, miten ihmissuku käärmeen kautta (eli ihmisen ulkopuolelta) tulleen synnin seurauksena meni kerrassaan piloille ja päätyi suuntaamaan koko oman vaelluksensa kirjaimellisesti päin helvettiä. Tämä on kertomuksen syvin, vakavin ja kauhistuttavin sanoma eikä esimerkiksi se, miten käärme nytkin kuiskuttelee kehottaen pikkutuhmuuksiin: "sanoiko Jumala todella niin eli kielsikö Jumala todella tuon yksittäisen asian?"

Kuitenkin käärmeen ensimmäinen kuiskuttelu ihmiselle ja ihmisen suhtautuminen siihen kertovat paljon myös siitä, miten kiusaaja ja minä toimimme, kun olen valintatilanteessa oikean ja väärän välillä.

Kertomuksessa ylös kirjoitetussa muodossaan ei totisesti harrasteta kepeää jutustelua eli small talkia. Emmeköhän voi olettaa, että syntiinlankeemusta suullisesti ja myöhemmin kirjallisesti kuvattaessa on haluttu tallettaa kaikki tarpeellinen mutta ei jaaritella vähäisimmässäkään määrin. Vuoropuhelussa jokaisella ylös kirjatulla vuorosanalla on aivan erityinen merkitys. Siksi kertomuksen vuoropuhelut on syytä lukea yksityiskohtaisesti. Esimerkiksi toisin kuin hyvin usein viitataan, käärme ei otsikossa mainitulla ensimmäisellä kysymyksellä kyseenalaista mitään Jumalan antamaa käskyä, vaan keksii omia käskyjään. 

Syntiinlankeemuskertomus osoittaa, että ihmisellä oli himo tietää ihan itse, mitä on hyvä ja mitä paha. Ihmistä siis himotti tietää itse, mitä (1) saa tehdä ja (2) mitä ei saa tehdä. Ihmistä ei tyydyttänyt Jumalan asettama raja mutta ei myöskään Jumalan lahjoittama vapaus.

Tuhansien juonten konstimestarilla oli ovela strategia. Kaikkein ensimmäiseksi hän esitti Jumalan sanan kohtuuttomana vääristellen Jumalan sanaa. "Onko Jumala todella sanonut: 'Te ette saa syödä mistään puutarhan puusta'?" Eihän Jumala ollut sanonut läheskään noin. Käärme yritti siis saada Jumalan kuulostamaan ankaralta tyrannilta väittämällä Jumalan kieltäneen sellaista, jota Jumala ei tarkkaan ottaen ollut ollenkaan kieltänyt. Jumalahan oli kieltänyt vain yhden hedelmän syömisen ja sallinut kaiken muun. Käärme esitteli ensimmäiseksi Jumalan sanan aivan valheellisesti tosiasiallista tiukemmassa valossa.

Tämän rinnalle on syytä tuoda usein käytetty toinenkin näkökulma siitä, miten syntiinlankeemuksen yhteydessä tuli Jumalan sana hyljätyksi. Ei ainoastaan käärmeen, vaan myös Eevan hylkäämäksi.

Eeva ensinnäkin aivan kuin puolusti Jumalaa. Eihän Jumala ole tuollainen julmuri, saamme syödä kaikista puutarhan puista ja meillä on vain yksi poikkeus. Mutta kuitenkin: Eevan vastauksessa, jonka hän antoi käärmeelle, on yksi erittäin paha vika. Eeva puolustautui käärmeen petosta vastaan lankeamalla samaan virheeseen itsekin. Eevakaan ei nimittäin pysynyt selvässä Jumalan sanassa, vaan käärmeen lisäksi myös Eeva väitti Jumalan kieltäneen sellaista, mitä Jumala ei ollut kieltänyt.

Eihän Jumala nimittäin ollut kieltänyt koskemasta. Oli Eevan ihan oma keksintö, että hedelmän koskettamisesta seuraa kuolema. Eeva oli heikko, joten hän otti suojakseen oman käskyn - varmuuden vuoksi.

Jumalahan sanoi: "Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma (1. Moos. 2)."

Eeva taas laittoi Jumalan suuhun nämä sanat: "Älkää syökö sen hedelmiä, älkää edes koskeko niihin, ettette kuolisi."

Mitä Eeva hyötyi itse omaksi suojakseen rakentamastaan suojamuurista, omasta säännöstä? Ei mitään. Jumalan sana oli käärmeen ja Eevan puolelta jo hyljätty ja muuri näin murrettu. Käärme lupasi, että puusta syövä tulee Jumalan kaltaiseksi ja tietää itse kaiken, "sekä hyvän että pahan". Kummankin. "Nainen näki nyt, että puun hedelmät olivat hyviä syödä ja että se oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä."

Ihmissäännöistä tulee ensimmäiseksi mieleen tavat, joista Paavali moitti kolossalaisia: "Miksi yhä käyttäydytte tämän maailman mukaisesti ja alistutte sellaisiin sääntöihin kuin "älä tartu", "älä maista", "älä kosketa"? ... Kysymys on vain ihmisten käskyistä ja opeista. Nämä omatekoista hurskautta, nöyryyden harjoitusta ja ruumiin kurittamista vaativat käskyt tosin näyttävät viisailta, mutta todellisuudessa ne ovat arvottomia ja tyydyttävät vain ihmisen ylpeyttä." Äärimmäisessä tapauksessa ylimääräisten käskyjen lisääminen Jumalan sanaan näyttäytyy tällaisena farisealaisena omavanhurskaana teko-oppina. 

Kuitenkaan kaikkein todennäköisemmin aiheutuva surku meille keskivertouskovaisille ei ole tällainen tiukka omavanhurskaus. Paljon todennäköisemmin toteutuva riski on sellainen, että Eevan tavoin hyvässä uskossa ja varmuuden vuoksi luomme kilvoittelua suojaavan oman ohjeen itsellemme tai lähimmäisellemme. Kun ihmisoppien mukaan kilvoittelevalle paljastuukin tällaisen myöhemmin jo säännöksi muuttuneen asian "perusteettomuus" Jumalan sanan valossa, hän voi turhaan harhautua torjumaan Jumalan sanaa muiltakin osin. Niin hän voi hylätä Jumalan tahdon eli juuri sen asian, jossa pysyttäytymiseksi koko ihmissääntö alunperin oli varmuuden vuoksi luotu.

Onkohan kenellekään koskaan käynyt näin?

---
[Viestin ihan loppuosaa muotoiltu vähän ymmärrettävämmäksi 1.8.2015 klo 22.10]

30 kommenttia:

  1. Taas mielenkiintoista pohdintaa sinulta, kiitos!

    Viimeinen kappaleesi jättää minut hiukan miettimään, mitä tarkemmin ottaen tarkoitat. Ehkä voisit avata sitä lisää vielä suoraviivaisemmin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en kaikessa tiivistämisessä ollut lopuksi ehkä kovin ymmärrettävä. Kiitos aiheellisesti huomiosta. Saatanpa vaikka täsmentää paria viimeistä kappaletta jossain vaiheessa ihan alkuperäiseen tekstiinkin.

      Tekstillä ylipäänsä hain sitä, että Jumalan sanasta luopuminen voi johtaa myös tekojen oppiin - ei pelkästään Jumalan tahdon vastaisiin tekoihin.

      Tämä voi liittyä ensinnäkin omilla teoilla ylpeilyyn, josta Paavali kolosalaisia varoitti lopuksi lainaamassani kohdassa. Tämähän on sellainen karrikoitu farisealainen ilmiö. Tähänkin viittasin tekstini lopuksi. Ehkä teko-oppi tässä muodossaan on vähän harvinaisempaa.

      Mutta meidän ihan tavallisten uskovaisten kohdalla Jumalan sanaan "lisäämiseen" liittyvä vastaava vaara on paljon todennäköisemmin ja salakavalammin vähän toisenlainen kuin äärimmäinen tekohurskaus. Me teemme helposti kuten Eeva: halutessamme noudattaa Jumalan tahtoa, teemme tämän suojaksi ihan vilpittömässä tarkoituksessa myös sellaisia ohjeita joita Jumala ei tunne. Tarkoitus on hyvä ja tämän teemme ikään kuin varmuuden varalle. Sukupolvesta toiseen kun tällainen tapa saa siirtyä, eipä aikaakaan kun hyvässä tarkoituksessa muodostunut varokeino on muuttunut lähes säännöksi, joka on omiaan häivyttämään uskonvanhurskauden ihmeellisyyttä ja armon avaruutta.

