maanantai 20. heinäkuuta 2015

Sydämen kristillisyyskö poissulkevaa?

Johdanto

Tämä on siis jatkoa edelliselle blogilleni, jossa kirjoitin siitä, missä määrin meidän on mahdollista ja tarpeen tietää Pyhän Hengen liikkeistä jopa historiassa. Blogin aluksi mainitsinkin edelleenkin jatkavani seurakunta-aiheesta.

Nehemian kirjassa kerrotaan valtavasta talkoohengestä, joka sai aikaan luhistuneiden Jerusalemin muurien spontaanin rakentamisen vihollisen ilkkuessa ympärillä. Muuria rakennettiin kantaen taakkaa yhdessä kädessä ja ase toisessa kädessä. Muuri tarvittiin vihollista vastaan. Jumalan kansan kuvataan olevan muurien sisällä. "Mun sydämeni halajaa, Jumalan joukkoon palajaa. Siionin muurein sisällä, Herran vuorella pyhällä."

Samalla tavalla hyvä paimen kokoaa lampaat yöksi suojaan lammastarhaansa (Joh. 10). Hän itse asettuu aidan tai kivimuurin oviaukkoon suojaamaan omia lampaitaan ulkoisilta hyökkäyksiltä. Muurit ja aita ovat ulkoista uhkaa vastaan. "Siionin muuri ei sortua saata, kun peruskallio Jeesus on sen. Rynnätä saavat nyt helvetin joukot, on Herra kanssamme voimallinen."

Vanhoillislestadiolainen seurakuntaoppi

Meillä puhutaan paljon Siionin muurista ja lammastarhasta ja kaikesta muustakin seurakunta-asiaan yhdistetystä. Millainenhan sitten on se kuuluisa vanhoillislestadiolainen seurakuntaoppi? Sen kerrotaan olevan eksklusiivinen eli poissulkeva.

Ensinnäkin on avoimesti tunnustettava, että koko kristinusko on eksklusiivinen uskonto ja siihen luontaisesti kuuluu eksklusiivinen seurakuntaoppi. Kristinuskohan on sellaista vainme-uskoa. Pelastus kuuluu vain meille, jotka uskomme. Ne jotka eivät usko, taas kadotetaan tai oikeastaan ovat jo tuomittuja. Raamatun ja arkielämän havaintojen mukaan valitettavasti vaikuttaa jopa siltä, että suurin osa ihmisistä joutuu tuhoon.

Kaikissa perinteisissä kirkkokunnissa opetetaan myös sillä tavalla, että seurakunnan ulkopuolella ei ole pelastusta. Tunnetuin tämän opin lausuja lienee kirkkoisä Augustinus (v. 354-430). Samaan opetukseen yhtyivät myös meille rakas augustinolaismunkki Martti Luther ja hänen aloittaman työn aikaan saama luterilainen kirkko.

Opetamme Jumalan seurakunnan olevan Pyhän Hengen yhteyttä Kristukseen ja toisiin uskovaisiin, jotka asuvat hajallaan kuka missäkin tässä maailmassa. Sanomme esimerkiksi, että Jumalan seurakunta on siellä, missä evankeliumi puhtaasti saarnataan ja sakramentit oikein toimitetaan. Sanomme, että Jumalan seurakunnan rajoja ei voi määritellä ja että rajat kulkevat sydämestä sydämeen. Opillisesti vanhoillislestadiolaisuus aivan ilomielin yhtyy luterilaisen kirkon oppiin. On myös voimakkaasti puolustauduttu sellaista väitettä vastaan, että vanhoillislestadiolaisuus olisi lahko. Opillisessa mielessä on selvä asia, että ei voida määritellä uskovaisten joukkoa esimerkiksi sosiologisesti tai ylipäänsä muutenkaan määritellä, ketä tuohon joukkoon kuuluu.

