lauantai 25. heinäkuuta 2015

Aikamatkailua

Ivräjsieren opistoseurat 2043

Entä jos sekoitellaan vähän historiaa ja tulevaa? Älä ota aivan tosissasi, mutta vähän sinne päin.

Ajatelkaamme, että kesällä 2043 valmistautuu iisalmelainen tuotantotalouden insinööri Nico Magnus Rönkköläinen sunnuntai-iltapäiväiseen palvelusvuoroonsa Ivräjsieren seurojen telttasakastissa. On satanut kuten Aksieralle aina, mutta nyt on onneksi ropina tauonnut. Esitelmöintivuorossa on vielä äskettäin eläkkeelle jäänyt rovasti Vertti-Elias Maaninka Rovaniemeltä.

Nico Rönkköläinen oli ajatellut esitelmöidä teemasta "toimintaan osallistuminen". Hän on suunnittellut hoitavansa sen heprealaiskirje johdantonaan ja tarkempana aiheena "ei antain ylön yhteistä seurakuntaa, niinkuin muutamain tapa on". On huoli, kun enää ei jakseta olla kumpaakin esitelmää, kuten vielä 2000-luvun alussa, tai käydä tilaisuuksissa, vaan seurataan niitä ehkä 3D-lähetyksinä. Luennon disposition Nico Rönkköläinen on valmistellut hyvissä ajoin perehtyen kirjettä koskevaan Uuden testamentin eksegeettiseen kirjallisuuteen ja alkukielen lauserakenteisiin. Kielellisen ymmärrettävyyden merkitystä oli korostettu viime vuosien puhujain ja seurakuntavanhimpain kokouksissa, tämä oli syytä ottaa vakavasti. Uskonpuhdistuksen perinnön parhaiten välittävän vuoden 1776 Biblian kieliasun ymmärtäminen nimittäin alkaa olla 2030-luvulla syntyneelle nuorisolle jo jossain määrin hankalaa eivätkä kaikki ole vielä jaksaneet tulla opistoissamme järjestettäville bibliankielen kursseille.

Miten tähän olisi aivan kuin tultu?

Aivan tarkasti kukaan ei enää historiaa muista, koska ERK:n (Euroopan Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry, entinen SRK) historiatyön 1960-1970-lukuja koskevan tutkimuksen aiheuttaneiden kalinoiden jälkeen resursseja oli päätetty allokoida toisella tavalla eikä historia tämän jälkeen ollut keskiössä.

Mutta vapaasti muistelisin, että menikö se jotenkin tähän tapaan? 1800-luvun puolessa välissä elettiin Ruotsin Lapissa uskonnollisen heräämisen aikakautta. Laitoskirkon vakaat ja järkevät menot eivät kuitenkaan porovarkaita, viinaporvareita tahi siveitä huoria innostaneet totiseen parannukseen. Kirkon liepeillä oli runsaasti omaehtoista hengellistä liikehdintää ja syntyi voimakkaita herätyksiä, joissa moni ryöttäsyntinen sielu roihahti sisäiseen paloonsa sielun kosketettua pirttiseuroissa Taivaallisen Vanhimman lämpöä. Niin ihmettelivät entiset kylmänkankeat laphalaiset sydämet, miten juuri minua tällainen onni ja autuus kohtasi.

Ei oltu tähän kylmässä Pohjolassa kuitenkaan totuttu eikä tällaista elämää mitenkään saatettu toimetonna katsella. Ilmiöön joutuikin jo aivan kuin virkansa ja vastuuntuntonsakin puolesta puuttumaan Kaaresuvannossa rovasti Sral Ivel Suidatseal.

Eihän Suidatseal vallan kokonansa torjunut sisällisenkään uskonkokemuksen hyödyllisyyttä, mutta liika oli liikaa henkilökohtaisen armonkokemuksen varaan lukemisessakin. Ei pidä unohtaa, että olemme yhteisellä matkalla yhteisessä ja veljellisessä rakkaudessa eikä tuollainen järjestäytymättömyys nyt vain vetele. Rovasti kapusi kerta toisensa jälkeen saarnastuoliin ja jyrähteli murteisella saamellaan ja suomellaan mokoman villiuskon tainnuksiin. Hän sai myös työtovereita ja yhdessä rovasti, Nahoj Aamattaar ja Ikkre Ittna saivat palavasieluiset laphalaiset tyynnyteltyä turvallisesti yhteiseen matkasaattoon yhteistiedon (samvete, tapasi rovasti sanoa) puhtaudessa vaeltamhan. Syntyi vakaa mutta silti asiallinen suidatselainen herätysliike, jonka harras eteneminen sai jatkua vielä Sral Ivel Suidatsealin valitettavan poismenon jälkeenkin Nahoj Aamattaarin johtamana.

