lauantai 20. kesäkuuta 2015

Kirjoituksista

Yksin kirjoituksista

Blogin aloittaminen viipyi aika tavalla, kun en keksinyt, mistä aloittaa. Alkuun päästäkseni ajattelin kirjoittaa siitä, mihin kaiken tulee perustua. 

Tämä asia on periaatteessa nopeasti käsitelty. Kristillisyytemme on aina pitäytynyt luterilaisessa raamattuperiaatteessa. Perustamme uskomme yksin Raamattuun (sola scriptura). Emme rakenna oppiamme asioille, jotka olisivat vastoin Raamattua tai jotka eivät Raamatusta selvästi ilmenisi.

Luterilaiseen tapaan uskomme, opetamme ja tunnustamme ainoaksi säännöksi ja ohjeeksi, jonka mukaan niin kaikki opit kuin opettajatkin on tutkittava ja arvosteltava, yksinomaan Vanhan ja Uuden testamentin profeetalliset ja apostoliset kirjat (Yksimielisyyden ohje, Siionin Lähetyslehti 7/2012). Tämä on uskonpuhdistuksen muotoperiaate.

Päättynyt ilmoitus

Jumalan ilmoitus on päättynyt. Jumala ei anna enää uutta ilmoitusta, vaan Jumalan ilmoitus on päättynyt lihaksi tulleen Sanan eli meidän Herramme ylösnousemukseen. Uskoville on annettu kallis tehtävä viedä kaikkeen maailmaan Raamatun ilmoittama pelastava ilosanoma jokaisen ihmisen puolesta kärsineestä ja kuolleesta sekä ylösnousseesta Kristuksesta. 

Evankeliumin suullinen julistaminen kaikille kansoille on tärkeää, jotta sanoman kuulija voisi kätkeä kuulemansa hyvän sanoman sydämeensä. Kirjoitetun Jumalan sanan tehtävä taas on erityisesti varmistaa se, että pelastava sanoma pysyy muuttumattomana ilman lisähöysteitä. 

Kuten sanottu, meillä ei siis ole mitään varsinaista uutta kerrottavaa. Esimerkiksi roomalaiskatolinen kirkko ja Jehovan todistajat sen sijaan kannattavat jatkuvaa ilmoitusta, jonka mukaan Jumala ilmoittaisi vielä uutta omiensa välityksellä.

Tähän asiaan liittyvään keskusteluun on kytkeytynyt meidän vanhoillislestadiolaistenkin keskuudessa myös seurakunnan merkitykseen liittyviä asioita. Väheksymättä millään tavalla pyhän yhteisen seurakunnan merkitystä ihmisen pelastumisen ja uskossa säilymisen kannalta, on välttämätöntä sanoa, että välillä seurakunnan merkitys on voinut meillä korostua jopa tavalla, joka on Jumalan sanalle ja luterilaiselle perinteelle vieras. "Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo." On korostettu Hengen puhumista seurakunnalle tavalla, joka ei ole kaukana jatkuvan ilmoituksen ajatuksesta. Tämän seurauksena on puhuttu uskon kuuliaisuuteen liittyen kuuliaisuudesta seurakunnalle ja seurakunnasta nouseville Pyhän Hengen ohjeille, joita on hyvä noudattaa arkielämässä.

Kärjistäen: muun muassa tällaisia asioita vastaanhan koko luterilaisuus syntyi.

Jumala ei ole delegoinut säädäntävaltaa seurakunnalle. Ei ainakaan ohi tai yli Jumalan sanan. Henki ei tässä mielessä mielessä seurakunnalle tai seurakunnan kautta.

Uskon kallein sisältö

Raamattuperiaate on meille aivan luovuttamaton, koska se varjelee kalleinta aarrettamme, nimittäin puhdasta vanhurskauttamisoppia, uskonpuhdistuksen sisältöperiaatetta. Eli pelastus yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähdenPelastava sanoma on Raamatussa kirjallisessa muodossa aivan selvästi ja ymmärrettävästi kerrottu eikä sitä pidä suurennuslasin kanssa etsiä eikä se vaadi monimutkaista tulkintaa. Sanoma uskonvanhurskaudesta on kirjoitettu pyhiin kirjoituksiin niin selvästi, että sen voi "juostessakin lukea" (Hab. 2:2-4).