Seurakunnan rajat elävässä elämässä

Kristuksen kirkon rajoja voidaan meillä aivan turvallisesti käsitellä esimerkiksi siten, että toteamme suhtautuvamme kriittisesti sellaiseen ajatukseen, että vanhoillislestadiolaisuus olisi yhtä kuin Jumalan valtakunta. Ja että "Jumalan valtakuntaa ei voida olemuksellisesti ja käsitteellisesti sijoittaa jonkin organisaation raameihin. Silloin kavennettaisiin Jumalan valta-asemaa."(Ks. hyvä haastattelu linkistä Kirkko ja Kaupunki 18.6.2012)

Silloin vasta siirrrymme epämukavuusalueelle, kun alamme puhua asiasta hieman konkreettisemmin. Voiko jossain muussa ryhmässä kuin vanhoillislestadiolaisuudessa pelastua? Tulee kiusaus väistää tällainen ulkopuolisen esittämä kysymys kiemurtelemalla, että emmehänmetiedärajojaäläsiisminultakysy. Jeesus kuitenkin sanoo: "Kun myönnätte, sanokaa vain: 'Kyllä', kun kiellätte, sanokaa: 'Ei.' Enempi on pahasta."

Siispä todetaan nyt sitten vastahakoisesti mutta mielestäni rehellisesti, että rauhanyhdistysten seuroissa säännönmukaisesti opetetaan, että Jumalan valtakunta kätkeytyy vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen (ei puututa nytkään lapsiin jne. eikä siihen että tuo tosiasiallinen viesti yleensä sanoitetaan jonkin verran hienovaraisemmin). "Jumalalla on vain yksi valtakunta", sanotaan esimerkiksi. Jos ja kun joku ajattelee niin, että jonkun muunkin ihmisryhmän piirissä voisi olla pelastavaa uskoa, sitä ei ikinä sanota julkisesti eikä sellaisen asian kysyminenkään ole "raitista".

Äärimmäinen sovellus seurakuntakysymyksestä on arkielämässämme sellainen, että ratkaisevaksi ja jopa seurakuntayhteydestä erottavaksi kysymykseksi voi nousta se, tunnustanko oikeaksi, että "muualla ei voi olla pelastusta". Eli riittävää ei ole vakuuttaa, että "täällä on pelastus".

Seurakunnan rajat Jumalan sanan valossa

Miten ja millä perusteella meidän tulee arvioida sellaista mahdollisuutta, että pelastusta olisikin useammassa kuin yhdessä ihmisryhmässä? Eli sitä, olisiko mahdollista, että eläväksi tekevä evankeliumi olisikin Pyhän Hengen oikkuna päätynyt myös johonkin toiseen ihmisyhteisöön? Tai että vaikkapa esimerkiksi lestadiolaisuuden joskus hajaantuessa johtajien arvovaltakiistoihin tai oppilauseiden (joita kaikki eivät oikeasti edes ymmärrä) hieromiseen, olisikin maan hiljaisia kummassakin ryhmässä vahingossa jäänyt Jumalan lapsiksi?

Tietenkin pyrimme arvioimaan tätäkin kysymystä ensisijaisesti sen perusteella, mitä Jumalan sana meille kertoo tai jättää kertomatta (ks. aiheesta ensimmäinen blogi-kirjoitukseni Kirjoituksista). 

Huomaamme Raamatun perusteella, että "yksi valtakunta", "yksi seurakunta" ja "yksi joukko" on kyllä totisinta totta ja että sen voidaan periaatteessa ymmärtää tarkoittavan joko
(a) vain jollain tarkkuudella määriteltävissä olevaa mutta kaikissa tapauksissa vain yhtä ihmisjoukkoa tai
(b) kuten esimerkiksi luterilaisuudessa useimmiten tarkoitetaan, yleisemmin kaikkia niitä ihmisiä, jotka uskovat. Me sanomme: joilla on elävä usko. 

Ajattelin tähän myös runsasta määrää raamattuviittauksia, mutta jätän väliin, koska asiasta en ihan oikeasti osaa selviä raamatuita löytää kumpaankaan suuntaan. Keskusteluareena on tähänkin vapaa, olkaa hyviä. Jumalan sanasta emme mielestäni saa varmaa tukea vaihtoehdolle (a) eli sellaiselle käsitykselle, että kulloisenakin aikana olisi olemassa vain yksi rajattavissa oleva toistensa kanssa kanssakäymisessä oleva ihmisjoukko, jonka keskuudessa Jumalan seurakunta olisi. En väitä, ettei tällainen käsitys yhdestä erityisestä ryhmästä saisi ollenkaan tukea tai että tällainen tulkinta esimerkiksi "yhdestä ruumiista ja yhdestä Hengestä" (Ef. 4) olisi mahdoton. Mutta kyllä tosiasia on, että ei Raamatussa ole sellaista jaetta, joka varmasti osoittaisi Kristuksen ruumiiseen kuluvan vain yhden ihmisryhmän kerrallaan.

