keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Totuus ja valhe

Rakas lukija, kiitos tähänastisesta ymmärtäväisyydestäsi. Ethän tälläkään kertaa ymmärrä minua väärin. En kirjoita nyt suoranaisesti vanhoillislestadiolaisuudesta (menisi vissiin vähän yli), vaan yleisemmin siitä, millaista voi ihmisyhteisössä kummallisimmillaan olla, jos yhteisössä ei mistä tahansa syystä vapaa keskustelu toteudu, vaan puhutaan kahdella tasolla. Tällaisessa tapauksessa väistämättä virallinen totuus ja totuus etääntyvät kauas toisistaan.

Rehellisyyden nimissä on kuitenkin todettava, että on meilläkin nyt käsiteltävässä asiassa jonkin verran hirrenpätkää silmissämme ja että kilivoitella pittää, että asioista voitaisiin puhua niin kuin ne ovat. Ottakaamme oppia myös kaikesta ulkopuolella havaitsemastammekin. On vahingollista, kun sekä puolustavia että kritisoivia puheenvuoroja tulkitsemaan tarvitaan joskus kremnologia. Ehkä sitten joku haluaa käyttää sellaista tämänkin kirjoituksen lukemiseen.

Tämä kirjoitus syntyi siitä lähtökohdasta, että en malta olla ilmaisemasta kunnioitustani erästä persoonaa kohtaan, johon törmäsin Neuvostoliiton viimeisten vaiheiden historiaan perehtyessäni. Vladimir Vysotsky (1938-1980) oli näyttelijä, runoilija ja trubaduuri, jonka virallinen asema oli käytännössä sanalla sanoen olematon, mutta jonka kaikki tunsivat. Siis kaikki. Jostain syystä hänellä oli poikkeuksellinen tilaisuus sanoa taiteen keinoin ja hän myös sanoi. Lauloi ja nauhotti teknisesti avutonta tekniikkaa käyttäen ja niin levitettiin hänen kitaralla säestettyä röhinäänsä neuvostokansan keskuudessa. Itse hän sanoi, ettei ole toisinajattelija, vaan taiteilija. Vysotsky on tuttu esimerkiksi laulusta Ystävän laulu.

Vysotsky kuoli nuorena vuonna 1980 Moskovan olympialaisten aikaan. Virallisesti tällaista taiteilijaa ei ollut olemassakaan. Virallisesti (vähäisiä poikkeuksia lukuunottamatta) ei oikein kerrottukaan, että tällainen ihminen oli nyt kuollut. Ei ollut myöskään nettiä eikä kännyköitä. 

Päivässä tieto taiteilijan kuolemasta oli miljoonien tiedossa. Kuolemaa seuranneet hautajaiset näkyivät yleisökatona olympiakatsomoissa, kun neuvostokansa oli kaduilla suremassa taiteilijaa. Vysotskyn ruumiin, joka oli esillä teatterin edustalla, hyvästelemään jonottivat kymmenettuhannet neuvostokansalaiset.

Yhden totuuden järjestelmässä tämä yksi mies "lauloi" aika tavalla rohkeasti esimerkiksi Stalinin puhdistuksista punalippusiiman saartaman susilauman jahtina näin:
"... ...  Nuo metsästäjät ampuvat takaa,
ne reilun pelin unohtavat.
Ne meidät tappavat käsi on vakaa.
Ne vapautemme lipuin rajaavat.
Miksi rikkoa emme voi perinteitä?
Emme sääntöjä kumota saa.
Jo susiemomme neuvoivat meitä:
Me emme saa mennä lippujen taa. 
On susijahti käynnissä ne meitä jahtaa.
Emot, pennut vaan, ne kaikki ammutaan.
Miehet huutavat, pedot juoksevat.
Lumi verenpunaiseksi värjäytyy. 
Meitä aina joku johtaja johti.
Vaan olen nopea, miksen karata saa.
Vaan kuljen suoraan kuolemaa kohti,
kohti piippua kuolettavaa.
Me sudet toimimme juuri kuin lampaat.
Mikä on meidän tulevaisuus?
Näin ampujan välkkyvät hampaat.
Hän nosti pyssyn ja riemusta huus'. ... ...
"

