keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Aika velikultia

Äänet
Hei jäätelönmyyjät, jäätelönmyyjät hei tänne! ... "päivän lapsinahan me! Vähässä kuuliainen"... No Jumalan terve! Millon ootte tullu, millä alueella te ootte? No kuule arvaapa, A17! Taas kauimpana. Aina laitimmaisella paikalla höhö! Hähä!... "kyllä meillä kuulkaa rakkaat täällä Siionissä vieläkin on" ... Jasmin, nyt tänne, irti Veikasta enkö minä jo ... Wwbbwrrrrrrr, väistäkäähän lapset, mönkijä! ... "ja veressä, synnit synnit ovat anteeksi J" ... Oostakaa jäätelöä, oostakaa jäätelöä! Onko total praunia, sitä tohveeta? Ei oo, paitsi yksi sulanu. No anna se ... ""iiisämme uuskoivat eeenneen ja kyyylviväät"" ... Mutta kuule Reiskalla -99 sitä vasta oli... "kun vain tämän pienen hetken jaksamme kilvoitella tässä laumassa" ...  Onko sulla heittää röökiä, missä ihmeessä täällä enää saa polttaa?... "suuri palkanmakso" ... Nyt heti litramyyntiin! ...  "kuten hepralaiskirjeen kirjoittajakin...älkää laiminlyökö...niin kuin muutamilla tapana on" ... Hei mulla on akku loppu ... "viisivuotias Jasmin-tyttö odottaa vanh..."
Veeti
Tällaisessa äänimaisemassa omiin ajatuksiinsa uppoutuneena asteli Veeti verkkaisesti Pensastaskunpolun pitkää suoraa pitkin majoituspaikkaa kohti. Tuuli oli navakan viileä ja vettäkin oli yhtenä päivänä vihmonut. Pilvet peittivät auringon raskaan vaipan alle.

Laahaavissa askelissa pölisi. Nyt ne uudet tennarit värjääntyivät, mutta mitä tuosta. Ahdisti ja itkettikin yksin kävellessä. Mielessä eilinen. Aleksi, Niko ja kaikki muutkin olivat olleet mukana. Veeti oli valittanut hätäänsä. Niko kiirehti tarjoamaan, että käy vaan tuossa vessassa, me odotamme tässä ulkona. Veetin tultua ulos ei ketään ollut näkynyt, paitsi nopeasti etääntyvät selät kaukana Kraateripolulla. Asia oli tullut kerralla selväksi.

Ainahan Veeti oli ollut yksin. Tuntui niin raskaalta kävellä Pulajärven suurella rauhanyhdistyksellä penkkiin aina yksin. Äiti oli yrittänyt kannustaa: mene vaan mukaan ja ole oma itsesi, olet varmasti mukava kaveri. Kallion ykkösriparilla hän olikin tutustunut Aleksiin ja sai uutta voimaa. Huomasi äidinkin olleen oikeassa, kyllä kaverit hänestä pitivätkin. Voimiensa tunnossa Veeti teki sitten pahan virheen. Hän yhtyi eräässä porukassa naureskelemaan ja kehittelemään juttuja Nikon kaverin Eevertin kömpelyydestä.  

Taas oltiin tässä samassa suossa. Kerran puhuja oli sanonut, että Jumalan valtakunnassa ei tunneta sellaista asiaa kuin yksinäisyys. Jälleen nousi Veetin mieleen, mitä ihmettä minä täällä teen. 

Aivan yhtäkkiä kirkas valo tuli esiin pilvien takaa häikäisten hänen silmiään ja siivilöityen kuivuneesta maasta nousevaan hakkeen pölyyn. Hän kohotti katseensa hetkeksi ylös kohti valoa ja...

Raimo

Tällaisessa äänimaisemassa oli myös uppoutuneena omiin ajatuksiinsa Raimo, joka harppoi pitsajonon sivuitse suuntaviittanaan keskuskaiutintorni. Tuuli oli navakan viileä ja kylmää vettäkin oli yhtenä päivänä vihmonut. Pilvet peittivät auringon raskaan vaipan alle. Ajatukset olivat sekavat ja paksu paine palleassa. Ihan hyvissä ajoin menossa. Askeleet määrätietoisen näköiset, etukeno, niin kuin joku työntäisi takaa. Kravatti pyrki toistuvasti olkapäälle vastatuulessa.

Kirje oli tullut helmikuussa. Ensin oli huimannut, sitten ryhdistyttänyt. No, jopas jotakin, mitähän minä sitten... Sunnuntai-iltapäivällä! Mistähän sitä olisi puhuttava tällaisina aikoina? Hämmennystähän on ollut, sitä pitäisi tietenkin sivuta. Vääristä profeetoista eli raatelevista susista, jotka eivät laumaa säästä, ja sen sellaisesta? 