      Ihan lopussa tarkoitin sitä, että jos / kun sitten ihminen huomaa tällaisen muodostuneen tavan kohdalla, että "Jumala ei sanonut" näin, hänelle voi pahimmillaan käydä niin, että hän ryhtyy kapinaan koko uskoa vastaan ja voi menettää koko ihanan lahja. Vähintäänkin usko voi joutua heikoksi. Jumala voikin näyttäytyä hänelle juuri sellaisena ankarana ja epäjohdonmukaisena julmurina miksi käärme hänet ihan ensimmäisessä kysymyksessään ("kielsikö Jumala todella mistään puusta syömisen") yritti osoittaa!

      Poista
    2. Siionin Kevät, kiitos lisäselvityksistä!

      "Sukupolvesta toiseen kun tällainen tapa saa siirtyä, eipä aikaakaan kun hyvässä tarkoituksessa muodostunut varokeino on muuttunut lähes säännöksi, joka on omiaan häivyttämään uskonvanhurskauden ihmeellisyyttä ja armon avaruutta."

      Niinpä - perinnäissäännöistähän lainoppineet fariseuksetkin olivat tunnettuja. Ihmissääntöjä. Kukapa muu heitä olisikaan parhaiten osannut kritisoida kuin itse Paavali, joka oli ollut "laissa laittamaton" ja päässyt vapaaksi lakiopin kahleista ja käsittämään Kristuksen täydellisen rakkauden armotyön omalle kohdalleen.

      On muuten aina suuri ero työllä, tekeekö sitä vapaaehtoisesti halusta vai vaadittuna.
      Mikä onkaan palkitsevampaa kuin palvella toisia "sydämen halulla" niillä resursseilla, joilla se on mahdollista :-)

      Viimeisen kappaleen tulkitsin itsekkin juuri noin, kuten tarkensit. Kun uskovainen kokee tulleensa jossain tärkeässä uskoon liittyvässä kysymyksessä kuin "höynäytetyksi", petetyksi tai suoraansanottuna harhaanjohdetuksi - voi kapina olla niin syvää, että koko uskon pohja pettää. Kovin uskon koetus on joutua väärien syytösten kohteeksi toisten uskovaisten taholta ja siten vääryydellä suljetuksi uskonyhteisön ulkopuolelle ja täydelliseen eroon koko yhteisöstä - omaiset mukaanlukien.

      Kyllä muistan, kuinka mykäksi vei mielen, kun näitä tapahtui ja millaisen pelon ne levittivätkään koko yhteisössä. Kukaan ei uskaltanut puolustaa tai nousta vastaan joutumatta itse saman kohtelun omaksi.

      Tämä postauksesi valottaa mielestäni hyvin sitä, kuinka lakihurskaus ajaa ohi ja yli Jumalan tarkoittaman ja Jeesuksen opettaman täydellisen rakkauden sisältävän lain. Käärme opetti tiukempaa,, mitä Jumala. Ohi ja yli Jumalan neuvon, kuten ns. lakioppi, jota 60-80-luvuilta saimme tuta - överiksi menivät muutamat painotukset. Ei niitä kaikkia ole vieläkään uskallettu selvästi oikaista, avata ja korjata.

      Mutta ei pidä unohtaa, että meillä on esirukoilija, joka kuulee meitä!

      Olen sinulle kiitollinen näistä palveluista, jotka avaavat rakentavalla tavalla keskustelua uskomisen perusteista.

      Poista
  2. Kiitos näistä uusista näkökulmista luomiskertomukseen! Aina kun tuota luomiskertomusta lukee, nousee mieleen uusia näkökulmia ja yksityiskohtia. Olen monta kertaa sen äärellä havahtunut siihen, vähän yhdellä lukukerralla asioita paneekaan merkille.

    Minua luomiskertomuksessa puhuttelee ja mietityttää perisynti oppi: oppi että ihmiseen tuli taipumus langeta syntiin ja kääntyä pois Jumalasta vasta ensimmäisen syntiinlankeemuksen myötä. Mutta jos asia oli näin, niin miksi sitten sekä Eeva ja Adam molemmat lankesivat heti kun sielun vihollinen heitä kerran lähestyi? Jotenkin itse ajattelisi, että syntiinlankeemuksesta seurasi jotain muuta, paljon vakavampaa, kuin perisynti. Vai olenkohan ymmärtänyt tuon perisynti-sanan vain väärin. No any way, syntiinlankeemuksen jälkeen koko maailma muuttui niin, ettei paluuta vanhaan enää ole. Sielun vihollinen olisi saanut ihmisen itselleen, jollei Jumala olisi katsonut tätä rakastsvasti ja armahtanut. Juma suuntasi kostonsa viholliseen ja purki tämän voiman, niin että jokainen joka uskoo, pelastuu. Ilman omia ansioita.

    Sielun vihollinen ei taida samoin nähdä tulevia kuten Jumala, kun ei uskonut, että Jeesus todella tulee ja rikki polkee käärmeen pään. Typerys vaivautui Jeesustakin koettelemaan. Sanottu antaa minulle myös lohtua: minun Jumalani on väkevin ja hänen sanansa käyvät toteen. Minulla on luja luottamus siihen, että uskoni minut pelastaa. Jumalan paratiisissa esittämät sanat ovat käyneet toteen. Siinä on minun varmuuteni, jos vaikka muuten voisin epäilläkin.

    T. Erno

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taas hyviä kysymyksiä, joihin ei ole kunnon vastauksia. Ihminen todella oli hyvä ja hänellä oli kaikki niin perusteellisen hyvin. Kuten viitteenomaisesti totesin, paha tuli ihmiseen hänen ulkopuoleltaan (kuten muuten apukin tulee). Tämä on tosi surkea juttu, varsinkin kun ihmisellä olisi ollut tuossa vaiheessa myös täysi vapaus valita myös oikein.

      Kuitenkin hän heti lankesi ja tämänkin Jumala oli tiennyt. Eeva ja Aatami olivat kyllä oikeita tonttujen tomppeleita! Ja niin sitten tapahtui, että tämä esille ottamasi perisynti tuli meidän riesaksemme. Se ei ole vain taipumusta pahojen asioiden tekemiseen, vaan se on vapauden puutetta tulla Jumalan luo. Menemme jopa mielellämme helvettiin, jos tämä meistä itsestämme riippuu.

      Onneksi Jumala kuitenkin haluaa auttaa. Näinhän tapahtui jo Paradisissa: Jumala riensi etsimään lymyäviä. Viestisi loppu oli minuakin lohduttava. Muutakaan turvaa ei ole kuin luottamus Jumalan lupaukseen. Mutta koska tosiaan Jumala lupasi auttaa, tämän täytyy olla totisinta totta.

      Poista
  3. Oikein hyvin Siionin Keväältä hoksautettu tuo kärmeen kavaluus kohdassa 1. Moos.3:1 ”Onko Jumala todella sanonut: `Te ette saa syödä MISTÄÄN...” Tosin tuota Eevan viittausta koskettamiskieltoon en pitäisi liioiteltuna ottaen huomioon, mitä sitten tapahtui...

    Myös tuosta olen samaa mieltä, että äärimmäinen kireys synnyttää vastapotkun ihan toiseen laitaan; liberaaliteologiaan tai peräti ateismiin.1970-luvulle kärjistynyt srk-lestadiolainen maallikkoteologia perustui valikoivaan raamatunlukuun ja hengen subjektivismiin jopa niin, että voitiin puuskahtaa; ”tässä ei mitään raamatuita tarvita”. Tällainen hyvin valikoiva raamatunluku on ominaista myös liberaaliteologialle. - Muistan myös itse palatessani ”kososlaisuus” -seurakuntapäivästä Oulun ry:ltä perjantain ja lauantain välisenä yönä 7.4.1979, kuinka kaikki oli mielessäni romahtanut tuohon mitä selvimpään subjektivismiin, joukkosuggestioon ja -hysteriaan! Olin kuin opetuslapset 7.4. vuonna 33 (omaan kalenteriimme käännettynä); minäkin olin elänyt ja kasvanut toivossa, että ”Hän oli se joka lunastaa Israelin”.