Ihmisestä nousevat ajatukset tähtäävät helposti, jos ei heti aivan omavanhurskaaseen teko-oppiin niin ainakin "varmuuden vuoksi" rakentamaan vältettävistä asioista konkreettisia ohjeita helpottamaan ja yhdenmukaistamaan arkipäivän valintoja. Ajan mittaan tällaiset ohjeet ilman jatkuvaa kurottautumista kohti uskon ydintä muodostuvat vääjämättä de facto säännöiksi, jotka väistämättä hämärtävät kristinuskon kirkkainta ydintä.

Väkevää puhetta

Moni ehkä muistaa E. Reinikaisen viimeiseksi jääneen suviseurasaarnan Maaningan suviseuroista. Arvokas vanhus puhui Jumalan sota-aseista ja korosti Jumalan sanan auktoriteettiä. Onko meillä opittavaa hänen sanoistaan? Uskon, että Reinikainenkaan ei todella puhunut lämpimikseen (vaikka vähän vitsejäkin heitteli), vaan hänellä oli totista, tarkkaan punnittua kerrottavaa. Reinikaisen puhe on kaikille hyödyllinen.

Sanoisiko joku vuonna 2015 virallisessa yhteydessä sanasta sanaan samalla tavalla kuin E. Reinikainen vuonna 2002? Ehkäpä joku voisi nyt sanoakin, mutta esimerkiksi vuonna 2010 ei kukaan.

Lopuksi pitkä lainaus Reinikaisen saarnasta äänitteet pohjalta kirjoitettuna. Syytä en halua arvailla, mutta totean sellainen tosiasian, että kursivoidut ja alleviivatut ajatukset eivät ole löytäneet tietään suviseurakirjaan, johon tämäkin puhe on muuten kirjoitettu lähes sanasta sanaan.