Jumalan sanan ja myös siihen perustuvan luterilaisen tunnustuksen (ks. esim. Augsburgin tunnustuksen puolustus) perusteella näyttää siltä, että vaihtoehto (b) olisi paremmin perusteltavissa. Itse asiassa kuten edellä jo totesin, näinhän meillä vanhoillislestadiolaisuudessakin asia ymmärretään silloin kun asia sanoitetaan puhtaan opillisesti. Kuitenkaan emmehän me voi olla tästä jälkimmäisestäkään tulkinnasta varmoja! Voihan Jumalan suunnitelma olla sellainenkin, että hän on rajannut seurakunnan määrättyyn porukkaan vastaavasti kuin aika selkeästi oli vanhan testamentin aikaan, kun Jumalan kansaan kuuluvat olivat hyvänen aika sentään vain yhdestä etnisestä ryhmästä!

Niin, tämähän jää siis meille salaisuudeksi ja juuri tässä kohtaa olemmekin koko kysymyksen ytimessä. Emme tiedä, onko varmasti totta (a) vai (b), mutta sellaisiahan nämä uskonasiat ovat. Jumala on kertonut meille vain sen, minkä on hyväksi nähnyt.

Joitakin asioita on kuitenkin, jota Jumalan ilmoitetun sanan perusteella tiedämme ja tällaisiin ilmoitettuihin asioihin meidän tietenkin tulee keskittyä. Yksi ilmoitettu asia on se, että Jumalan sana monessa paikassa varoittaa meitä tekemästä omia tuomioitamme ja kertoo siitä, miten tuomiovalta on yksin Kristuksella (yksistään Matteukselta: Matt. 3:12, Matt. 7, Matt. 13:30, Matt. 13:47, Matt. 25:31-). Jumala on meidän onneksemme siis vapauttanut meidät tällaisesta ikävästä tehtävästä. 

Toistan tämän viestini tärkeimmän asian tiivistäen:
Jumalan sana ei kerro meille varmasti vain yhdestä pelastuksen omaavasta ihmisjoukosta saatikka sitä, mikä tämä joukko olisi. Jumalan sana sen sijaan kieltää meitä nousemasta tuomareiksi. Näistä syistä emme voi väittää pysyttäytyvämme Jumalan sanassa ja samaan aikaan varmana tietona kertoa, että missään muualla kuin meillä ei voi olla pelastusta.

Kokemuksia seurakunnasta

Mihin perustuu siten tietoni siitä, että kuulun Jumalan seurakuntaan? Kyse on puhtaasti hengelliseen kokemukseen perustuvasta tiedosta. Samanlaisen sielun tietoisuuteen vain ja ainoastaan voi perustua sekin näkemys, että kuulun Jumalalle, olen hänen lapsensa. "Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia. (Room. 8)" Tällainen kokemukseen perustuva tietoisuushan on minulle sydämen kristillisyyteen kuuluvalle erityisen tuttu asia. Lestadiolaisuus yhtyy vanhaan perinteeseen, joka korostaa voimakkaasti kristityn sisäistä subjektiivista armon kokemusta. Tiedon puuttuessa voin luottaa vain tällaiseen kokemukseeni siitä, että kuulun Jumalan seurakuntaan!

Viimeksi on ollut kova riita seurakunnan rajoista 1960-luvun pappishajaannuksen aikaan. Keskustelua valottaa kirjanen Kukistumaton valtakunta (K. Hulkko 1965), jossa olevaan tiettyyn sitaattiin meillä hyvin usein viitataan seurakuntaopista keskusteltaessa. Hulkon mukaan "kirkkoherra V.A. Pentikäinen sanoi yhtyvänsä professori Antti J. Pietilä-vainajan kantaan seurakunnasta". Keskustelu lienee käsitellyt yleisesti seurakuntakysymystä ja suureksi osaksi sitä, onko jumalattoman papin synninpäästö pätevä, kuten ko. kokouksen alustuksessa oli esitetty (ks. muuten viimeksi mainittuun kysymykseen liittyen tämän linkin s. 473 / Laestadiuksen saarna vuodelta 1847, jos haluat hämmentyä).