Myöhemmin keväällä koko siionin pyhäkoulussa rauhanyhdistyksellä oli tuli mieleen, että jos vain puhuisi Jeesuksesta, jotain sellaista aivan yksinkertaista. Mitäpä noista minua ja tavallista kuulijaa monimutkaisemmista asioista. Voi, kun saisin minäkin lapsen lailla...

Vaasaan saavuttua kyllä olivatkin sitten veljet ja sisaret Raimoa muistaneet. Aivan kuin olleet kantamassa. Kaikki kentällä tavatut olivat kertoneet näin. Jotkut olivat vahvistaneet, että sinullahan on aina ennenkin ollut sellainen aivan erityinen lahja niistä vaikeistakin asioista... Ja joku, että tällaisina levottomina aikoina on tärkeää. Siellä johtokunnassa jo kaksi vai kolme vuotta, aivan kuin koko Suomen siionin näköalapaikalla, eikö niin. Niin, elämän ja kuoleman Herra, oli joku todennut. Veljellinen ja yhteinen rakkaus, sanonut taas eräs.

Ja sunnuntaita ajattelevalla Raimolla kun itsellään pyöri mielessään vain se, miten kalastajat jättivät rannalle aivan kaiken ja lähtivät seuraamaan Jeesusta. Viimein eilen lauantai-iltana jo oli tullut tuskastunut sihahdus hampaiden välistä. Voihanpaskakaikkeensitäihminenjoutuu...

Aivan yhtäkkiä kirkas valo tuli esiin pilvien takaa häikäisten hänen silmiään ja siivilöityen kuivuneesta maasta nousevaan hakkeen pölyyn. Hän kohotti katseensa ylös kohti valoa ja...

Jere

Tällaisessa äänimaisemassa omiin ajatuksiinsa uppoutuneena oli myös Jere, joka istui Soliferin edessä pressun alla klaffituolilla. Tuuli oli navakan viileä ja vettäkin oli yhtenä päivänä vihmonut. Pilvet peittivät auringon raskaan vaipan alle. Mielessä kieppuivat vieläkin muutama päivä sitten Citymarketin juustohyllyn edustalla kuullut sanat.
Milloin pääsette lähtemään Vaasaan? ... Täh? Ette pääse ollenkaan? Siis, pääsette, mutta ette lähe!? Me on aina oltu.
Kaiken tämän taustalla oli raskas talvi, YT-neuvotteluiden vetäminen töissä ja uskonkysymysten myllerrys päässä. Rippikoululaisena viimeksi oli ollut tällaista. Sen jälkeen vuosia olikin vain menty putkessa. Ja kotonakin Riina tällaista:
Outoa lähtä suviksiin, moni on kieltänyt uskonsa. Venlakin Intstagramissa näytti laitetulta. Tulevatkohan ne? Älä nyt taas ala siitä Paavalista, usko on kuule yksinkertainen asia! Varo vaan, ettet kohta ala sinäkin ehk******ä paasaamaan!  Nyt jo hiljaa, kaikki vaan kysyy sanoikojumalatodellaniin! En kyllä lähde koko seuroihin, kun on vaan tällaista! 
Sitten oli yhdessä päätetty, että no olkoon, ei mennä. Jätetään tänä vuonna väliin koko juttu.

Myöhemmin Jere vielä oli ehdottanut, että jos nyt kuitenkin mentäisiin, ei nyt tällaisen takia jätetä väliin. EI, tässä pysytään. Maanantaina kuitenkin Riina oli mennyt varaamaan jonkun toisen jo peruman paikalleviedyn Soliferin. Riitahan siitäkin sitten oli taas tullut ja mennyt ja taas ollut ja sovittu ja vielä käynyt ja kai varmaan mennytkin. Mutta täällä sitä sitten istua murjotettiin jo lapsuudesta tutussa turruttavassa kakofoniassa. Solifer sijaitsi niin, että kaiuttimet kaikui-kaikuivat ja synkissä ajatuksissaan Jere torkahteli kai-kaiussa.


Aivan yhtäkkiä kirkas valo tuli esiin pilvien takaa häikäisten hänen silmiään ja siivilöityen kuivuneesta maasta nousevaan hakkeen pölyyn. Hän kohotti katseensa hetkeksi ylös kohti valoa ja...