"... Tässä kohdassa haluan tekstin ansiosta kiinnittää huomiota siihen, että yksin Raamatun sana on meidän ainut oikea ohjenuoramme. Ei meidän omat ajatuksemme ja mielipiteemme. Eivät parhaimmatkaan ole sitä, vaan ainoastaan Jumalan sana. Ja siitä pidetään kiinni. Uskonpuhdistuksen aikana tämä oli Lutherin eräitä merkittävämpiä näkemyksiä ja taistelukohteita. Käytettiin latinalaista sanaa sola scriptura, eli yksin Raamattu - yksin Jumalan sana. Ei mikään muu.
Meillä on herkkyyttä laittaa myöskin omia ajatuksiamme mukaan. Jopa sellaisia ajatuksia, jotka ovat täysin vastoin Jumalan sanaa. Me herkästi rakennamme uskoamme teoille, jotka eivät liity Jumalan sanan ilmoitukseen. Eli toisin sanoen rakennamme sellaisia väittämiä, että kun kristitty tekee niin ja niin, niin sitten hän on uskovainen. Kyllä tämäkin on meille tuttua. Tätä vastaan, tässä mielessä, tänä päivänäkin vielä uskonpuhdistus jatkuu - se ei koskaan pääty. 
Me voimme myöskin rakentaa siihen, että ihmisten päätökset ovat kestäviä ja vedota, että seurakunnan ääni voi olla ratkaiseva. Seurakunnan tehtävä on ainoastaan Jumalan sanan selittäminen, ei minkään uuden antaminen lisää.
Sen takia, pukekaa päällenne kaikki Jumalan sota-aseet, että te perkeleen kavalia päällekarkaamisia voisitte seisoa vastaan. Emme ilman tätä Jumalan sanan täydellisyyttä voi taistella vastaan. Me jäämme nopeasti kiinni silloin, kun meitä vastaan hyökätään. Sillä ei meillä ole sota verta ja lihaa vastaan, vaan meillä on sota hengellistä pahuutta vastaan taivaallisissa asioissa. Meillä on siis taistelu Jumalan ilmoittaman opin puolesta, jonka perusta ja keskusta on vanhurskauttamisoppi. Siitä Luther taisteli niin pitkälle, että hänet tuomittiin bullaan, annettiin paavin bulla ja tuomittiin itseasiassa hänet tuomittiin kuolemaan siitä että hän taisteli vastaan, kun hän Wormsin kokouksessa antoi toisenlaisen vastauksen kuin mitä silloinen roomalaiskatollinen kirkko ja paavi julistivat. Paavin joukko vetosi kirkolliskokousten päätöksiin. Ja Luther vastasi jyrkästi ja voimmakkaasti, ne eivät pidä paikkaansa. Keisari Kaarle V antoi yhdelle avustajalleen tohtori Eckille käskyn kysyä, tarkoittaako Luther todella niin, että kirkolliskokous voi erehtyä. Luther vastasti: "Sitä juuri tarkoitan, kirkolliskokous voi erehtyä, jos se ei pysy Jumalan sanassa". Jumalan sana on erehtymätön. Kaikki muu, me kaikki muut erehdymme. 
Sen tähden on Jumalan armoa, että elävä kristillisyys taistelee Jumalan sanan puolesta ja pitää siitä kiinni eikä lähde kuuntelemaan muunlaisia väittämiä. Eräs vaarallinen alue on lain hengen tuominen kristittyjen joukkoon. Laki ei ole meidän auttajamme. Sitä ei ole laitettu meidän opettajaksemme. Laki on kasvattaja Kristuksen tykö. Ja Kristus on lain täyttäjä meidän edestämme. Laki tulee täyttää, se on kyllä Raamatun vaatimus. Mutta se täytetään niin, että me omistamme uskon kautta Kristuksen teon lain täyttäjänä. Hän on ainoa, joka on voinut täyttää lain. Sen tähden Jumala suokoon, että me emme rakenna uskoamme erilaisille väittämille, joita nykyaikanakin esitetään, että sitä ja sitä ei saa tehdä, sitä ja sitä pitää tehdä. Sehän merkitsee samaa kuin, että me silloin olisimme uskovaisia. Me olemme uskovaisia vain armosta. Pelkästään Jumalan armosta. 
Ja sen tähden meidät on puettu sillä tavalla, että me kestämme nämä taistelut. Sen tähden ottakaa kaikki Jumalan sota-aseet, että te voisitte pahana päivänä seisoa vastaan ja kaikissa asioissa olla pysyväiset. Niin seisokaa vyötetyt kupeilta totuudella ja vanhurskauden rintaraudalla puetut. Legioonasoturi oli vyötetty, hänen varusteensa pysyivät vyötettynä koossa eivätkä lähteneet irti. Ja haarniska suojasi elintärkeää sydänaluetta. Niin meidät on puettu Jumalan sanan haarniskalla, että se estäisi pahan palavat nuolet iskemästä meidän uskomme keskukseen sydämeen. 
Tämä on Paavalin neuvo tänä päivänä. Tai se on Jumalan sanan neuvo, eli Jumalan puhetta. Pyhä Raamattu on Jumalan omaa puhetta, jonka Jumala on puhunut Pyhän hengen kautta aikoinaan apostolien ja profeettain kautta. He ovat puhuneet Pyhän hengen kautta Jumalan omaa sanaa. Mutta tämä ilmoituksen aika on päättynyt. Nyt ei ole enää uutta ilmoitusta. Se päättyi Kristukseen - ylösnousemukseen. Ja jos nyt joku väittää nyt muuta kuin Jumalan sanassa on sanottu, se ei ole totta. Se ei ole Jumalasta, se on ihmisestä itsestään. Ja mikä on syytä sanoa, se on itse sielunvihollisesta, sellainen opetus. ..."

3 kommenttia:

  1. Hulluinhuonelaisessa teemasta keskusteltiin mm. Roosa Tahkolan blogin pohjalta huhtikuussa http://hulluinhuonelainen.blogspot.fi/2015/04/ilmoitus-on-paattynyt.html - ja jo aiemmissakin, mutta on teemassa edelleenkin keskustelimista ja moniaita sivupolkujakin :)

