torstai 16. heinäkuuta 2015

Minne käy tuulen ilmassa tie?

Lähtökohdat

Edellisessä blogissani käsittelin seurakuntaan liittyvää opetusta ja huolenaiheita sekä sitä, onko kukaan ylipäänsä "haastanutkaan" vallitsevaa opetusta. Kyse oli siis Kristuksen ja seurakunnan suhteesta ja siitä, voisiko siitä ollakaan montaa käsitystä. Tämäkin kirjoitus käsittelee seurakunta-aihepiiriä ja erityisesti sitä, millä tarkkuudella meidän todella tulee "tietää". Tämä kirjoitus muodostui kaikkine lainauksineen päivineen aika pitkäksi. Ehkä on hyvä jatkaa myöhemmin erikseen omista ajatuksistani ja tuntemuksistani itse seurakunta-aiheeseen liittyen.

Vanhoillislestadiolaiseen jo pitkään vallinneeseen historialliseen itseymmärrykseen kuuluu pari aivan perustavanlaatuista lähtökohtaa:
(1) Pyhän Hengen siirtyminen läpi historian uskovalta toiselle julistetun syntien anteeksiantamuksen kautta ja niin myös rovasti Laestadiukselle Lapin Marialta saadun suullisen synninpäästön kautta Åselessa uutena vuonna 1844 sekä 
(2) tästä tapahtumasta seurannut Laestadiuksen toiminnan käynnistämä Jumalan valtakunnan räjähdysmäinen leviäminen (vanhoillis)lestadiolaisen herätysliikkeen muodostaman seurakunnan julistaman synninpäästön kautta.
Lähes kanonisoitu mutta tarkemmalta sisällöltään salainen keskustelu Åselessa vuonna 1844 on siis kaiken lähtökohta ja provasti tärkein yksittäinen hahmo. 

Edellä mainittuun kumpaankin taustatekijään liittyvät meille aivan kaikkein ominaisimmat seikat ovat vastaavalla tavalla tälläkin hetkellä  (1) evankeliumin (merkityksessä synninpäästö) suullinen julistaminen Jeesuksen nimessä ja veressä ja (2) tämän evankeliumin pätevyys, kun se tapahtuu Pyhän Hengen voimasta elävässä uskossa olevan ja siten yhteen oikeaan laumaan kuuluvan kautta.

En ole ihan tyhmä ja tiedän kyllä, että historiantutkimukseen ja nykyisyydenkin kuvaamiseen sisältyy lisävivahteita, mutta suunilleen näin asiat useimmiten sanotaan (tässä yksittäinen esimerkki).

Kvasihistoriantutkimusta?

Maailmassa katsotaan edellä sivuttu seurakuntakäsityksemme ahtaaksi. Korostetaanhan meillä siis paljon myös yhtä oikeaa laumaa tarkoittaen tällä käytännössä yhtä silmin havaittavaa yhteisöä, jonka keskuudessa Jumalan lapset ovat (kaikki maailman lapset jne. tietenkin ovat asia erikseen). Yhden oikean lauman ja synninpäästön katkemattoman ketjun samanaikainen edellyttäminen tuntuu aiheuttaneen myös meidän keskuudessamme aika vahvaa tilausta asioiden järkeistämiselle. Vähän sellaista tarvetta aivan kuin omalle tieteenalan tapaiselle. Kai se uskoa vahvistaa, jos on tarjolla vahvoja todisteita. En paljoa liioittele, jos sanon, että historiantutkimuksen tai -tuntemuksen keinoin on pyritty selvittämään Pyhän Hengen liikkeet Euroopassa hamaan keskiaikaan saakka.

Joillekin ei tuota suuria vaikeuksia mainita, milloin ja missä tilanteessa ja kenen välityksellä tohtori Luther 1500-luvulla siirtyi perkeleen valtakunnasta Jumalan valtakuntaan. Vielä tarkemmin on kyetty asioita selvittämään 1800-luvun Ruotsista.

Keskuudessamme on siis ponnisteltu aika tavalla sen selvittämiseksi, miten evankeliumin viesti on milloinkin kulkenut tietyn yhden oikean lauman muodostaman uskonyhteisön välityksellä "jalkojen päällä". Pyhän yhteisen seurakunnan eli Kristuksen kirkon jättämät jäljet osataankin sujuvasti nimetä aika pitkälle historiaan, monet tekevät sen ulkomuististakin. Google tietää oikopäätä seuraavan luettelon: "Maailman uskovaisille antamia nimityksiä eri aikakausina ovat ilmeisesti suunnilleen aikajärjestyksessä mm. juutalaiset, kristitityt, valdolaiset, husilaiset, luterilaiset, pietistit, herrnhutilaiset, wiklundilaiset, lukijaiset, lestadiolaiset ja vanhoillislestadiolaiset. " Päätelmiä on kai tehty historian hämärissä kirjoitetuista kirjoituksista, joiden perusteella on voitu päätyä sellaiseen johtopäätökseen, että kirjoittajassa / sanojassa on täytynyt olla Pyhä Henki. (Sivumennen sanoen nykylampaasta ei sentään näin epätarkoin tiedoin jää kallista "todistusta seurakunnalle".) Tällaisen totuuden vilahduksen perusteella on sitten voitu päätellä, että sen joukon, johon tällainen henkilö kuului, keskuudessa on ollut tuohon historialliseen aikaan se yksi oikea lammaslauma.