Pietilä kirjoittaa (alleviivattu osuus on suoraan siteerattuna Hulkon teoksessa):
"Mutta missä on näkymätön Kristuksen kirkko? Sitä ei saa jäädä ikävöimään asiana, jota ei missään tapaa konkreettisena eläväin ihmisten muodostamana seurakuntana, vaan jonka inhimillinen heikkous moninaisuudessaan hävittää niin pian kuin sen luulee tavoittaneensa. Se on evankelisen uskonvakaumuksen mukaan siellä, missä sanaa saarnataan, sakramentteja jaetaan, rakkauden töitä tehdään ja yhdessä Hengessä Isää lähestytään. Sentähden sen voi itsekukin löytää varsin läheltä sanaa harjoittavan ja uskoa pyytävän kansan parista, sillä jos hänellä on silmää nähdä, niin hän ei voi olla huomaamatta, että Pyhä Henki siinä todella "kutsuu, kokoo, valaisee ja pyhittää ja totisen ja oikean uskon kautta varjelee Kristuksessa Jeesuksessa". Kukaan ei vain saa tässä ajallisuudessa odottaa niin selviä merkkejä, että seurakunnan toteaminen muuttuisi jonkinlaiseksi matemaattiseksi alkeisesimerkiksi. Seurakunnan löytää paremmin sydämellä kuin päällä. Ja sen löytää paremmin suuren tarpeen ja hädän hetkenä kuin milloin usko tuntuu keveästi kestävän. Ken joutuu siihen tilaan, että todella tarvitsee syntien anteeksiantamuksen suullista julistamista ja se hänelle rakkaalla sydämellä tehdään, hän ei enää kysele missä on pyhä yhteinen kristillinen seurakunta.
Olemme näin korottaneet kirkon korkean hengelliselle tasolle, mutta samalla myöskin neuvoneet etsimään sitä piireistä, joissa tehdään selvää omista synneistä ja rikkomuksista." (Antti J. Pietilä - Kristillinen dogmatiikka III 1932, s. 384-385)
Niin, mitä minä sitten olen nähnyt ympärilläni ja kokenut sisälläni pyhästä yhteisestä kristillisestä seurakunnasta? Tätä olen sivunnut aiemmassa suviseuroja koskeneessa blogissani. Minulle niin rakas kristillisyys merkitsee suunnattomia asioita ja on minulle henki ja elämä. Se on suurin osa sukulaisista ja ystävistä. Se on kuivan hakkeen tuoksua ja se on märän hakkeen tuoksua. Se on ykseyden ja Jumalan armon ja varjeluksen kokemusta ystävien kanssa matkastamme keskustellessa. Se on joukossa kulkevia tosi outoja tyyppejä, joihin rakkaat useimmiten suhtautuvat hyväksyvästi hymähdellen. Se on puoliso vierellä, joka kertoo, että vieläkin saan uskoa. Se on tallin hajua. Se on ennen ehtoollista silmiin purkautuvia kyyneleitä seurakansan noustessa pauhaamaan: "Jumalan Karitsa, joka kannat maailman synnit, armahda meitä..." Se on hymyä ja lämpimiä kohtaamisia. Se on lasten riemua ja vapautta. Se on hiljaa ihmisten joukossa kyyhöttämistä ja tunnetta, että siioni kantaa minua tällä tiellä. Se on toisesta huolehtimista ja toisen hyväksymistä. Se on toistuvaa lupausta, että juuri nyt juuri minä saan uskoa kaltaisenani. Viimeksi eilen kerroin ystävälle, miten täällä niin tuntee olevansa omassa kodissaan.

Koko oma hengellinen elämäni koostuu edellä kuvaamistani asioista. Minulla ei ole toisenlaisia kokemuksia eikä tarkoitukseni ole tietoisesti sellaisia hankkia. Minulla ei ole omaan uskonkokemukseen perustuvaa tietoa siitä, että voisin jossain missään toisessa joukossa varjeltua uskossa. Minulla ei ole myöskään tarvetta tällaista tietoa tai kokemusta hankkia. Suurimmalla osalla muistakaan vanhoillislestadiolaisista ei myöskään ole kokemuksia muista hengellisistä yhteisöistä. Suurimmalle osalle kristillisyys on elintärkeä monessakin suhteessa. Suurin osa kristillisyyteemme kuuluvista ei missään tapauksessa ole lähdössä mihinkään! Ole siis rauhallinen äläkä ainakaan itse lietso sellaista levottomuutta, että seurakuntayhteytemme olisi muka jotenkin vaakalaudalla.

Miksi asia on sitten minullekin tärkeä? Siitä syystä, että vaikka noudatankin rajoja, niiden asettaminen ja Jumalan sanan osittainenkin hylkääminen vain vievät minua etäämmäksi elävästä Jumalasta. Tiedän, että en ole tunteeni kanssa yksin.