    Ei ole synti uskoa Raamatun alkukertomuksiin sanatarkastikkaan, tosin oma kristillisyytemmekin on sanoutunut irti fundamentalistisesta raamatuntulkinnasta jo 1980-luvulla. Raamatun alkukertomukset eivät ole luonnontieteellistä tai historiatieteellistä kuvausta kerran tapahtuneesta. Raamatuntulkintamme on pelastushistoriallinen, vaikka tämä ero ei liene kaikille puhujaweljillekkään auennut. Alkukertomuksilla on oma Kaikkivaltiaan jumallallinen viestinsä ja positiivisesti ajateltuna fundamentalistikin julistaa uskollaan Jumalan Kaikkivaltiutta siinäkin mielessä, että olisi Kaikkivaltias epäilemättä voinut luomisen viikossakin hoitaa...

    Muistan kuinka ex-puheenjohtaja Erkki Reinikainen hermostui keväällä 2000, kun Päivämies -lehdessä oli teologiasta loppututkinnon suorittaneen lukion ex-rehtorin kolumni, jossa fundamentalistisesti ja Lutheriinkin vedoten maailma todistettiin 6000 vuoden ikäiseksi.Toivon mukaan fundamentalistisesti asennoituvat eivät tee tyhjäksi niiden heikkoa uskoa, joiden raamattukäsitys on pelastushistoriallinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Markku: Jos joskus sattuu silmään, tässä mielenkiintoinen kirjoitus, joka sivuaa tuota edellä olevaa kirjoitusta.
      http://www.sana.fi/sana/haastattelut/alussa_jumala_loi_evoluution

      Poista
  4. Raamatun alkukertomukset ovat allegorisia, mutta se ei tee niistä merkityksettömiä ja yhdentekeviä. Niillä on jumalallinen viestinsä ja niiden kerronta; myyttinen ja suorastaan runollinen tähtää tähän. Ne viittaavat valtaviin tapahtumiin ja ajanjaksoihin, jotka ovat ihmisen ymmärryksen yläpuolella, mutta noina pyhinä kertomuksina ne ovat tavallaan vastanneet jo tuhansia ja tuhansia vuosia ihmisen maailmankaikkeutta ja omaa asemaansa koskeviin kysymyksiin.

    Se että Jumala loi alussa kaiken ”hyväksi”, merkitsee itseasiassa HYVIN TOIMIVAKSI ! Se on myös allegoria eettiselle hyvälle. Maailman eettinen hyvyys ja viattomuus oli ennenmuuta sitä, että Jumala ei ollut vielä ILMOITTANUT eettistä koodiansa ihmisen tietoisuuteen sen enempää kuin käskyjänsäkään kivitauluihin yms. Ei eläimille luettu eikä lueta synniksi, että ne syövät kasveja, jotka tuntevat kipua tai saalistavat toisia eläimiä - ”käyvät olemassaolon taistelua” kuten Jumala oli kaiken tarkoittanut ja luonut. Eikä se ollut synti alkuihmisellekkään ”paradisessä”. Myös kuolema oli läsnä alusta alkaen; fossiili- ja hiilikerrostumat todistavat tästä ensimmäisistä yksisoluisista lähtien. - Luomiskertomuksessa kerrotaan kyllä myös elämänpuusta, josta ihminen ei ollut kuitenkaan syönyt (vrt. 1. Moos 3:22).

    Syntiinlankeemus on siis allegoria tästä ihmislajin kasvusta eettiseen tietoisuuteen, jolloin hän joutui myös vastuuseen teoistaan Luojansa edessä. Ihminen hybriksessään halusi tulla peräti Jumalan kaltaiseksi ”tietämään hyvän ja pahan”. Kun ihminen tätä ”kärtti”, ihminen sai tiedon hyvästä ja pahasta, mutta osoittautui, ettei ihminen animaalisissa vaistoissa kiinni olevana pystynyt sitä noudattamaan. Nyt uhkana oli, että ihmisestä tulee ”kuoleman oma” eli hänen on ”kuolemalla kuoltava” (1.Moos. 2:17) kuten vanhemmat käännökset sanovat. Ilmestyskirja puhuu monin paikoin (esim. 20:14) toisesta kuolemasta ”iankaikkisena kuolemana”, kristillisyydesämme on viitattu myös toiseen kuolemaan hengellisenä kuolemana ja vasta kolmanteen iankaikkisena.

    Mutta tähän umpikujaan Jumala laskeutui ihmiseksi Kristuksena meitä pelastamaan synnin ja kuoleman vallasta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos taas Markulle mielenkiintoisista ajatuksista noissa kahdessa kommentissa, joissa on tiivistetysti todella paljon merkityksiä!

      Pelkästään yksi lause: "Syntiinlankeemus on siis allegoria tästä ihmislajin kasvusta eettiseen tietoisuuteen, jolloin hän joutui myös vastuuseen teoistaan Luojansa edessä", kätkee sisäänsä huikean sisällön. Voisiko samaa selittää myös arkisemmin, että ihminen kehittyi Paratiisissa Jumalan tarkoittamana pelkästään eläimellisten vaistojen sijasta elämään järjen ja ajattelun kehittyessä kohti vastuullisuuta Jumalan edessä - omantunnon syntyessä?

      Eläinkunta ja ihmiskunta siis eriytivät Paratiisissa ja ihmiskunta joutui vastuulliseksi Luojansa edessä?

      Raamatun sanan tulkintaeroihin vaikuttaa paljolti runsas vertauskuvallisten merkitysten mahdollisuus.

      Poista
  5. Markulta erittäin hyviä huomioita ha tärkeitä viestejä.

    Ajattelen itse asiassa samalla tavalla, että syntiinlankeemuskertomusta ei tule edellyttää historiankuvauksena, vaikka tätä näkökulmaa en blogiini liittänytkään ja päinvastoin kuvaan sitä perinteisesti ikään kuin faktana. Ei pelastuksemme siitäkään ole kiinni. Ihan hyvin voidaan ajatella kertomuksen olevan allegorinen kuvaus ihmisen kasvamisesta / joutumisesta itsenäiseksi moraaliseksi subjektiksi. (Puhutaan toki myös taakse päin katsovasta profetiasta, joka pitäisi mahdollisena kirjaimellisenkin tulkinnan näistä ajoista.)

    Tämä ei muuta sitä (et niin sanonutkaan), että kertomus on otettava ihan tosissaan ja mielestäni ainoa mielekäs lähestymistapa on lähestyä tekstiä sellaisenaan, mitä siinä on kerrottu. Joka tapauksessa siihen on välittynyt ihmisten tieto ja kokemus siitä, miten kaikesta tuli sellaista kuin tuli. Ja mitkä elementit tähän ovat vaikuttaneet. Kuvasit hyvin tähän liittyviä asioita.

    Yksi täsmähuomio ensimmäiseen viestiisi: Eevalta ei toki ollut virhe olla koskettamatta hedelmiä. Eevan kannalta viisasta olisi ollut kiertää kaukaa koko puu. Sen sijaan totta ei ollut (vaikkakin inhimillistä) Eevan väite tai vaistomainen puolustusreaktio siitä, että Jumala olisi itse asiassa tuon kiellon antanut. Synnin vaarat kannattaa kiertää, mutta ylimääräiset käskyt eivät mitää auta.

    VastaaPoista
  6. Olen miettinyt mikä vaikutus on asioilla joista sanotaan "ettemme halua" ; laittaa korvakoruja, meikata, käydä katsomassa Kärppien ottelua, nyppiä kulmakarvoja, hankkia televisiota jne. Tuleeko noista asioista ja uskosta valinnaisia, on valittava jompi kumpi.
    Voiko esimerkiksi nuori ajatella että jos hän käy katsomassa Kärppien pelin, niin hän ei voi olla uskomassa.
    Ja mitä ajattelee Jumalan valtakuntaa etsivä? Onko noiden asioiden noudattaminen ehto sille että saa uskoa?

    Miten vaikuttaa tämän päivän hoitokokoukset, puhujien hyllyttämiset, hyväksikäyttökohu ja sitomiset?

    Pelkään pahoin että moni lähtee pois, ja moni jättää tulematta.

    "Mutta voi teitä, te kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä". (Matteus 23:13).

    "He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa". (Matteus 23:4)

    Ihmettelijä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisia asioita olen minäkin pohtinut ja samoissa yhteyksissä tämän blogimerkintäni kanssa syntyi pieni taasen lapsekas kirjoituskin, joka liittyy esille ottamaasi aihepiirin. Julkaisen joskus.

      Ei kaikki "elämänvanhurskautta" vastaan napinointi ole itsetarkoituksellista pyrkimystä muuttaa kristillisyyttä ja elää herkutellen syntielämässä. Suurin osa varmaan haluaa elää ihan tavallista siivoa elämää.