    Erkki Reinikainen meni 1970-luvulla mukaan tähän jatkuvan ilmoituksen siivittämään hoitokokoushöyryyn. Raja tuli kuitenkin vastaan, kun HS vaati myös häneltä parannusta kososlaisuudesta :) Kirkolliskokousjäsenyys sekä teologinen harrastus ja lukeneisuus auttoivat häntä teologisesti raitistumaan ja hän oli valmis pitemmälle meneviin korjausliikkeisiin, mitä taas kavahtivat niin vanhakantaiset 1970-luvun "teologiasta" kiinnipitävät kuin maltillisiksi keskitien kulkijoiksi itsensä mieltäneet ja enemmänkin pääsihteeri VS:ää tukeneet. Varmaan pelättiin omia vastuita ja toisaalta jopa koko kristillisyyden oppirakennelman romahtamista. Niin viralliseksi näkemykseksi jäi, että 1970-luvun päälinja oli oikea, mutta sisälsi ylilyöntejä, joista vastuussa oli yksi henkilö HS. Asetelma muistutti kovasti hrustsevin aikaa 1950-luvulla ja 1960-luvun alussa. - Jätettyään SRK:n puheenjohtajuuden (ja samalla johtokunnan jäsenyyden) Erkki Reinikainen halusi vaikuttaa taustalla harmaana eminenssinä. Hänellä oli edelleen uskottuja SRK:n johdossa, mutta ilmeisesti pääosa johtokuntaa halusi pitää hänet tiukasti paitsiossa. Tässä lienee aivan pääpiirteittäin taustaa hänen Muhoksen puheelleen ja sen "toimitustyölle" suviseurajulkaisussa.

    Kirkon suhteen strategiaksi oli muotoutunut kompromissipolitiikka, jolla oma kolo ja toimintarauha turvattaisiin. Tämä luistelu kai alkoi eronneiden vihkimisellä, jatkui naispappeus-akrobatialla aina parisuhderukousäänestyk- seen, jonka läpimeno kristillisyydessä oli hiuskarvan varassa. Kylkiäisenä oli joissain piireissä valmisteltu naispappeuden läpivientiä. Nämä siis torjuttiin, mutta se johti vanhakantaisten 1970-luvun opetuksista kiinnipitävien aseman vahvistumiseen, mistä taas seurasi, ettei viimevuosina sen enempää 1970-luvun kuin lähimenneisyydenkään väärinkäytösten korjaustoimet ole edenneet niinkuin olisi kuulunut ja SRK:n 2011 ja 2012 julkilausumista olisi voinut päätellä ja odottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästäkin mielenkiintoisesta kirjoituksesta. Jotain tuon suuntaistahan voimme historiasta päätellä, vaikka ainahan tieto on vähän arvausta yksittäisten faktanrippeiden perusteella.

      Pitää jossain vaiheessa lukea uudelleen myös tuo Roosa Tahkolan blogi keskusteluineen. En siihen palannut tätä postausta kirjoittaessani tahattomankin plagioinnin välttämiseksi

      Poista
    2. Kiitos taas minunkin puolestani Markulle hyvästä ja rehellisestä kiteytyksestä tämän hetken tilanteestamme! "Hoitokokoushöyry" on oiva termi kuvaamaan 70-luvulla alkaneita käytänteitä toistensa sieluntilojen vahtimisessa, johon yhteisöllisesti ohjattiin ja velvoitettiin uusien painotusten mukaan.

      Minulle myös juuri tuo E.Reinikaisen saarna on ollut merkittävä sanomaltaan - varsinkin kun tietää, millaisten vaiheiden ja kokemusten jälkeen hän sen puhui.

      Markun kommentin viimeinen kappale sisältää lyhykäisyydessään paljon painavaa asiaa, joista pitäisi pystyä avoimesti ja rehellisesti keskustelemaan. Siinä viitataan - "vanhakantaisten 1970-luvun opetuksista kiinnipitävien aseman vahvistumiseen" - joka on estänyt peräämäni tilityksen, eli vanhojen ja uusienkin hoitokokousvääryyksien korjaamisen ja oikean anteeksipyynnön.

      "Varmaan pelättiin omia vastuita ja toisaalta jopa koko kristillisyyden oppirakennelman romahtamista."

      Onhan selvää, että "erehtymättömän huoneenhallituksen" mandaattia vaalineilla on pelko vastassa, kun pitäisi myöntää oikein joukolla erehtyneensä - ja raskaasti - lukemattomia uhreja tuottaen.
      Olen toivonut ja edelleen toivon ja rukoilen, että Jumala johtaa ja antaa rohkeutta ja voimaa korjata vääryydet - Hänen kunniakseen ja meidän kaikkien parhaaksi.


      ,

      Poista