Hyvä paimen ja lammastarha

Palataan vielä siihen, mistä aloitimme, eli muureihin ja aitoihin.

Onko sinulle koskaan yhdessä minun kanssani tullut mieleen, että muureista ja aidoista puhuminen kohdistuisikin suureksi osaksi sisällä oleville ja liittyisikin heidän ulosmenohaluihin? Miten heitä aitaa osoittamalla voisi pidättää, tä? On aivan liian yksioikoinen johtopäätös, että kun ihmiset jättävät seurakunnan, täytyy puhua paljon seurakunnasta ja sen rajoista sekä esimerkiksi varoa puhumasta pelkästään Kristuksesta (tästäkin on ihan erikseen monestikin varoitettu!). Asiahan on täsmälleen päinvastoin. Kun ihmiset jättävät seurakunnan, tämä johtuu vain siitä, että heillä on käynyt heikoksi usko ja luottamus Kristuksen rakkauteen ja maailman rakkaus on silloin voittamassa. Muurit ja aidat torjuvat vihollisen pääsyä ulkoa sisälle. Siionin muuri tai hyvän paimenen tarha eivät sen sijaan ole sitä varten, että estettäisiin suojassa olevien pääseminen ulos. Siihen ne eivät sovellukaan.

Seurakunnan rajoista oli huoli myös Jeesuksen opetusta kuuntelevilla. "Joku kysyi häneltä: "Herra, onko niin, että vain harvat pelastuvat?"Jeesus vastasi: "Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene." (Luuk. 13) Jeesus siis kääntää pelastuvien määrää koskevan kysymyksen kysyjän omaan sielun autuuteen. Tästä puhutteleva esimerkki on esimerkiksi edellisen kirjoitukseni lopussa olevat Laestadius-sitaatit. Lopulta minun pelastukseni kannalta merkityksellistä on vain se, että minun povessani on elävä sydämen usko ja että näin olen yhtenä elävänä kivenä Jumalan elävässä seurakunnassa.

Jeesus siis pyytää kulkemaan lammastarhan oven kautta, joka olkoon se ahdas portti - Kristus, hyvä paimen. Vaikka lampaat ovatkin yön suojassa lammastarhassa, jonka ovea vahtii itse Herra Jeesus, ei mikään aitaus ole ollut niiden ainoa tai oikeastaan edes varsinainen asuinpaikka Raamatun maailmassa. Luontaisesti lampaat elävät ulkona - vapaina mutta paimenen hoidossa laitumella. "Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä (Ps. 23)." Myös jo siteerattu vertaus hyvästä paimenesta kertoo Raamatun (Joh. 10) mukaan siitä, miten hänen lampaansa saavat "vapaasti tulla ja mennä" ja miten ne "löytävät laitumen". Edelleen kerrotaan, että "hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle. Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä". Näin Kristus on hyvänä paimenena kertomansa mukaisesti tullut "antamaan elämän, yltäkylläisen elämän". Laitumilla lampaille on ravintoa. 

Useammassakin yhteydessä olen törmännyt siihen, kun on kerrottu wanhan, tunnetun ja rakastetun puhujan AH:n sanoneen tähän tapaan:  "Kun paimenilta käy ruoka vähiin, heille tulee kiire pystyttää aitoja."

Jaksaisimmeko kääntää näkökulmaamme sellaiseksi, että seurakuntaoppimme ei ole poissulkevaa, mutta sen täytyy olla ja kyllähän se rakkaat onkin sisään kutsuvaa! Ystävä, tule tänne ja lähde "meitä ja Herraa seuraamaan" (1. Tess. 1)! Taivasten valtakunnan laitumilla ei nimittäin lampailta ruoka lopu kesken.

9 kommenttia:

  1. SK/Siionin Kevat - sydämellinen kiitos tästäkin kirjoituksestasi! Kuinka hyvää tekeekään lukea rehellistä, samoin tuntevaa ja koettua tekstiä! On se vain kumma, että sitä rehelliseltä tuntuvaa totuudenpuhumista kaipaa ja odottaa :-)

    Kuinka hyvin kirjoitatkaan tuomitsemisen vaarasta ja muurin rakentamisesta! Matti Suon sanonta tuntuu hyvin osuvalta ja koetulta.