      Poista
  7. Vl-kristillisyydessä ei uskota korviksien tms pitämättömyyden olevan uskon edellytys. Tai, että korvikset ovat jotenkin syntisemmät kuin esim kaulakoru.
    Sen sijaan uskotaan kyllä se, mitä Paavali Rooman seurakunnalle opettaa keskinäisen rakkauden pitämisestä. "Mutta jos sinun veljes sinun ruuastas ( tai korviksistas) surulliseksi tulee, niin et sinä vaella enään rakkaudessa.
    Älä sinä ruuallas kadota, jonka tähden Kristus on kuollut."

    Korvikset tms eivät ole se , mikä meitä erottaa laumasta, vaan se, että me emme enää vaella rakkaudessa.

    Paavali neuvoo edelleen: Se on hyvä ettet tekisi jotakin, josta veljes loukkaantuu, taikka pahenee, elikkä heikoksi tulee.

    Vl-kristityt eivät siis ole korvakoruttomia sen tähden, että se olisi uskon edellytys, vaan sen tähden etteivät olisi tekemässä surulliseksi heikompaa veljeä tai sisarta. Lutherkin kehoitti tekemään tarkan erotuksen tekojen opin ja
    sen välillä, että jätämme jotain tekemättä heikon veljen takia rakkauden pitämiseksi.. "Niinhän Paavali itsekin teki." Siksi, että lauma kuitenkin koostuu syntisistä ihmisistä ja pahennuksia syntyy puolin ja toisin,
    Paavali neuvoo edelleen : Sentähden korjatkaat toinen toistanne, niinkuin Kristuskin on meitä Jumalan kunniaksi korjannut.

    Vl-kristillisyydessä eletään näin samanlaista arkista kilvoittelua, kuin Rooman seurakunnassa aikanaan.

    Sen, jolle on käynyt kuten Efeson seurakunnan enkelille oli käydä, että seurakunta katoaa, on mahdotonta tätä ymmärtää. Kun ei ole seurakuntaa, ei ole myöskään heikompaa veljeä tai sisarta, jota voisi pahentaa.
    Kirkkoisä Augustinus oikein opetti jo 1600 vuotta sitten:
    "Joku sanoo: Haluan ymmärtää jotta voisin uskoa. Minä sanon : Usko, niin ymmärrät "

    Jeesus itse sanoo :Siitä pitää kaikkein tunteman teidät minun opetuslapsikseni, jos te keskenänne rakkauden pidätte.
    Siksi Paavali opettaakin veljellisen rakkauden pitämisestä: Mutta sinä, minkätähden sinä tuomitset veljeäsi?
    Taikka sinä toinen, minkätähden sinä halveksit veljeäsi? Siis puolin ja toisin.

    Näin tässä valtakunnassa tarvitaankin täydellistä evankeliumia kuten Paavali vielä kiteyttää :
    Sentähden korjatkaat (hoitakaa) toinen toistanne, niinkuin Kristuskin on meitä Jumalan kunniaksi korjannut.

    " Seurakunnan ulkopuolella ei ole pelastusta" (Kirkkoisä Cyprianuksen armoneuvo n. 1800 vuoden takaa)

    Ajatus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistäsi Ajatus.
      Peruslähtökohta on käsitykseni mukaan juuri kuten sanoit enkä varsinaisesti korjattavaa löydä muutenkaan, mutta kommentoin muutamaa asiaa, koska viestissäsi oli montakin pointtia.

      Eli kaikkein ensimmäiseksi:
      Asia on juuri niin, että meitä ohjaa rakkaus ja toisten (vahvojen ja heikkojen) huomiointi, kuten kirjoititkin. Tämä on paremmin ja raamatullisemmin sanottu kuin ruotsista tai englannista käännetty yhteistieto, joka kai olisi jotain yhdessä ajattelemista ja jopa tuntemista tai muuta vähän sellaista "jatkuvan ilmoituksen" opin makuista.Tämä on mielenkiintoinen aihepiiri ja tähänkin blogistisetä/täti varmaan vielä palaa.

      Kuten viestissäsikin tuli ymmärtääkseni esille, toisten kanssa rakkaudessa toimeen tuleminen on sekä heikkojen että vahvojen velvollisuus. Uskossa on myös lupa kasvaa, kun tämä vain ymmärretään oikein. Heikkojen olisi hyvä opetella sietämään vahvaa ruokaa (ts.jytkyä evankkeliumia) eikä pelkkää maitoa vastasyntyneiden tapaan (Hepr. 5).

      On hyvä muistaa myös, että kaikista asioista ei tarvitse olla samaa mieltä. Usein muistellaan tätä siteerausta Isosta Katekismuksesta: "Sillä on yksi usko, yksi mieli ja ymmärrys. Sillä on monenlaisia armolahjoja, mutta se on yksimielinen rakkaudessa, puolueita ei siinä ole eikä hajaannusta." Toisaalla Lutherkin kyllä kertoo myös yksimielisyyden aiheistakin (yksimielisyyden ohjeessa siteeratulla tavalla) puhuessaan puhtaasta vanhurskauttamisen opista näin "Mikäli tämä ainoa opinkohta varjellaan puhtaana, varjeltuu koko kristikunta puhtaana ja aivan yksimielisenä, ilman lahkoja. Jos taas tämä ei ole puhtaana, ei pystytä torjumaan mitään harhaa, ei yhtään lahkolaista". Tuo yksim.ohje siis ei ole Lutherin kirjoittama, mutta siinä siteerataan Lutheria.

      Rakkautta ei myöskään voida vaatia. Tämä on tärkeä huomioida. Ei usko voi olla pakottautumista keskinäisen rakkauden ylläpitämiseen tai sen velvoittamiseen toiselta, vaikka miten tällainen tuntomerkki on Kristuksen omista annettu.

      Taivaasta virvoittavan sateen lailla yllemme ihan pyytämättä ja tilaamatta lankeava rakkaus sen sijaan on kyllä jaettavissa, tuskin edes padottavissa.

      Mitä suurempi on rakkaiden välillä rakkaus, sitä vähemmän haittaa jos toinen on jostain pikkuasiasta vähän eri mieltä. Tästä olen yrittänyt kirjoittaa aiemmin ihan erikseen (Rakkaus ja yksimielisyys) omasta mielestäni yhden parhaimmista kirjoituksistani :) Rakkaudessa ei kuulkaa ole pelkoa.

      Ja vielä yksi asia:
      Kun Paavalin aikaan puhuttiin ruoasta, puhuttiin muuten vakavasta asiasta. Erittäin vakavasta asiasta. Länsimaisessa yhtenäiskulttuurissa ei noin isoja kysymyksiä ehkä olekaan ihmisiä erottamassa?

      Poista
  8. Muistaakseni Martti Luther on joskus sanonut:
    -kirottu olkoon sellainen yhteinen rakkaus jonka vuoksi Jumalan sana pitää asettaa vaaralle alttiiksi
    Ja
    -kun sielunvihollinen huomaa, että hänen valheensa on paljastettu, hän alkaa ensimmäisenä saarnauttamaan yhteisestä rakkaudesta

    -Muusikko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisko ensimmäinen lainaus galatalaiskirjeen selityksestä, muistatko jälkimmäistä?

      Poista
  9. Hienoa, että Ajatus tunnustaa kristityiksi kuitenkin vanhan kirkon kirkkoisätkin :) - Lieneeköhän Pyhällä Augustinuksella muutakin, mihin Ajatus voi yhtyä?

    200-luvulla elänyt Karthagon piispa Pyhä Cyprianus kirjoitti myös näin: "Se, jolla ei ole kirkkoa äitinään, ei voi pitää Jumalaa isänään...Se joka kokoontuu muualle kuin kirkkoon hajottaa Kristuksen kirkon" ja "Eikä myöskään ole muuta uskovien kotia kuin yksi kirkko". Apostolisen uskontunnustuksen ”pyhä YHTEINEN seurakunta” tarkoitti siis laajempaa ekumeenista yhteyttä kuin paikallisseurakunnan tai skismaattinen yhteisön sisäinen rakkaus.

    Hiukan myöhemmin elänyt Ahtnasius Aleksandrialainen sanoo uskontunnustuksessaan: ”Kuka ikinä tahtoo autuaaksi tulla, hänellä täytyy ennen kaikkea olla oikea, YHTEINEN, kristillinen usko.” Nikean uskontunnustuksen (300-luvun alusta) mukaan: ”Uskomme yhden, pyhän, YHTEISEN ja apostolisen seurakunnan" (eli kirkon).