Niinhän vielä kuitenkin kävi, että hengellisen elämän nopeaa vakiintumista seurasi vielä vastareaktioitakin. Tärkeimpänä mainittakoon, että uuden höräyksen eriseura yli-ilohenkisine väärine oppineen erkaantui omaksi ryhmäkseen suidatsealaisuuden suuressa hajaannuksessa heti 1900-luvun alussa ja perinteistä kantaa jäi noudattamaan tuosta lukien vanhoillissuidatselaisuudeksi kutsuttu ryhmä. Vielä 1970-luvun taisteluissa, joissa oli monensuuntaista eksytystä, uudenhöräyksen hapatuskin (eli kuivanhempeä sokoslainen väärähenki) vielä viimeisen kerran ilmeni väärän hengen yli-ilo-oppina, joka saatiin, kuten tiedämme, lopulta siunauksellisesti torjuttua 1970-1980-lukujen taitteen viimeisissä saattohoitokokouksissa.

Tämän jälkeen onkin saatu kokea ennennäkemätöntä rauhaa sekä rakentamisen, työn ja uusien toimintamuotojen aikakautta ynnä siionin kasvamista sisältä käsin. 2010-luvulla oli maailman paine tuntunut vyöryvän hetken aikaa tavallista voimakkaampana, mutta tämä oli noin viidessä vuodessa ohi eikä noita tapahtumia enää kukaan muista.

Mahdollisista historiallisista epätarkkuuksista huolimatta yhteenvetona aivan kuin todetkaamme tämän kristillisyyden olemuksesta, että se olisi historiansa hämäristä alkaen ollut yhteistä tietä ja matkaa - vakaalla, rauhallisella ja arkisella tavalla. Ajatelkaamme myös, että täten siihen aivan kuin ei olisi missään historian vaiheessa muistaakseni kuulunut ylitunteellisia ilmaisutapoja tai henkilökohtaisia tunteenpurkauksia.

Odottamaton tilanne

Edellä kuvattuun maailmaan on lapsuudesta saakka siis kasvanut Nico Rönkköläinen, joka jää uneksimaan Raamattunsa ääreen, josta seuraisäntä jo joutuu passittamaan hänet saarnapulpettiin. Puhuja on ennen esitelmäänsä vielä tuijottanut sitä heprealaiskirjettä määrätyistä kohdin ja jäänyt aivan jumiin sen äärelle.

Kukaan ei jälkikäteenkään osaa selittää, mistä tämä johtuu, mutta sen tiedämme, että Nico Rönkköläinen kävelee saarnastuoliin, avaa suunsa ja puhuu seuraavalla tavalla:



Puheen, jota voisi varovaisesti arvioiden sanoa kristuskeskeiseksi, sisältö liittyy kahteen henkilöön: Herraan ja puheen kuulijaan. Siinä kertoillaan aluksi Jumalan Karitsasta, joka pois ottaa maailman synnit, tämän sanoman uskomisesta ja kutsusta, lakeuksilla olevasta Jumalan seurakunnasta, Raamatun ilmoituksesta että kuka ikänä sen Jeesus-nimen päälle uskoo, saa synnit anteeksi. Reilun varttitunnin tällaisten asioiden kertoilun perästä puhuja kertoo, miten ylösnoussut Kristus näyttää haavojaan, jotta sinä tuntisit hänet omaksi vapahtajaksesi. Suuressa seurateltassa Ivräjsierellä alkaa kuulijoiden kesken ilmetä liikehdintää, joka muuttuu loppuajaksi levottomuudeksi, kun hän kohta muistelee ikivanhan laulun sanoja, "suurimmat täällä syntiset, saa kaksinkertaisesti". Meidän on tyytyminen hajanaisiin havaintoihin, mutta voit kuunnella itse. Jumalan armo on ihmeellinen kuin Nooan vesi, joka kävi yli korkeimman vuoren huipun. Kuka voi mitata sen veden paljoutta? Ei ole sen ääriä eikä laitoja kukaan käsittänyt. "Armon voima meitä kantaa, kunnes pääsemme perille". Eikä ole pitemmälle tarkoituskaan päästä kuin perille! --- Puhujan ääni nousee yhä korkeammaksi ja äänitarkkailija miksailee kiivaasti. --- Kun Herra Jeesus on sanonut olevansa hyvä paimen, mitä hän tekee? Hän seuraa laumansa heikointa jäsentä, tietää tämän vaikeudet, näkee kaikkein väsyneimmän raahustajan ja ottaa hänet syliin, kantaa vahvoilla käsivarsillaan. Missä olet sinä heikoin ja väsynein kulkija? Kuule, väsynein on lähellä Paimenen sydäntä ja hän kantaa tätä vahvoilla käsivarsillaan eikä syliään tyhjennä ennen kuin kotona siellä kirkkauden valtakunnassa. Vieläkö sanot, että minun sydämeni on arka? Sanotko, että uskoni on heikko? Niin, vaikka se usko on heikko, kun se pitää Jeesuksesta kiinni, Jeesukseen kun se turvaa ja armoon turvaa, mikä on Herralta Jeesukselta ansaittu, niin perille kostutaan. Vanhan testamentin matkamieskin etsi vuoteestaan rakastajaansa ja kyseli tämän perään. Niin olet sinäkin kyselemällä kysellyt. Sinun rakkaasi on orjantappuroilla kruunattu Kuningas. --- Järjestyksenvalvojat ja toimitsijat teltassa vaihtavat jo varautuneesti painoa jaloillaan ja vilkuilevat toisiaan. --- Rakkaasi on kaunein ihmislasten joukossa, hän on aivan punainen ja valkoinen. Getsemanen yrttitarhassa hän hikoili verta, oli yltä päältä punainen, hautaan kannettaessa valkoinen. Armon pöytä on nytkin katettuna. Ei korkeuksiin, vaan matalalle. Niin matalalle sinun tasollesi, että todella löydät Herran Kristuksen. Tarvitsee vain uskoa ja näin aivan syöt ja juot Kristusta.