    Ounastelen, että olet nuorempaa polvea itseeni nähden ja et kenties ole kokenut juuri sitä muutosta, joka alkoi 60-70-luvuilla nostaa jyrkkää muuria ulkopuolisiin. Se oli tuomitsevaa, kovaa ja lakihenkistä harhaa, jonka hedelmänä lauma tuli orjuutetuksi.

    Vapaus - oikea Jumalan lapsen vapaus meni sisäpuolella "muotituksen" jalkoihin. Kuvaat blogisi lopulla osuvasti ja kauniisti uskovaisen vapautta ja viittaat tuttuihin jakeisiin.
    Poissulkeva - sisään kutsuva, ovat puhutteleva näkökulman tarkistus meille yksilöinä ja yhteisönä.

    Kuinka usein ajattelenkaan, että he, jotka ovat "muotituksen" seurauksena, pakkoparannusten ajamina ja totaalisen kelpaamattoman tuntoisina ajautuneet ulos - saisivat tuntea sisäänkutsuvan Hyvän Paimenen äänen...

    Heilläkin on kaltaisinaan mahdollisuus uskoa ja kilvoitella, eikä heiltä kukaan vaadi yli-ihmisen kestokykyä ja "rotuihmisen" venyvyyttä. Jokaisella on oma paikkansa ja omanlaisensa mahdollisuus palvelutehtävään. Se ei ole välttämättä suurperheen vanhemmuus. Viimeisellä tuomiolla kysytään kaikkein vähäisimpien ja heikoimpien kohtaamista - yhdenkin!

    VastaaPoista
  2. Kylläpä minunkin sydäntä lämmitti tämä postaus, äärimmäisen tärkeää on tätäkin kysymystä pohtia ja keskustella.

    Ja vaikka kuinka tätä seurakuntaoppikysymystä voi kierrellä ja kaarrella, kyllä ainakin minun korviin on usein kantautunut selkeää opetusta siitä että aikojen saatossa on oikeiden uskovaisten joukko voinut olla vaikka minkä nimen alla mutta tänä aikana VAIN vanhoillislestadiolaisuudesta löytyy ainut oikea Jumalan seurakunta.

    Aivan kuten edellä pohdittu, tämä opetus on kyllä Raamatun valossa ongelmallinen. Raamattu kun ei todellakaan meille niitä rajoja kerro vaan jättää asian mysteeriksi, näkisin, että meidänkin tehtävä on jättää ko. asia turvallisesti Isän huoleksi ja luottaa siihen että täällä ajassa Jumalan Valtakunta on uskovaisen ihmisen sieluntila (aivan kuten Raamattu opettaa, eikä siis mikään ulkoisesti nähtävä ryhmä, sanottakoon tässä että mielestäni valitettavasti osa puhujaveljistä käyttää tätä kallista termiä "Jumalan Valtakunta" vähän sanotaanko löysästi. Se antaa herkästi mahdollisuuden nähdä kyseinen asia myös ihmissilmin nähtävänä porukkana. Onneksi seuroissa kuulee myös tätä oikeaa, pelkkää Raamattuun pohjautuvaa selitystä) ja rajat kulkevat sydämestä sydämeen ja olkoon tämä joukko sitten lopulta mistä seurakunnista tahansa koostuva.

    Kun Raamatusta lukee näitä kohtia miten "Henki kulkee missä tahtoo" yms, löytää lähinnä itsensä varsin pienen paikalta ja katse suuntautuu kahteen asiaan: mikä on oman sieluni tila ja mihin itse uskon ja tämän myötä katse siirtyy siihen ainoaan toivoon, Kristuksen sovitustyöhön ja tulee kiitollinen olo että saa olla siitä lahjasta osallinen. Toisaalta tulee rukouksen mieli että rakas Taivaan Isä, antaisit vielä Pyhän Hengen vaikuttaa meidänkin siionissa, vaikka olemme Pyhää Henkeä suorastaan itselle lähes omineet. Tästä on eräs veli kirjoittanutkin joskus jotakuinkin niin että seurakunta joka pitää itseään erehtymättömänä eikä koskaan tarkastele kurssia mihin olemme menossa, on suurimmassa vaarassa menettää Pyhän Hengen johdatuksen. Tämä siis aivan vapaasti muotoiltuna miten olen sen ymmärtänyt enkä lainannut ko. veljeä mitenkään sanatarkasti.