    VastaaPoista
  10. ”Oppi-isämme” Laestadius kirjoittaa erinomaisesti uskoontulokokemuksensa jälkeen Sorselen tarkastussaarnassaan 1844 (mitä blogistimme Siionin Kevät jo siteerasi edellä) mm:

    ` ...Vielä suuren vainon aikana, kun kris-
    tittyjen veri virtasi pakanain piilukir-
    veen alla, oli olemassa aika monta eri-
    tyistä lahkoa ja puoluetta, joista yksi us-
    koi olevansa parempi kuin toinen, vaik-
    ka he kaikki taistelivat saman asian puo-
    lesta. Ja vielä enemmän puolueita syntyi
    vainojen jälkeen. Silloin erityiset puolu-
    eet alkoivat tuomita, nimittämään keret-
    tiläiseksi ja vainoamaan toisiaan. Yksi
    sanoi: “Minä olen oikeassa.” Toinen sa-
    noi: “Minä olen oikeassa.” Ja niin edel-
    leen, kolmas ja neljäs: “Minä olen oi-
    keassa.” Kuka oli oikeassa? Minä luu-
    len, että se oli oikeassa, joka ei koskaan
    sekoittanut itseään tuonkaltaisiin sana-
    riitoihin, vaan piti yksinkertaisesti kiin-
    ni Kristuksesta kirjoitetun sanan mukai-
    sesti. Usein riideltiin hirmuisesti vihalla
    ja kiukulla yhdestä ainoasta kirjaimesta,
    joka oli kirjoitettuna uskonkappalee-
    seen. Kuka oli oikeassa? Ehkä se, joka
    vähiten punnitsi sanoja, ja joka kaikkein
    vähiten oli hieromassa kirjainta.
    Ja vielä tänäkin päivänä on olemassa
    äärettömän monia puolueita itsessään
    luterilaisessa seurakunnassa, jotka kaik-
    ki luulevat olevansa oikeassa: herrn-
    hutilaiset, kveekarit, metodistit, pietistit.
    Kuka on oikeassa?

    Kun yksi tuomitsee toistaan, kuka on oikeassa?
    Ehkä se, joka vähiten huutaa ja kerskaa uskon-
    opistaan. Sillä oikea kristillisyys ei
    koostu tyhjistä sanoista. Se koostuu
    hengestä ja totuudesta. Se koostuu si-
    säisestä ihmisestä, joka on Jumalan
    mielen jälkeen hengen yhteydessä.
    Tässä oikeassa kristillisyydessä ei ole
    kysymys yhdestä kirjaimesta enemmin
    tai vähemmin ulkonaisessa tunnustuk-
    sessa, vaan tässä on kysymys sydämen
    sisäisestä elämästä yleisessä sovintoar-
    mossa ja yleisen sovintoarmon kautta
    Kristuksessa.

    Jos olet juutalainen, jos olet kreik-
    kalainen, jos olet luterilainen, jos olet
    katolilainen tai reformoitu, taikka pie-
    tisti, taikka herrnhutilainen tai kveeka-
    ri, tai uuslukija, tai vanhalukija, eli
    mikä lienetkin, uskotko sinä, että se
    kuollut kirjaimen usko, jota sinun isäsi
    ovat tavanneet ennen, ja sinä tavaat pe-
    rästä, vapahtaa sinun sielusi kadotuk-
    sesta siksi, että sinä luulet itselläsi ole-
    van oikean kirjaimellisen tunnustuk-
    sen, ilman että sinulla on oikea henki ja
    elämä sydämen sisäisessä kätketyssä
    ihmisessä, joka ilmoittaa itsensä pakot-
    tavassa armossa uskon yhteyden kautta
    rakkaudessa? Vai oletko sitä mieltä,
    että Jumalan Henki antaa kahlita ja si-
    toa itsensä kuolleen kirjaimen puomien
    ja lukkojen taakse?

    Kiitos ei, ystäväni! Kristillisyys ei
    anna itseään sidottavan kiinni siihen eli
    siihen uskontunnustukseen, joka kui-
    tenkin on ihmistekoa, olkoonpa se
    kuinka puhdasoppinen tahansa. Vaan
    totinen kristillisyys on itse vapaa, ja te-
    kee vapaaksi, niin kuin Henki, joka he-
    rättää totisen kristillisyyden, on vapaa.
    Se vapauttaa kirjaimen pakosta. Sillä
    teidät on vapauteen kutsuttu, ei lihalli-
    seen vapauteen, jota maailman lapset
    ylistävät, ja jota he tavoittelevat, vaan
    Hengen vapauteen, joka on itse elämä
    kristillisyydessä. Sillä kirjain kuolettaa,
    mutta Henki tekee eläväksi...

    Rakkaat lapset! Varokaa näitä susia
    lammasten vaatteissa, jotka tahtovat
    niellä teidän sielunne elävältä. He tule-
    vat hiipien kauniilla sanomilla, ja tahto-
    vat houkutella teitä pois yksinkertaisuu-
    desta Kristuksessa, tuoden verukkee-
    naan sisäisen hengellisen valon, jota ei
    löydy sanassa.`

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Markku tästäkin laajemmasta siteerauksesta. Kyllä on jämäkkää tekstiä, puntit on tutissu näitä kuunnellessa.

      Tämä on yksi kohta, josta taisin jossain paikassa arvella, että Laestadius taidettaisiin tänäpänä panna istumaan.

      Poista
    2. Sinäpä sen sanoit, Siionin kevät! Lestadius olisi joukossamme ollut tiukoissa hoitokokouksissa nuista puheista - pienemmissä ja isommissa - ja auttamatta sidottuna joutunut penkkiin kuuntelemaan tuomion sanoja monen veljen voimalla ja varmaa on, että juuri yhteisen rakkauden rikkomisesta olisi saamassa painavat syytökset. Ja auta armias, jos joku toinen lähtisi puolustamaan ...

      Poista
  11. Voiko ajatuksen mielestä seuraavassa ruuan vaihtaa korviksiin?

    "Suhtautuminen ”uskossaan heikkoihin”

    Nyt alkavassa jaksossa Paavalilla on aivan tietty teema kehotustensa aiheena. Nimittäin se, miten
    piti suhtautua niihin kristiveljiin ja sisariin, joiden omatunto kielsi heiltä tiettyjen ruokien syömisen.
    Hyväksykää joukkoonne myös sellainen, joka on uskossaan heikko, älkääkä ruvetko
    kiistelemään mielipiteistä. Joku katsoo voivansa syödä kaikkea, mutta heikkouskoinen
    syö vain kasviksia. Joka syö kaikkea, älköön halveksiko sitä joka ei syö, ja joka taas ei
    syö kaikkea, älköön tuomitko sitä joka syö. Onhan Jumala ottanut omakseen hänetkin.
    Mikä oikeus sinulla on tuomita toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo
    tai kaatuu – vaikka kyllä hän seisoo, sillä Herra kykenee pitämään hänet pystyssä.
    (Room 14:1–4)
    2
    Vaikuttaa siltä, että ”uskossaan heikolla” Paavali tarkoittaa sellaista kristittyä, jolla on yliherkkä
    omatunto. Sen seurauksena he eivät halunneet lainkaan syödä lihaa tai juoda viiniä, vaan
    pitäytyivät kasvisruokaan.
    Tällaiset kristityt näyttävät olleen vähemmistönä Rooman seurakunnassa. Useimmille lihan syönti
    ei näytä olleen uskon kysymys. Siksi on ymmärrettävää, että heillä oli kiusauksena pitää ”uskossaan
    heikkoja” vegetaristeja typeryksinä ja ruveta väittelemään heidän kanssaan tästä asiasta.
    On varmaankin vaikea saada selville täysin varmasti, miksi nuo Rooman kristittyjen ”uskossaan
    heikot” eivät syöneet lihaa tai juoneet viiniä. On esitetty, että he olivat juutalaiskristittyjä. Rooman
    lihakaupoista saatava liha ei ollut teurastettu Vanhan testamentin määräämään tapaan. Tai sitten se
    saattoi olla teurastettu uhrina jollekin epäjumalalle. Siksi he juutalaisen taustansa vuoksi eivät
    syöneet lihaa.
    Toinen mahdollisuus on se, että ”heikkouskoisten” omantunnonterkkuuden taustana on jokin
    antiikin filosofia, esim. pythagoralaisuus tai jokin muu, jossa esiintyi askeettisuuden ihannoimista ja
    vegetarismia.
    Itse kallistun sen selityksen kannalle, että ”uskossaan heikot” ei välttämättä tarvitse taakseen
    juutalaisuutta tai jotain filosofiaa. Voihan olla, että kyse on kristityistä, jotka yksinkertaisesti
    halusivat seurata Jeesusta kokosydämisesti. He ajattelivat, että liharuoka ja viini vahingoittavat
    heidän jumalasuhdettaan. Onhan se totta, että jos on vatsa täynnä palapaistia ja viiniä, niin on siinä
    vähän turpea olo eikä rukous kulje kovin hyvin.
    Ja siksi ruokavaliosta oli tullut heille omantunnon kysymys. Eivät nämä ”uskossaan heikot”
    kuitenkaan olleet mitään pöyhkeitä pyhimyksiä eivätkä toisaalta sellaisia ”judaisteja”, jotka olisivat
    vaatineet kanssakristityiltä Mooseksen lain ruokasäännösten noudattamista pelastuksen ehtona.
    Sellaisiakin ihmisiä oli Paavalin perustamissa seurakunnissa, esim. Galatiassa. Heitä kohtaan
    Paavali oli paljon ankarampi kuin Rooman heikkouskoisia kohtaan. Tämä osoittaa, että Rooman
    heikkouskoisilla oli oikea perusta: Kristus, ei Mooseksen laki. He vaan olivat niin
    omantunnontarkkoja Jeesuksen seuraamisessa, että he tekivät siitä turhankin pikkumaisia
    johtopäätöksiä.
    Tässä tilanteessa Paavali sanoo: ”Joka syö kaikkea, älköön halveksiko sitä joka ei syö”."