Aurinko

... huomasi sinistä taivasta aukeavan kahden tumman ja paksun pilven välistä. Taivas näytti häikäisevältä. 
"... ja vielä haluaa hän etsiä sinuakin monien taakkojen ja kysymystenkin keskellä elävä ystäväni, missä vain juuri nyt oletkin. Ei ole Jumala hylännyt sinua eikä jättänyt sinua yksin kuormiesi alle. Ei, vaan hän itse on Kristuksessa kantanut kaiken sinun puolestasi. Hän on tehnyt kaiken sinulle valmiiksi ja aivan lahjana antaa sinulle oman puhtautensa. Se on sinun omaasi vain uskon kautta. Juuri nytkin, tässä ja nyt, sinäkin saat uskoa ..."


Armonaurinkohan se siinä katseli hetken aikaa juuri häntä.


Siunattua suviseuramatkaa kaikille seuroihin suuntaaville!

14 kommenttia:

  1. Liikuttavan itkettävä kirjoitus. Ihmiset. Me pienet ihmiset. Jumalan suuri rakkaus ja armo.
    - P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Niinhän se on, pienistä armon paloistahan sitä pieni uskovainen elää.

      Poista
  2. Aivan ihana ja lohdullinen kirjoitus - kiitos!

    VastaaPoista
  3. Profetia toteutui kohdallani niin sään kuin sisällön osalta :)

    VastaaPoista
  4. Tervetullut uudi blogi, hienoa että perustit tämän ja pyrit kaunokirjallisiinkin teksteihin. Ilmeisesti tavoitteena on herättää vain tietynlaisia uskonnollisia tuntemuksia? On hyvä toki tendenssikirjallisuuttakin julkaista. :-) Yleensä sormella osoitteleva tyyli vaan tahtoo tappaa laadun. Mutta voihan tosiaan olla että juuri tätä lukijat ensi sijassa odottavat, omien odotusten mukaisia tekstejä. - Menestystä blogillesi toivotellen nimim. Leppäkerttu :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista lukea erilaisia arvioita ja ajatuksia samasta kirjoituksesta. Osoittaa, kuinka uskovaisetkin ovat ihmisinä koivastikkin erilailla suhtautuvia laadustaan, tilanteestaan ja historiastaan johtuen. Tämä erilaisuus tulee esiin vapaassa ja rakkaudellisessa ilmapiirissä. Jos taustalla on väärää pelkoa, se tukkeaa keskustelua.
      Itselleni ei tullut yo tekstistä tendenssiajatuksina muuta kuin kutsuvan, laupiaan ja armollisen Vapahtajan kasvot.

      Voiko ihminen mitään parempaa odottaa?




      Poista
    2. Kiitos Leppäkerttu perustellusta palautteesta. Ymmärrän aivan hyvin kommenttisi ja tuollaisen lukijalle ehkä välittyvän kuvan. Tyylisuunnat tässä uudessa harrastuksessa eivät ole kyllä vielä vakiintuneet, mutta ei ajatuksena kyllä ole herättää vain tietynlaisia ajatuksia tai varsinkaan tuntemuksia. Tähän mennessä olen kirjoittanut parista omasta ajatuksentapaisesta ja yhden "kaunokirjallisen" "teoksen", joka ei ole omaelämänkerrallinen, mutta jonka lopputulos/kokonaisfiilis on 100 %:sti peräisin omasta elävästä elämästä.

      Asiapitoisemmissa teksteissä olen ajatellut, että pyrin kirjoittamaan vain ja ainoastaan selvästi tarkoitetusta aiheesta ja usein myös kertomaan, mitä ajan jutulla takaa. Tämä on tärkeää, koska valitettavasti monikerroksinen vihjaileva ja piilomerkityksiä sisältävä keskustelu on meillä aika yleistä. Tämä on tärkeää itselleni myös siitä syystä, että haluan kirjoittaa ensisijaisesti vain sellaisista asioista, joiden takana voin seisoa eikä tähän piilomerkitykset ja niistä seuraava selittelyn tarve oikein sovi.

      Näin harrastuksen alkuvaiheessa tyyliseikoista keskustelu tuntuu luontevalta, mutta jos / kun tämä jatkuu, pyrin mahdollisissa uusissa tarinoissa kertomaan sanottavani itse tekstissä. (kommenttia muokattu ihan pikkuisen)

      Poista
  5. Laestadius puhui ”armon merkeistä” joku toinen herättäjä armon ”vilahuksista”...

    Suviseuroissa hyväksyttiin uusi Siionin laulu -kokoelma. Uudistuksen henki ja päälinja edustanee jonkinlaista kristillisyytemme runouden myöhäismodernismia (vai peräti post- tai neomodernismia? :) , samaan aikaan kuitenkin ”virallisena” seuraraamattuna käytämme vuoden 1776 Bibliaa ja ns. kaanaan kieli kukkii edelleen monien puheissa ja mielissä ”pyhänä kielenä”.