    -Muusikko

    VastaaPoista
  3. .Muusikko :..."aikojen saatossa on oikeiden uskovaisten joukko voinut olla vaikka minkä nimen alla mutta tänä aikana VAIN vanhoillislestadiolaisuudesta löytyy ainut oikea Jumalan seurakunta."

    Niinpä! Kun kuulemme usein, että "uskon kautta" tämän ja tämän asian ymmärrämme näin - eikö tätä valtakunnan rajaa voisi uskon kautta yymmärtää niin, että Jumalan mittaamaton viisaus ja tieto on meiltä salattu, eikä meidän tarvitse tietää, missä kaikkialla Pyhä Henki vaikuttaa? Eikö riitä, että tunnemme sen vaikuttaman äänen Hengessä, Rakkaudessa ja Totuudessa?

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia kommenteista, kehuistakin ja sävyisästä keskustelusta. Olen vähän surullinen siitä, että minulla on vieläkin vähän ikävä ja kerettiläinen olo tällaisten kirjoituksten jälkeen. En siis ollenkaan sinänsä kadu totuuden sanomista asioista, joista mielestäni täytyy puhua. Olen myös ehdottomasti sitä mieltä että näiden asioiden läpi käyminen pitkällä aikajänteellä lisää seurakunnan ykseyttä ja läpikäymättömyys taas hajottaa sitä.

    Toki olen samoja pointteja pyöritellyt arkisissa kanssapuheissa periaatteessa kenen kanssa vain (monenlaisten uskovaisten), jos en kuitenkaan tällaista pitkää luentoa aiheesta pitänyt.

    Ei ole kukaan minua tuominnut, vaikka tapanahan näitä ei ole hirveästi pohdiskella. Täälläkään ei ole kukaan vastaan sanonut, vaikka aika moni on lukenut. En tiedä olisiko pitänyt, mutta jos kirjoitin väärin, kai se olisi hyvä tietää. Ei ole kyitenkaan niin, että vastuu olisi lukijalla siinä mielessä, että hiljaisuus olisi muka myöntämisenkään merkki.

    Pienemmissä piireissä ihan tavalliset uskovaiset puhuvat muuten yllättävän monenlaisia asioita. Aika monella huolet ovat aivan toisenlaisia kuin virallisesti lausutut.

    VastaaPoista
  5. SK: "Pienemmissä piireissä ihan tavalliset uskovaiset puhuvat muuten yllättävän monenlaisia asioita. Aika monella huolet ovat aivan toisenlaisia kuin virallisesti lausutut."

    Ehkä kertoo myös itsestäsi, että lähipiirisi uskaltautuu puhumaan monenlaisista asioista ja huolista kanssasi avoimesti. Sellaisen vapaan keskustelukulttuurin soisi lisääntyvän edelleen. Saattaa kuitenkin kestää tovin, ennenkuin pääsemme suuremmalla joukolla samalle tasolle - vaikkapa seurakuntapäivillä tai vastaavissa tilanteissa. Luotetut "matkaystävät", joiden kanssa voi puhua mistä vain ja kysyä tai kyseenalaistaa - ovat kullan arvoisia.

    On myös hyvä muistaa, että olemme aina "keskeneräisiä". Eihän meistä tule koskaan valmiita eli täydellisiä :-) - siitä huolimatta, että meitä kehoitetaan raamatussa täydellisyyteen. Valitettavasti olemme aina ja loppuun asti rajallisia, vajavaisia ja emme kykene ja veny kaikkeen hyvään ja oikeaan, mihin tahtoisimme.
    "Uskomiseen se jääpi"- sanonta, on yksi vanhoista "kliseistämme", mutta ytimeltään niin totta. Tärkeintä on uskonhalu ja sen säilyttäminen sydämessä - omassatunnossa.

    Usko ei kiellä puhumasta tai keskustelemasta kaikista uskomiseen liittyvistä aiheista ja siitä, mitä usko itsekullekkin omassa ja yhteisessä tilanteessa merkitsee.