    Ihmettelijä ( toisilta lainttua tekstiä, mutta kun oli niin hyvin sanottu)

    VastaaPoista
  12. Ei Laestadius sitä tässä saarnassaan sanonut, että näistä eri karsinoista
    olisi löydettävissä sieltä täältä uskovaisia, sen sijaan että Pyhä Henki
    kokoaa vain yhden lauman. Vaikka moni haluaisi järkensä mukaan näin uskoa.

    Sen sijaan Laestadius tuo selkeästi esiin lain kirjaimessa riippuvan
    kuolleen uskon ja elävän, lain alta vapahdetun uskon välillä. Perimmältään
    kyse on laista ja evankeliumista.

    #Mikä lienetkin, uskotko sinä, että se
 kuollut kirjaimen usko, jota sinun isäsi ovat tavanneet ennen, ja sinä tavaat perästä, vapahtaa sinun sielusi kadotuksesta siksi, että sinä luulet itselläsi ole-
van oikean kirjaimellisen tunnustuksen, ilman että sinulla on oikea henki ja
elämä sydämen sisäisessä kätketyssä ihmisessä, joka ilmoittaa itsensä pakot
tavassa armossa uskon yhteyden kautta rakkaudessa?#

    Elävän uskon siis synnyttää vain Pyhä Henki seurakunnastaan saarnauttamansa
    evankeliumin kautta. Josta Laestadius toisaalla kirjoittaa:

    " Minä luulen Tuomas, että sinun täytyy ensin tulla kristittiyin kokoukseen, ennenkuin Kristus tulee näyttämään haavojansa.
    Et suinkaan tule osalliseksi ylösnousemisen armosta, ennenkuin sinä tulet seurakuntaan. Vaikka kuinka lukisit kirjaa yksinäisyydessä ja pitäisit rukouksia kotona, et suinkaan siellä tule kristityksi.
    Mutta tule ensin kristittyin kokoukseen ja hae ensin seurakunta, ennenkuin sinä löydät Kristuksen."

    On mahdotonta lähteä arvioimaan lähes 2 tuhatta vuotta sitten eläneiden kirkkoisien kristillisyyttä eikä se ole tarpeenkaan. Kuitenkin esim. Augustinuksen lausumaan siitä, että usko avaa ymmärryksen voi vl-kristittykin yhtyä tai siihen Cyprianuksen lausumaan siitä, että seurakunnan ulkopuolella ei ole pelastusta.

    Tertullianus kuvaa harhaoppisten kanssakäymistä:

    "Yhdessä he astuvat sisään, yhdessä kuuntelevat,
    yhdessä rukoilevat. Kurin kumoamista he mielivät kutsua vilpittömyydeksi. Myös rauhan he solmivat erotuksetta kaikkien kanssa. Heidän välillään ei ole mitään eroa, vaikka he poikkeavaisivatkin mielipiteiltään, kunhan vain ovat liittoutuneet taistelemaan yhtä totuutta vastaan."

    Ajatus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäiseen kappaleeseesi: Minusta voi sanoa myös niin päin, että "yksi lauma" on enemmän järkeen käypä selitys lammaslaumalle kuin hajallaan olevat Jumalan lapset. Varma tieto yhdestä havaittavasta laumasta ei perustu varmaan Raamatun ilmoitukseen. Tämä kysymys ei ole myöskään minun sielun autuuteni kannalta edes merkityksellinen. Tästä olen kirjoittanut pitkästi aiemmin.

      Missä muuten Laestadius sanoo (A) suoraan tai (B) siten että laajemman tekstiyhteyden perusteella voisi päätellä hänen tarkoittaneen, että Pyhä Henki kokoaa vain yhden lauman (=ainakin jossain määrin yhtenäinen ihmisryhmä)? Tämä tieto kiinnostaa minua erittäin paljon.

      Suullisen saarnan merkitys lestadiolaisuudessa on vastaansanomaton ja vastaa aamenta.

      Sinä kirjoitat kyllä oikein laista ja evankeliumista ("kirjain kuolettaa, mutta henki tekee eläväksi"), mutta ainakaan Markun siteerauksessa Laestadius ei kyllä taida puhua lain ja evankeliumin erosta. Hän korostaa sisäistä sydämen uskoa oppilauseiden hieromisen kustannuksella. Olisihan jopa harhaista väittää oppia "laiksi". Esimerkiksi uskontunnustuksista, jotka ovat mitä syvimmässä merkityksessä oppia, ilmenevät asiat ovat evankeliumia, eivät lakia.

      Poista
    2. Joillekin tuntuu olevan tärkeätä uskotella itselleen lestadiolaisen opin 1800-luvulla olleen jotenkin seurakunnatonta ja yleishengellistä.
      Sen ajan julkaisut sisältävät paljon tavallisten, eri paikkakunnilta olevien uskovaisten kirjoituksia ja kuvauksia parannuksenteostaan. Kaikissa on selkeästi ja kirkkaasti esillä sama vahurskauttamis- ja seurakuntaoppi kuin nytkin.

      Esimerkkinä David Juho Rautiaisen kirjoitus vuodelta 1887 :

      " Niin viheliäinen oli minulla virka, päälliseksi vielä Jumalan seurakunnan vainooja, joka tuli siitä, että käydessäni kristittyin seuroissa jonkun kerran, käsitin väärin heidän puheensa ja uskoin maailman valheet lisäksi, jonka tähden pahalla sydämellä puhuin heistä kaikenlaista pahaa, päälliseksi vielä sen päälle, että olin jo poisluopunut Herran seurakunnasta.
      Seuroissa minä kuitenkin jouduin tunnostani niin kiinni, että pimeys oli edessäni.
      Silloin tunsin todella tarvitsevani taluttajaa. Silloin selkeni minulle Sauluksen kääntymys ja uskoin olevani samalla paikalla kuin Saulus Ananiaan edessä , ja vanhurskasten keskellä, että jos he jaksaisivat vielä pyhät kätensä päälleni laskea ja syntini Jeesuksen nimeen anteeksi antaa, niin sitten olisin onnellinen. Vasten luontoani anoin syntiäni anteeksi, johon kohta sain Jumalan lapsilta vastauksen ilon kajahduksella: että ne on iankaikkisesti annetut anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja veressä. Silloin yleni kevätaurinko ja toukomettisten ääni kuului ihanalta".

      Laestadiuksen saarnoissa seurakuntaa kuvataan monin eri luontokuvin. "Jumalan pelloksi", "Laumaksi", "Vanhimman taloksi", Läätiksi, jne. Yhden seurakunnan käsite on ikäänkuin sisäänrakennettu näihin saarnoihin. "Kaananmaan pelto kasvaa enään ohdakkeita, Lutherin aikana Saksassa oli jonkulainen pelto. Nyt on Jumala hyväksi nähnyt raivata peltonsa mustien pakanoiden joukkoon"( siis Lapin perukoille.)