Sittenpä puolen tunnin perästä Nico Rönkköläinen lopettaa esitelmänsä näin sanoen:
"Jumala sinun sydäntäsi sitä uskomaan ylentää ja siinä uskossa toivomme ja uskomme, että hän varjelee meitä loppuun asti. Vaikka kaikki muu muuttuu! Vaikka kaikki täällä käännettäisiin nurin, tämä yksi asia ei muutu! Se on totta nyt ja aina. Kun häneen uskot, on lupaus, kuka ikänä uskoo, sillä on iankaikkinen elämä, aamen."

Rönkköläinen livahtaa vaivautuneena telttasakastiin, mutta seurateltta jää, kuten kuulemme, sekasortoiseen tilaan.

Kokoustamista

Oulun syysseurojen aikaan konttorilla kokoontuu vakava joukko. Läsnä ovat työvaliokunnan jäsenet, lähetystoimikuntien vetäjät, julkaisujen toimitusneuvoston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä kansanopistojen rehtorit. Paikalla on myös muutama muu luotettu ja vakaa veli, mutta ei heistä tässä kannata sen tarkemmin mainita. Keskustelu aaltoilee neuvottelupöydän joka suunnalla nopealla tempolla. 

Mitä se on tällainen rönkköläläisyys? Isänsä oli ihan tolkku eikä kotisiionista ole pahaa siitäkään kuulunut, eihän me sitä muuten olisi kutsuttu. Onko vaimolta kysytty? On hämmentävää, kun vedotaan ihmisen lihallisuuden tunteisiin. Eihän tällaista villiuskoa ole ennen. Äsmäjissä ja Aunarilla oli kuulkaa samanlaista liikehdintää, siksi tämä huoli, on moni muukin aloittanut saman pelin. No sen nyt kuuli kaikki ja tuli kaikki tietämään. Hihhulilaisuutta?! Ne on kuulemma saanut jo koottua joukkoja, meijän Simo sano. Onko meidän pakko vapXXXXXa ne, päästää istuXXXn? Älä hyvän tähen, eihän sellaista ole vuosikymmeniin, Aamattaar sano että pitää olla hidas sitomaan mutta nopia päästämään.

Mutta neuvostossa nousi eräs, jota koko kansa piti arvossa ja sanoi: "ja nyt minä sanon teille: pysykää erillänne näistä miehistä ja antakaa heidän olla, sillä jos tämä hanke eli tämä teko on ihmisistä, niin se tyhjään raukeaa, mutta jos se on Jumalasta, niin te ette voi heitä kukistaa. Varokaa, ettei teitä ehkä havaittaisi sotiviksi itse Jumalaa vastaan."

Niin he noudattivat hänen neuvoansa.

2 kommenttia:

  1. Puheen sisältö puhutteli minua kuin lämmin tuulahdus menneisyydestä. Vanhoja (itse asiassa ei kovinkaan vanhoja) saarnoja kuunnellessä havahduin ajattelemaan, että kyllä meistä on tullut minun elinaikanani kuluessa niin sangen virallisia. Kuulun sukupolveen, jolle kiitosäänetkin ovat aivan tuttu asia. Nyt olen jo niin virallistunut, että ylenmääräinen kiitosääni aiheuttaa kuulemisen vaikeuden lisäksi vaivaantuneisuutta. Sellaistakin historiassa on ajateltu joltain osin tapahtuneen, että joillakin on ollut erityinen kiusaus tavoitetella hurmiota.

    Miten Arvi Hintsalan 1969 pitämä saarna koettaisiin vuonna 2015 pidettynä? Onko selvästi tapahtunut virallistuminen hyvä asia vai sitä kuuluisaa vältettävää salonkikelpoisuutta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoksasin, että kai se sisällön puhuttelevuus tulee pitkälti sitä kautta, että kielikuvat ovat lähes 100% Raamatusta siteeraamista.

      Poista