    Koitteko suviseurapuheet uskoa vahvistavina, rohkaisevina, evankeliumilla ja neuvonsanoilla raamatullisesti uskon tiellä ohjaavina ja ruokkivina - entä nämä seuraradion vanhat saarnat, jos olette ehtineet kuuntelemaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvostan Markku suhtautumistasi Siionin todellisiin sydänääniin eli perinteikkäisiin sinkkareihin. Varmasti olen jossain lukenut juuri sinun lähettämiäsi linkkejä tällaisten sydänäänten lähteille. Olisiko sulla heittää tähän pari linkkiä niistä muutamasta sanoisinko lievästi laahaavasta laulusta? :)

      Tuokin oli mielenkiintoinen havainto, jota en ole tullut koskaan ajatelleeksikaan, että Bibliaa suositaan ja vielä löytyy nyreästi suhtautuvia nykykäännöksen käyttöön, mutta että samalla koetaan kielellisen uudistamisen tarvetta muutaman kymmenen vuoden takaiseen laulukirjaan, jossa ei montaa ei ymmärrettävää ilmaisua voi olla. Mistähän tässä on kyse? Itse olen päätellyt, että organisaatioilla on tapana puuhastella.

      Ps.
      Ilokseni olen huomannut, että 1938 käännös myös käy joskus. Sehän on ihan ymmärrettävää kieltä, mutta käännösperiaatteiltaan parempi kuin 1992. Paras on lukea eri käännöksiä ja jos on intoa ja osaamista, myös muita kieliä.

      Poista
  6. Keskustelua on käyty hulluinhuonelaisessa mm. seuraavan blogin alla:
    http://hulluinhuonelainen.blogspot.fi/2014/07/laulukirjauudistus.html

    Monien vanhojen Siionin laulujen ja wirsien orginaalit löytyvät vanhasta Siionin Wirret tai Halullisten Sielujen Hengelliset Weisut -kokoelmista. Niitä voi kuunnella mm. youtubesta rukoilevaisten äänittäminä: esim.

    Ylkä, Jeesu rakkahin (Achrenius / HSHL 96)
    https://www.youtube.com/watch?v=kZ1YmpXNy50

    Oho köyhä sieluni (HSHL 139) Sl 123
    https://www.youtube.com/watch?v=kZCW_hMozeE

    Karitsall`kiitos olkohon (Achrenius 58)
    https://www.youtube.com/watch?v=saWNxc9SGM4

    Jeeuksen veri se lasinen meri (HSHL 127)
    https://www.youtube.com/watch?v=zYwejVMqxRI

    Avaa Jeesus armovuosi (Achrenius 33)
    https://www.youtube.com/watch?v=HsfhP6sYnIU

    VastaaPoista
  7. Sitä edelleen seuraradion suhteen ihmettelen, ettei 1950-60 -lukujen saarnojen yhteydessä ole aitoa tuon ajan seuraveisuuta, vaan äänityksiä suviseuralauluista 1970-90 -luvuilta ja nykyisen laulukirjan mukaan. - Mitä saarnojen edustavuuteen tulee, on syytä kuitenkin muistaa, että vain osa saarnoista äänitettiin tuohon aikaan, vain osa näistä äänityksistä on säilynyt, ja vain osa näistä säilyneistä on päätynyt SRK:n arkistoon ja ohjelman aineiston valitsijoiden käsiin. Voi olla, että jollakulla tsekkaajista on oma agendansa, millaisia painotuksia saarnoihin hakee ehkä vastauksiksi joillekki nykyisille keskustelun avauksille. - Tällainen mahdollinen keskustelun kiertäminen ei ole pitkän päälle hedelmällistä, - vaikka siihen meillä on kyllä perinnettä. Tästä ”perinteestä” on syytä irrottautua, minkä SRK:n johtokin on viime vuosina useampia kertoja todennut.

    Seuraradion tiheät lähetykset voivat myös koukuttaa ”aivopesun” tapaan, mutta tällaista motiivia ja "koukuttamista" terveellinen evankeliumi Kristuksesta ja raamatullinen usko ei edellytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisihan tuohon ainakin kiusaus olla, korostetaanhan sitä, miten on turvallista huomata, että Jumalan valtakunnan saarna se vaan on pysynyt vuosikymmenestä toiseen millimetrilleen samana. Ja tiedämme kuitenkin, että n. 1900 -> on ollut vaikka kuinka monta sotkua ja ovathan ne näkyneet puheissa ja kyllä minulla on käsitys, että wakaatkin weljet ovat saattaneet sanoa sellaista, jota nyt ei allekirjoiteta. Jos ei muuta niin Lars Leville kirjoittaisin nykypainotusten valossa heti bullani, tästä varmaan joskus myöhemmin bloggailua.

