maanantai 13. heinäkuuta 2015

Seurakunnan pää ja Kristuksen ruumis

Kesä on mukavaa aikaa, kun kuulee aivan hulluna erilaisia saarnoja. Tällaista Siionin juhlakautta vietetään. Tykkään oikein kovasti. Monesti erottaa senkin, että jokin tai jotkin asiat ovat ajankohtaisia ja juuri nyt pinnalla. Samat asiat toistuvat saarnoissa, kokouksissa ja niin sanotuissa kanssapuheissa sekä lehessä tietenkin.

Yksi asia on ollut paljon esillä jo jonkin aikaa ja erityisesti tämä on kuulunut korviini kuluvan ja viime kesän aikana. Tässä kirjoituksessa ajattelin puuttua tästä aiheesta puhumiseen, nimittäin Kristuksesta ja seurakunnasta jutusteluun.

Keskustelukysymykseksi on toistuvasti noussut esimerkiksi, tuleeko meidän puhua vain Kristuksesta vai myös Jumalan valtakunnasta. Vai voikohan näitä asioita edes erottaa? Seurakunnasta puhuttaessa sanotaan, että Kristusta ei voi irrottaa seurakunnasta eikä päinvastoin. Ja että päätä ei voi irrottaa ruumiista eikä ruumista päästä.

Se taas kuulostaa jo erittäin hälyttävältä, kun lähes yhtä usein sanotaan myös, että tässä ajassa jotkut haluaisivat irrottaa päältä (Kristus) ruumiin (Jumalan seurakunta). Kuulostaa pelottavalta ja aivan oikeutetusti aiheuttaa hämmennystä, jos halutaan etäännyttää toisistaan Kristus ja seurakunta!

Nyt tullaankin sitten vakavan kysymyksen äärelle:
Kuka sitten ihan oikeasti on sanonut, että Jumalan seurakunta ja Kristus tulisi irrottaa toisistaan? Kuka ihan oikeasti on sanonut, että seurakunnalla ei olisi tekemistä pelastuksen kannalta? Kuka ylipäänsä on väheksynyt pyhää yhteistä seurakuntaa missään suhteessa?

Olen varsin hyvin perillä siitä, mitä ja miten kristillisyydessä puhutaan. Ikinä en ole kuullut kenenkään esittävän edellisessä kappaleessa esiteltyjä asioita. Jos tällaista laajasti esitettäisiin, tietäisin sen kyllä ihan varmasti. Tuskin tämä syytös kirkkoonkaan päin kohdistuu, koska ei "sielläkään" seurakunnan merkitystä väheksytä. Päinvastoin seurakunnan jäsenyys ja kaste voi saada jopa suhteettoman suurenkin roolin.

Sen kyllä tiedän, että meillä joku on voinut sanoa, että meidän tulee saarnata ennenmuuta Kristusta. Myös tiedän joidenkin (muidenkin kuin SRK:n) sanoneen, ettei näkyvän seurakunnan johto ole hengellinen auktoriteetti. Ehkä jotain muutakin seurakunta-aihepiiriin liittyvää on voitu sanoa, jota tähän en hoksaa yksilöidä.

Olen itse aika vakuuttunut siitä, että nyt esille ottamastani huolesta puhuminen ei voi kertoa kuin jostain ihan muusta huolesta seurakunta-aiheen liepeillä. Huoli kertaantuu, koska ihmisethän imitoivat toisiaan ja puheenparret alkavat elää omaa elämäänsä. Nyt on jo jonkin aikaa ollut huoli tästä ruumiin ja pään irroittamispyrkimyksistä. Onkohan meillä taipumusta tällaiseen päivittelykulttuuriin? "Voi näitä pahoja maailmanaikoja..."

Rakas sisareni ja erityisesti weljeni: ennen kuin seuraavan kerran päästät tulemaan sellaista, että jotkut tässä ajassa haluaisivat irrottaa toisistaan Kristuksen ja seurakunnan, pysähdy vielä harkitsemaan. Kuka itse asiassa on se, joka tosiasiassa aiheuttaa levottomuutta, joku toinen mielikuvissasi vaiko juuri sinä itse päivittelyinesi?

1 kommentti:

  1. Tämä blogini perustui yksittäiseen sinänsä useammassa yhteydessä havaitsemaani esimerkkiin. Ehkä tämä kirjoitus kirvottui siitäkin, että muutenkin kuin esilleottamistani asioista on vuosia (tai aina) kannettu huolta seurakuntaopin suhteen. Varsinaista haastajaa seurakuntaopille liikkeen sisällä en ole kuitenkaan nähnyt tai kuullut.

    Esimerkiksi valtakunnan rajojen osalta esitetyt kaikkein laveimmatkon käsitykset (="emme tiedä rajoja") ovat olleet täysin yhteensovitettavissa yhteisen uskonymmärryksen kanssa.

    VastaaPoista