Mitä tällaisella harrastuksilla sitten saavutamme? Minusta itsestäni on suoraan sanottuna pelottavaa, jos lähdetään järkiperäistämään uskonasioita ja vielä päädytään järjellisesti erittäin epävarmoihin tai jopa epäuskottaviin vähän sellaisen kvasitieteellisen makuisiin johtopäätöksiin. Tämähän vain syö uskoa.

Jos jotain haluan tällä kirjoituksellani sanoa, niin sitä, että riittää vähempikin tarkkuus näissä Hengen asioissa.

Asioiden yhteensovitettavuus

Aluksi esille ottamani kaksi lähtökohtaa ovat historiallisessa mielessä kai vähän ongelmallisia. Ensinnäkin kumpikaan lähtökohdista erikseenkään arvioituna ei liene historiallisessa mielessä todistettavissa oleva kylmä tosiasia. Toiseksi nämä kaksi lähtökohtaa eivät ole ainakaan keskenään ilman kipua yhteensovitettavissa.

Laestadius ei ainakaan itse kerro saaneensa Lapin Marialta synninpäästöä, vaikka keskustelu on hänelle henkilökohtaisesti hänen itsensäkin kertoman mukaan ratkaiseva ollutkin. Tietenkin terveellistä onkin muistaa se opillisesti selvä asia, että elävä evankeliumi on ihmeellisesti ihanampi asia kuin vakioidun sanamuodon mukainen synninpäästö. Lisäksi "kaikkihan tietävät", että Laestadius itse vielä paljon myöhemminkin suhtautui joidenkin mukaan lähes kielteisesti ja joka tapauksessa vähintäänkin epäilevästi nykyisenkaltaiseen vapaan ja hövelin synninpäästön käyttöönottoon (= kaikille kuuluvilla oleville julistettava synninpäästö ja sanamuoto "Jeesuksen nimessä ja veressä"). Laestadius ylipäänsä edusti ainakin aluksi ja 1844 jälkeenkin vähemmän evankelista lähestymistapaa kuin eräät muut "lestadiolaiset". Suullisen synninpäästön asema oli herätyksen aivan alussa muutenkin vähän toisessa asennossa. Ovathan eräät wanhoillisittain wakaat weljetkin itse kertoneet ihan totisella naamalla, että olisivat tulleet uskoon muulla tavalla.

Esille ottamieni lähtökohtien yhteensovittamisen kannalta on huomattava, ettei voida aivan kuin varmana tietona kertoa, miten, missä ja kenen välityksellä Pyhä Henki pääsi pujahtamaan nykyisin vanhoillislestadiolaisuutena tunnettuun uskonyhteisöön. Eikä se ole tarpeenkaan. 

Minulla ainakin tässäkin järki loppuu kesken, jos minun on pakotettava ymmärrykseni samanaikaisesti haukkaamaan kaikki seuraavat asiat:
Laestadius sai uudenvuoden päivänä 1844 Åselessa suunilleen nykyisin tuntemaamme vastaavalla tavalla parannuksen armon Lapin Marian kautta. Tämä pystyi tapahtua, koska Lapin Maria edusti tuolla hetkellä yhtä oikeaa laumaa, joka kätkeytyi Ruotsin lukijaisiin. Laestadius piti pari viikkoa tämän tapahtuman jälkeen Sorselessa tämän linkin (Page 2238 of 2332 - 2242 of 2332) mukaisen saarnan, joka on nykymittapuulla mitaten seurakuntaopillisesti luvalla sanoen "epätavallinen". Kaiken tämän jälkeen Laestadiuksessa äsken kerrotussa tapahtumassa sijansa saanut ja hänen kauttansa virinnyt Pyhän Hengen tuuli hetikohta sai aikaan sen, että nykyisin tunnemme vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen, johon taas tällä hetkellä kätkeytyy se yksi oikea lauma ja jossa opetuksessa toiseksi keskeisin pointti on juuri puhe yhdestä oikeasta laumasta.

Larslevilaestadiolainen seurakuntakäsitys

Rovastin seurakuntaoppi oli kai lyhyesti sanottuna luterilainen. Millainen oli sitten provastin käsitys seurakunnan rajoista? Mistä minä tietäisin... Siitähän on paljon peistä taitettu. Se on joka tapauksessa selvää, että missään tapauksessa Laestadiuksen kokemusmaailmassa ja opetuksessa vastakkain eivät olleet erityisesti "Jumalan valtakunta" (merkityksessä Jumalan lasten joukko) ja "tämä maailma". Rajanvetoa käytiin hänen maailmassaan paremminkin sellaisten sielun sisäisten ääripäiden välillä kuin usko ja epäusko, elävä usko ja kuollut usko, herännyt ja suruton jne.