      En ole kovin laajasti perehtynyt SRK:n saarna-arkistoon, mutta siellä on kyllä todella jämäkkää opillista puhetta, vaikka kuivakkaakinhan se voi olla. Esimerkiksi Erkki Vaaramo / Ranuan suviseurat miellytti minua kovasti.

      Kiinnitän huomiota myös siihen, että minun(kin) lainaamani Erkki Reinikaisen saarna ei ole vielä SRK:n saarna-arkistossa, vaikka onhan tuolla jo kulttuurihistoriallista merkitystä. Ehkä se tulee sinne vielä.

      Historian sotkuista ja niiden näkymisestä tuli mieleeni yksi ihan must teos. Monestakin ajankohtaisestakin näkökulmasta katsottuna on erittäin mielenkiintoinen teos Tuomas Palolan väitöskirja, joka tosin käsittelee uuden mantereen riitoja. Varmaan olet lukenutkin. Myös " lehti " ennätti antaa siitä hyvän todistuksen. Niin teen minäkin, ehottomasti!

      Poista
  8. Mutta vieläkin noista veisuista. Viime viikon Päivämiehessä (n:ro 29) oli vanhoista venäläisten kristittyjen laulamista siionin lauluista hyvä artikkeli: "Venäläiset uskonystävät laulavat mielellään yhdessä". Jostain syystä tekstin laatija oli signeerannut tuotoksensa pelkästään nimikirjaimilla "V.R." - Seuraradiossa oli lauantaina myös lähetys: "Virsiä ja Siioninlauluja ulkomailta". - Siispä mieleen johtuu; missä luuraavat uudesta Siionin laulut -kokoelmastamme Venäjällä, Ruotsissa, Afrikassa, Amerikassa ja vaikkapa Equadorissa kristillisyytemme piirissä syntyneet hengelliset laulut (= siionin laulut) sävelmineen? Vaikea uskoa, ettei sellaisia ole; siis omia laulusanoituksia ja sävelmiä - mutta eivätkö ne kelpaa? Mikä on Pohjois-Amerikan ja Ruotsin jo pitkät juuret omaavien sisarjärjestöjen laulukulttuurin tuotosten laita? Vai onko tekijänoikeudet menetetty hajaantumisissa? Ei olisi synti ollut kahtoa muiden lestadiolaissuuntien laulukirjoja, olisiko ollut jotain vanhoista yhteisistä juurista ammennettavaa ja varmaan niistä tekijänoikeuksistakin olisi sovittu...

    Jos haluamme pitäytyä itseriittoisesti omillamme tänä globalisaation aikana, niin kyllähän se perinteiseltä kulttuuri-imperialistiselta asenteelta haiskahtaa... Kuinka paljon se nostaisi, tukisi ja kannustaisi näiden uusien lähetysalueidemmekin kristittyjä; he eivät ole ainoastaan vastaanottajia, vaan he saavat olla myös osaltaan hengellisten lahjojen antajia kaikkien rakennukseksi. - Ja mihin ne Turkin kurdikristityt hukattiinkaan?

    PS. Entä olisiko LLC:ssä hermostuttu Tuomaksen väitöskirjan suunnitellusta SRK -versiosta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ajatus taasen! Olisi muuten kaunista lauantai-iltana yhtyä suviseurateltassa intiaaniversioon tapetusta Karitsasta ja sen jälkeen afrikkalaiseen iloon ylösnousseesta Kristuksesta.

      Voisivathan siinä ulkomaan ystävätkin pakahtua onnesta.

      Ps. Väikkärihän on SRK:n kustantama ei vain suunnitelma. Siitä oliko itsestään selvyys, voi heittää arvauksia.

      + mitenhän on juurtunut suomalaiset tavat Afrikassa? Noin 5-10 v sitten Afrikan veljeä (kai se joku "johtomies" oli) haastateltiin olikohan Hesarissa tiedotusvälineiden seuraamisesta. Kehui että heillä on telkkarit kun ei netti toimi kuten Suomessa. Viime aikoina on kivasti näkynyt lehissä Afrikan pikkulapsiakin ja sellaisina kuin he ovat. Juu ihan vappaasti, ei me heidän koristuksista pahennuta.

      Poista