      Laestadius puhuttelee voimakkaasti tuhlaajapoikia monissa saarnoissaan. Eräs nykyihmistäkin voimakkaasti puhutteleva on kuvaus "pääskysen pesästä" :

      "Minä olen nähnyt muutamain pääskysen poikain putoavan tunkion päälle, kun
      ne rupeavat ylön varhain voimiinsa luottamaan ja lähtevät lentämään
      ulos pesästänsä, ennenkuin siivet kantavat.
      Ja kun ne putoavat tunkion päälle, tulee lumisade ja rajuilma ja vilu ja nälkä. Ja kun
      niillä ei ole enää voimaa lentää ylös suojaan Vanhimman pesään, niin täytyy niiden
      tunkiolla kuolla viluun ja nälkään.

      Voi, voi, teitä, te onnettomat pääskyisen pojat, jotka ylön varhain rupesitte luottamaan
      voimainne päälle ! Miksi te läksitte ulos Vanhimman pesästä , ennenkuin siivet
      kantavat.
      Nyt katsoo Vanhin surkeudella teihin, kuinka te makaatte lumisateessa ja rajuilmassa tämän maan päällä.
      Mutta ei Hän jaksa teitä enää nostaa maasta ja kantaa takaisin pesään, koska te olette niin suuriksi tulleet ja niin raskaiksi. - Ja kuitenkin te olette niin huonoja ja voimattomia, ettette jaksa itsekään lentää
      ylös ilmaan. Ja nyt taidatte jäädä, onnettomat raukat, kuolemaan tähän kymään ilmaan, kun toiset pääskyisen pojat, jotka ovat pysyneet pesässä siihen asti, että niiden voimat vahvistuvat, lähtevät lentämään lämpimään ilmaan, joka on toisella puolen maata, jossa aurinko paistaa pään päältä eikä enää laskeudu. Teidän täytyy silloin jäädä kuolemaan tähän kylmään ilmaan, jossa ei ole ruokaa eikä juomaa pakkaisen aikana.

      Niin käypi pääskyisen pojille, jotka ylön varhain lähtevät ulos Vanhimman pesästä, ennenkuin siivet kantavat." ( L.L. Laestadius)


      Ajatus

      Poista
    3. Kiitos mukavasta ja hyviä sitaatteja sisältävästä kommentista. Tuo viimeisin sitaatti on oikein hyvä esimerkki rovastin elävästä ja puhuttelevasta puhe/kirjoitustavasta.

      Voisi tulla sellainenkin olo, että kommentti ehkä liittyi edeltävään kirjoitteluun. Kannattaa kohteliaasti mutta väärinkäsitysten välttämiseksi sanoa suoraan, jos tarkoittaa jonkun esim. tässä keskustelussa halunneen uskotella "itselleen lestadiolaisen opin 1800-luvulla olleen jotenkin seurakunnatonta ja yleishengellistä." En ole huomannut kenenkään sanoneen tuollaista. Tästä asiasta olen kyllä sitä mieltä (enkä vain minä), että seurakuntaelämä on tällä hetkellä huomattavan suuressa roolissa. En sen sijaan tiedä ketään, joka olisi "ajamassa seurakuntaa alas".

      Totta kai seurakunta liittyy olennaisesti uskoon. Sama on tietenkin ollut Laestadiuksen saarnoissa. Seurakunta tulee usein esille, kuten voi ymmärtää myös tuon jälkimmäisen siteerauksen joka liittyy saarnaan saarnaan (s.9), jossa Laestadius alkaa käsitellä entisen elävän uskon sijaan tullutta "kuollutta uskoa eli luulouskoa". Samassa saarnassa hän käsittelee viitteenomaisesti myös uskovaisten erimielisyyksiä. Sitten hän pitää huomattavan pitkät ja tunteikkaat puheet vanhimman veren vuodattamisesta ja siitä Vanhimman rakkaudesta, jonka hän eli Vanhin on osoittanut vertaan vuodattamalla ja näitä suuriksi kasvaneita synnyttämällä ja ruokkimisella ja kasvattamalla. Ja heti sen jälkeen seuraa tuo sitaattisi.

      Kyllä meille jokaiselle on tärkeää pysyä lämpimässä Vanhimman pesässä. Missä muualla tulisimme hänen holhoamakseen, ruokkimakseen ja kasvattamakseen?

      Tuo "jonkinlainen pelto" Saksanmaalla Lutherin aikaan oli mielenkiintoinen, juuri tuollaisia edellellä kyselinkin. Itse asiassa tämä on selvästi selvimmin seurakuntakäsitystä rajaava maininta, johon olen tähän mennessä ikinä törmännyt. Olisiko sinulla antaa tarkempaa viitettä vai lieneeköhän seuraavasta ehkä toisellakin tavalla käännetystä tekstistä kyse.

      Jos siis oikein päättelin, tuossa yhteydessä (v. 1851) Laestadius kieltämättä aika suorasukaisesti sanoo Saksan maalla ja Kaanaanmaassa pellon olevan "mahona". "Mutta nyt on paras peltomaa mustan pakanan riikissä, kussa ennen ei ollut peltomaata ollenkaan." Toisaalta aiemmin on siteerattu runsas määrä Laestadiuksen mainitsemia ryhmiä, joita tuohon aikaan parhaassa peltomaassa mustan pakan riikissä esiintyi.

      "Mutta me näemme, että siementen Herra on viisaudessansa edeskatsonut tämän peltopalasen soveliaaksi, koska Kaanaan maassa ei kasva muuta, kuin orjantappuroita ja ohdakkeita, kussa on saatu ennen satakertainen hedelmä. Mutta nyt on Kaanaan maa joutunut uuruokoon peltomiesten huolimattomuuden kautta.
      Eikä ole Saksan maassakaan parempi peltomaa, vaikka siellä oli Lutheruksen aikana jonkunlainen. Mutta nyt on paras peltomaa mustan pakanan riikissä, kussa ennen ei ollut peltomaata ollenkaan. Ja se näyttää siksi, niin kuin siementen Herra olisi päättänyt kylvää siihen maahan, kussa peltoa ei ole ennen bruukattukaan. Koska Herran pelto muissa paikoissa makaa mahona peltomiesten laiskuuden ja huolimattomuuden tähden, jotka ovat antaneet Herran pellon mennä rappiolle.
      "

      Tuohon avauskappaleeseesi nähden vastakysymyksenä kysyisin, oletko muuten sinä puolestasi näitä Laestadiuksen saarnoja ehkäpä enemmänkin selailleena itse sitä mieltä, että seurakunnan esillä pitäminen oli yhtä merkittävässä roolissa yli 100 vuotta sitten kuin nykyään?

      Poista
    4. Hyvä Ajatus, ei ole oikein vääristellä rovasti Laestadiuksen seurakuntaoppia – ei edes ”tarkoitus pyhittää keinot” -periaatteella. Laestadius piti seurakuntaa tärkeänä, mutta ei hän ylikorostanut sitä yli Jumalan ja Hänen Sanansa. Näin sensijaan tehtiin ”kolmenkyynärän Jumala- ja seurakuntaopissa”, josta karkeimpana esimerkkinä on Koutokeinon hurmos ja lievempänä kristillisyytemme 1970-luvulle kärjistyneet harhat! - Eivätkä sen enempää Laestadius kuin Juhani Raattamaakaan katsoneet, että Kaaresuvannon saamelaisseurakunta ja/tai Pajalan lantalaisseurakunta olisi ollut koko Jumalan valtakunta maailmassa, sellainen väite on täyttä hassutusta, vääristelyä ja sielunvihollisen syöttämää harhaa!

      Poista
  13. Ajatus, älä eksy! - Vain sydämen uskolla tulemme armosta autuaaksi. -
    Lue uudelleen Lestadiuksen juuri meille suunnattua saarnaa:

    ´Yksi sanoi: “Minä olen oikeassa.” Toinen sa-
    noi: “Minä olen oikeassa.” Ja niin edel-
    leen, kolmas ja neljäs: “Minä olen oi-
    keassa.” Kuka oli oikeassa? Minä luu-
    len, että se oli oikeassa, joka ei koskaan
    sekoittanut itseään tuonkaltaisiin sana-
    riitoihin, vaan piti yksinkertaisesti kiin-
    ni Kristuksesta kirjoitetun sanan mukai-
    sesti. Usein riideltiin hirmuisesti vihalla
    ja kiukulla yhdestä ainoasta kirjaimesta,
    joka oli kirjoitettuna uskonkappalee-
    seen. Kuka oli oikeassa? Ehkä se, joka
    vähiten punnitsi sanoja, ja joka kaikkein
    vähiten oli hieromassa kirjainta...