Tietenkin meidän tulee myös tässä blogissa käsiteltävässä asiassa kuulla erityisesti kysymyksen avainhenkilöä! Kertookohan hänen ymmärryksestään mitään se, miten hän itse lähestyy erilaisia joukkueita ja sielunsisäistä rajanvetoa pari viikkoa Åselessa Lapin Marian seurassa ilmeisesti kokemansa ratkaisevan armonmurroksen jälkeen:
” … Ja vielä tänäkin päivänä on olemassa äärettömän monia puolueita itsessään luterilaisessa seurakunnassa, jotka kaikki luulevat olevansa oikeassa: herrnhutilaiset, kveekarit, metodistit, pietistit. Kuka on oikeassa? Kun yksi tuomitsee toistaan, kuka on oikeassa? Ehkä se, joka vähiten huutaa ja kerskaa uskonopistaan. Sillä oikea kristillisyys ei koostu tyhjistä sanoista. Se koostuu hengestä ja totuudesta. Se koostuu sisäisestä ihmisestä, joka on Jumalan mielen jälkeen hengen yhteydessä. Tässä oikeassa kristillisyydessä ei ole kysymys yhdestä kirjaimesta enemmin tai vähemmin ulkonaisessa tunnustuksessa, vaan tässä on kysymys sydämen sisäisestä elämästä yleisessä sovintoarmossa ja yleisen sovintoarmon kautta Kristuksessa. ...” 
”… Ja vielä tänäkin päivänä voi olla tarpeellista toistaa ja selittää samat sanat, kun kristillisyys ei ole ainoastaan sekoitettu ja poljettu monien puolueitten ja lahkojen kautta, jotka ovat niin kuin sidottu nauta kirjaimen pakon alla, ja sanovat: “Minä olen kalvinilainen, minä olen luterilainen, minä olen pietisti, minä olen kveekari, minä olen herrnhutilainen, minä olen uuslukija, minä olen vanhalukija. Luuletkos Jumalan Hengen antavan sitoa itsensä kirjaimeen tai ulkonaiseen tunnustukseen? Luuletkos, että oikea kristitty antaa sitoa itsensä kiinni kuolleeseen kirjaimeen, niin kuin koira sidotaan kiinni muurintolppaan? ..."
Kannattaa tietenkin lukea saarna kokonaisuudessaan. Tiivistäen kyse on mielestäni siitä, että Laestadius ei lupaa tai torju pelastusta mistään ryhmästä. Itse asiassa jo koko näkökulma on vinossa, koska hän vaatii jokaiselta seuraavaa:
"Rakas sielu! Sinä, joka vakavissasi etsit armoa ja olet pyrkimässä kohti taivaan ahdasta porttia. Älä eksy tieltä! Älä anna synnin kauniitten kuiskausten vietellä sinua siltä kaidalta polulta. Älä kuuntele korvaankuiskuttelijan sanoja, joka vääntää ja väärentää Jumalan selvintä sanaa omaksi kadotuksekseen, vaan pitäydy lujasti sanaan. Pidä ankkurista kiinni, äläkä irrota otettasi autuuden kalliosta Kristuksesta. Älä päästä näköpiiristäsi sitä tähteä, joka johdattaa Betlehemiin, luvattuun maahan. Sillä jos kadotat sen näköpiiristäsi, silloin olet iankaikkisesti kadotettu.
Se tähti on nimeltään Jumalan ilmoitettu sana. Ja jos tahdot löytää Kristuksen, niin seuraa sitä tähteä, muutoin et löydä häntä. Silloin sinä olet oma pappisi ja oma kuninkaasi. Mutta minä en sano enempää. Se jolla on pikku hitunen kokemusta armonteistä, hän ymmärtää minua hyvin. Se, jolla ei ole, hän ei ymmärrä mitään. Sillä hän on sokea ja saatanan sokaisema."
Mitä minun tulee tästä kaikesta ajatella?

Herramme sanoo Pyhästä Hengestä, että se puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita. (Joh. 3) Mutta tietenkin meidän heikkouskoisten olisi hyvä nähdä tarkemmin ja mieluiten vaikka ihan omin käsin koskettaa! Tyydyttäisiinkö vähempään tietämiseen ja tiedonjanoon?

2 kommenttia:

  1. Kyllä se on Jumalan sana voimallinen, kun tuttukin teksti voi puhutella kerta toisensa jälkeen. Kuuntele Jämsästä paluusta isän kotiin.

    VastaaPoista
  2. Tässä näyttää tahraiselta, saastaiselta kaikki oma hurskaus. Kristuksesta loistaa vastaan ainoastaan Isän suuri rakkaus.
    Virsi 225:6.
    - laaksojen lilja-

    VastaaPoista