    VastaaPoista
  6. Minua on jo lapsuudesta lähtien tyttönä ja naisena pelottanut lestaadiolainen mieskuva.Se on kuin Janus-kasvoinen hirviö.Toisaalta lempeä,huolehtiva ja rakastava mies,toisaalta hillitön seksihurjastelija,joka ei pysty hallitsemaan viettitoimintaansa ollenkaan vaan on pakko päästä siittämään uutta lasta maailmaan-saadakseen henkilökohtaisen hurmionsa-vaikka edellinen lapsi ei ole kunnolla päässyt ulos maailmaan.Naisen silmissä olette ehkäisykieltojenne ja kyvyttömyytenne takia hallita seksuaaliviettiänne;täysiä hirviöitä.Täytyyhän teillä olla jonkinlainen kyky hallita seksuaaliviettiänne.Ettehän voi naida jokaista ihastuttavaa naista,joita elämänvarrella kohdallenne sattuu.Teidän jatkuva,hengelliseksi valjastettu lisääntymistarve johtuu naisvihasta eikä rakkaudesta.Rakkauden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä,se on pelkkää puhumista omaan pussiin.

    VastaaPoista
  7. Se on aivan sama onko uskonne ainoa oikea oppi maanpäällä,se on teidän uskonne,ei satojen muiden kirkkokuntien.Siinä vain on jotain niin sairasta että lastensynnyttämisestä tehdään uskon.oppi ja naisia,fiksuja älykkäitä ,lukeneita naisia pakotetaan synnyttämään oman henkensä ja voimien uhalla.Kaipaatte niin syvästi uskoontuloa ja siinä olemista.Mutta sen antaa Jumala.Sen sijaan järkiinsätulo olisi tervetullutta.Jättäkää naiset välillä rauhaan,opetelkaa ja hyväksykää itsetyydytys luonnollisena seksin purkautumistienä.Tiedän itse kolme lasta neljän ja puolen vuoden kuluessa synnyttäneeni,ettei teillä miehillä ole pienintäkään hajua siitä mitä jatkuva raskaanaolo ja pienten lasten hoitaminen naiselta vaatii.Jos ymmärtäisitte hivenenkään ette laittaisi aina omaa nautintoa ensi-sijalle ja pannen naista maksumieheksi.Sivistyneissä piireissä puhutaan termistä"naisrauha" Oletteko siitä kuulleetkaan?Terv HYVIN VIHAINEN NAINEN

    VastaaPoista
  8. Vanhoillislestaadiolaisuus ei voi koskaan väittää olevansa "ainoa oikea uskonto" maanpäällä.Ei varsikaan siksi,että tapanne kohdella naista ihmisenä ei juuri poikkea mustaihoisten,alkukantaisten naisten barbaarimaisesta kohtelusta syvällä African viidakossa.Edellenkin hyvn vihainen nainen ,joka en todellakaan ole robotti,vaan elävä nainen.

    VastaaPoista
  9. Voi miten kiitollinen olen, että olen saanut armon entisenä vl-uskovana, löytää e l ä v ä n uskon ja sisäisen rauhan, ei-vl-seurakunnasta.
    Se mitä ennen luulin, ja kuulin saarnattavan väärävanhurskaudeksi, mitä nimiteltiin, mille naureskeltiin ja jopa ihan valheita leviteltiin vl piireissä( muista srk.sta kuin vl), on avautunut rakkaana Jumalan perhepiirinä, jossa armo saarnataan armoksi, synti synniksi, ihmiset saavat parantua synnin haavoista ja vapautua monista siteistä (mm.huumeet, alkoholi, peliriippuvuus) parantua sairauksista, jossa armolahjat toimii ja evankeliumia tahdotaan viedä sinne missä sitä ei ole vielä saarnattu. Missä Pyhä Henki toimii Raamatun ilmoituksen mukaisesti. Missä PH ei yritetä karsinoida johonkin liikkeeseen tai lahkoon, mikä itsessään on jo täysin absurdia.Mutta minkä vl-oppi tuomitsee,tekee tyhjäksi ja ilmoittaa olevan harhaoppia.
    Sen olen omin silmin saanut nyt nähdä, että ei pidä paikkaansa se ihmisten aivopesu tässä asiassa, vaikka vl uskovat asiaa totena puhuvatkin keskuudessaan. Raskaat vaiheet piti käydä ennenkuin mieli suostui uskomaan tämän väärän opin valheelliseksi. Mutta Isä vastasi anomisiini ja rukouksiini liittyen tähän asiaan ja antoi niin selkeän vastauksen, ettei asiaa ole sen koommin tarvinut miettiä tai epäillä.
    Se on myös hankala ymmärtää, miten kukaan itseään uskovaksi nimittävä USKALTAA pilkata PH.n toimia ja tekoja jotka tapahtuvat ulkopuolella vl liikkeen. Muistanette mitä Raamattu opettaa PH pilkasta...

    VastaaPoista