    ... jos olet luterilainen, jos olet
    katolilainen tai reformoitu, taikka pie-
    tisti, taikka herrnhutilainen tai kveeka-
    ri, tai uuslukija, tai vanhalukija, eli
    mikä lienetkin, uskotko sinä, että se
    kuollut kirjaimen usko, jota sinun isäsi
    ovat tavanneet ennen, ja sinä tavaat pe-
    rästä, vapahtaa sinun sielusi kadotuk-
    sesta siksi, että sinä luulet itselläsi ole-
    van oikean kirjaimellisen tunnustuk-
    sen...

    Kiitos ei, ystäväni! Kristillisyys ei
    anna itseään sidottavan kiinni siihen eli
    siihen uskontunnustukseen, joka kui-
    tenkin on ihmistekoa, olkoonpa se
    kuinka puhdasoppinen tahansa. Vaan
    totinen kristillisyys on itse vapaa, ja te-
    kee vapaaksi, niin kuin Henki, joka he-
    rättää totisen kristillisyyden, on vapaa.
    Se vapauttaa kirjaimen pakosta. Sillä
    teidät on vapauteen kutsuttu, ei lihalli-
    seen vapauteen, jota maailman lapset
    ylistävät, ja jota he tavoittelevat, vaan
    Hengen vapauteen, joka on itse elämä
    kristillisyydessä.`

    VastaaPoista
  14. Kristus ja seurakunta ovat erottamattomat. Jos saarnataan Kristuksesta saarnataan myös seurakunnasta ja päin vastoin. Siinä,että tätä erotellaan joko-tai -asetelmaan sisältää vaaran pään irrottamisesta ruumiista. Seurakunta on yksi ruumis Kristuksessa.

    Se, että seurakuntaa ei enään katsellakaan Kristuksen sovintotyön kautta
    pyhänä ja puhtaana, vaan inhimillisenä joukkona, jonka on harrastettava
    "yhteisöllistä itsekritiikkiä " kelvatakseen Kristukselle ruumiiksi, on näin ollen
    pohjana kaikelle sille arvostelulle ja muutosvaatimuksille, joita nykyisin paljon
    näkee. Aletaan helposti huitelemaan oikealle ja vasemmalle ( tai täydet 360°,
    kun väitetään että koko kristillisyys on kollektiivisessa harhassa), eikä
    katsota kehenkä lyönti sattuu, kuten Matti Suo aikanaan totesi. Mielellään
    väitetään seurakuntaa ylikorostettavan kuten "pappiseriseuraan" lähteneet
    samoin sanoin ilmaisivat.

    Jaako Kanniainen totesi vuoden 1914 puhujainkokouksessa:
”Sen me teille ilmoitamme, että teilläkin olisi osallisuus
meidän kanssamme. Eikö ole ihmisoppia tuo apostolin toivotus, että
olla osallisuus ihmisten kanssa. Niin ainakin meidän aikamme epäuskoiset väittävät kun Jumalan lapset tahtovat osoittaa Jumalan valtakunnan kalleutta ja Jumalan lasten keskinäistä hengen yhteyttä. Mutta apostoli Johannes sanoo, että jos meillä on osallisuus Jumalan lasten kanssa, niin on meillä myös osallisuus Isän Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen kanssa.
Osallisuuksia on paljon maailmassa, vaan ei muuta niin kallista osallisuutta kuin Jumalan lasten osallisuus”

    Laestadiuksen ja Raattamaan työtoveri, Heikki Parkajoki, on todennut:

    " Kun omavanhurskaus menee armoauringon eteen, niin kristityt tulevat
    viallisiksi".

    Kun on itse tarvinnut paljon tuota armoauringon lämpöä , haluaa katsella myös
    seurakuntaa, veljiä ja sisaria, nykyisiä ja edesmenneitä, tuossa samassa
    armahtavassa valossa.

    Ajatus

    VastaaPoista
  15. Vanhan Testamentin valitulle kansalle Jumalan viesti oli: "Älkää luottako valheeseen sanoen: tämä on Herran templi, tämä on Herran templi, tässä on Herran temppeli. Mutta parantakaat todella elämänne ja menonne, ja tehkäät jalo oikeus yhden ja toisen välillä." (Jer 7:4) - Sama itseriittoisuuden, ylimielisyyden ja "tarkoitus pyhittää -keinot" asenne on vaaninut myös Uuden Testamentin usein harhautuneita seurakuntia. Tästä edellä varoittaa Laestadius ja siitä huolimatta näin on käynyt myös lestadiolaisen herätyksen piirissä...

    Ajatus hyvä, jos jokin asia on oikein ja raamatullista, sielunvihollisen oveluutta on viedä se myös sellaiseen äärimmäisyyteen ja äärilaitaan, että asia muuttuu irvikuvakseen. Tästä on esimerkkinä tuo hybereksklusiivinen "kolmen kyynärän seurakuntaoppi". Ja kuten Siionin Kevät jo epäili; taistelet ennenmuuta omia olkinukkejasi vastaan tuossa "pään ja ruumiin irroittamisessa". - Muna ei ole kanaa viisaampi :)

    VastaaPoista
  16. Eihän 70-luvun harhaopetusten ja sen seurausten rehellinen arviointi ja asiallinen kritiikki tarkoita millään tavalla seurakunnan merkityksen vähättelyä. Kukaan ei kaiketi tarkoita "pään irrottamista ruumiista". Eiköhän itsekullekkin uskovaiset ystävät ole niitä läheisimpiä matkaystäviä ja monet heistä "saattomiehiä" ja tukijoita, joiden kanssa keskinäinen rakkaus ja luottamus on tärkeää. Ei ainakaan minulle uskovaisten lauma näy "viallisten laumana".

    Mutta - kun seurakuntaa aletaan orjuuttaa lakihemkisellä opetuksella, on seurauksena vääryyksiä ja toinen toisensa vahtaamista "sääntöjen" noudattamisessa. Kun vaatimukset käytänteineen ovat sitä luokkaa, että laumassa tulee monenlaisia haavoitettuja uhreja - varsinkin heikoimmista - ollaan jossain muualla kuin Hyvän Paimenen hoidossa.

    Seurakunta yksinkertaisesti joutui alisteiseksi harhaopetuksille. Alisteinen on mielestäni tärkeä sana, joka sisältää sen, että Pyhän Hengen avaama oikea oppi joutui alisteiseen asemaan laumassa - muttei suinkaan hävinnyt. Kuvaavaa on kuitenkin, kuinka paljon pelkoa silloinen opetus hoitokokouskäytänteineen sai aikaan ja sitä enemmän, millaisin syin ihmisiä hoidettiin jatkuvasti - puhumattakaan uloshoidetuista ja heidän sulkemisestaan totaalisen yhteydenpidon ulkopuolelle. Kaiken tämän alistettu lauma joutui hyväksymään - ehdottoman kuuliaisuuden vaatimuksesta.

    Luulenpa, että meistä senioreista yhä suuri osa ei uskalla puhua pahimmista ja aktiivisimmista hoitokokousvuosista mitään. Korkeintaan voidaan todeta, että "se oli sitä aikaa..."

    Olisiko meillä senioreilla syytä miettiä yksinkertaisesti, hyväksymmekö yhä ns.70-luvun "erehtymättömän huoneenhallitusopin" oikeana vai vääränä?

    Pidämmekö yhä kiinni kaikesta siitä, mistä kuitenkin Heikki-parka teki jo vuosikymmeniä sitten parannusta?

    Vuoden 2010 vuosikirjasta seuraavassa katkelma Aimo Hautamäen kirjoituksesta "Hengen luoma ykseys":

    "Apostolisena aikana seurakunnassa syntyi opillinen kiista juutalaisuudesta kääntyneiden ja pakanoiden välille. Tällöin apostolit kokoontuivat Jerusalemiin keskustelemaan, miten voitaisiin välttää mahdollinen hajaannus. Kokouksen päätöksenä he ilmoittivat seurakunnalle, ettei Mooseksen lain noudattaminen kuulunut kristityille, mutta näiden tuli välttää haureutta ja kaikkea, mikä oli epäjumalanpalveluksen saastuttamaa. (Ap. t. 15:6–29.) Yhteisen rakkauden ja hengen yhteyden vaalimiseen ovat siis jo alkuseurakunnan ajoista kuuluneet yhteiset keskustelut opista ja elämästä."

    VastaaPoista