Toisessa laulussa Totuus ja valhe hän kertoo Valheesta, joka varasti Totuuden hienot vaatteet. Kauhukseen Totuus huomasi olevansakin aivan alastoin.
"... ... Alastomana kun kadulle kirmaisi, silloin
huomasi köyhien häntä kivittävän.
”Syytön mä oon”, huusi totuus, ”valhe on vienyt
pukuni, lompakon, kelloni kimaltavan.
Köyhät ja rammat kivitti totuutta kunnes
poliisi korjasi väsyneen vaeltajan. 
Poliisi sanoi: ”Totuuden tunnemme kyllä.
Hän kulkee kultaisin vaattein, niin hieno hän on.
Totuus ei koskaan alasti kaduilla juokse.
Ruoskitaan petturi, ruoskitaan jumalaton!”
Totuus itki ja syyttömyyttään kauan vannoi.
Nyt hän on köyhä ja sairas ja asunnoton.
Valhe kulkee maailmalla kultaisin vaunuin,
puhdasverisen tamman vienyt hän on. ... ...
"
Tietenkään näissäkään lauluissa käsiteltyjä asioita ei ollut mahdollista sanoa ihan vaan suoraan venäjäksi, vaikka kaikki tiesivät ihan hyvin, mitä taitelija tarkoitti.

Erittäin mielenkiintoinen yksityiskohta on sekin, että esimerkiksi puolueen pääsihteeri Leonid Brežnev rakasti taiteilijaa ja kaikessa hiljaisuudessa nautti hänen "musiikistaan" livenäkin. Sairaalassa ollessaan hänen kerrotaan pyytäneen taiteilijaa tyttärensä kotiin musisoimaan kuunnellakseen tämän rämpytystä puhelimen välityksellä. 

1980-luvun lopulle tultaessa virallisen totuuden ja totuuden välinen kuilu koko Itä-Euroopassa oli levennyt niin suureksi, että päädyttiin Neuvostoliiton hajoamiseen johtaneeseen tapahtumasarjaan.

Loppukevennys
Vanhan neukkuvitsin mukaan eläkeläinen soittaa perestroikan aikaan ystävälleen ja kysyy: "Ohhoh, luitko tänään sen aivan uskomattoman artikkelin Pravdasta?" 

"En ole vielä lukenut, mitä siinä jutussa oli," ystävä kysyy, johon eläkeläinen: "Ei näin puhelimessa!"

27 kommenttia:

  1. Ehkä Vysotsky suvaittiin jonkinlaisena järjestelmän klovnina keskiaikaiseen tapaan. Rajatustihan poliittista satiiria sai harjoittaa myös Krokodil-lehti.

    Se, että totalitarismista on toimivia paralleeleja menneiden vuosikymmenien vaiheisiin ja ilmapiiriin kristillisyydessämme, kertoo ilman muuta osaltaan, että joskus mentiin metsään ja reilusti. Vaikka joissakin suviseuroissa kuuluttajan kömmähdyksen vuoksi kuulutettiin ”tervetuloa susiseuroihin” niin kyllä pääosa kristityistä on ollut Hyvää Paimenta ikävöiviä ja etsiviä lampaita, - mutta sitten oli paimenia, jotka eivät sokeudessaan laumaa säästäneet...

    Ehkä latasit rivien väliin enemmänkin piilomerkityksiä. - Voisiko jottain annettavaa olla myös puolalaisella kaskulla ”Tyynen elämän viisi kultaista sääntöä”:

    1. Älä ajattele
    2. Jos ajattelet, älä puhu
    3. Jos ajattelet ja puhut, älä kirjoita
    4. Jos ajattelet, puhut ja kirjoitat, älä allekirjoita
    5. Jos ajattelet, puhut, kirjoitat ja allekirjoitat, älä hämmästy

    Tai kun Trotski sanoo: ”Puolue on pohjimmiltaan aina oikeassa... Olen aina sanonut, ettei mikään voisi olla oman puolueen edessä helpompaa kuin virheen myöntäminen, ei mikään helpompaa kuin sanoa: kaikki arvosteluni, kannanottoni, varoitukseni, vastalauseeni – tuo kaikki oli erehdystä...”

    Zinojev tunnusti näytösoikeudenkäynnin päätyttyä: ”Vajavainen bolsevismini muuttui antibolsevismiksi, ja trotskilaisuuden kautta tulin fasismiin. Trotskilaisuus on fasismin muunnos ja zinojevilaisuus on trotskilaisuuden muunnos...”

    Venäjän tuntija Jyrki Iivononen on kirjoittanut Venäjän kahdesta ”totuudesta”, objektiivinen totuus on ”istina”, kun taas ”pravda” on taktinen totuus eli miten asiat pitää nähdä ja ymmärtää.

    Sofistien tapaan voisimme paralleelina kysyä:
    ”Puhuuko SRK totta, jos myöntää joskus erehtyneensä?” :) Jos vastaamme siihen ”kyllä” tai ”ei”, niin looginen lopputulos suhteessa totuuteen on sama. - Eihän tämän erehtyväisyyden pitäisi olla mikään ongelma, mutta joillekkin 1970-luvun harhoista kiinnipitäville se on.

    Silloin näet viimeisteltiin ”ylidogmi” jonka mukaan: Vaikka Vanhan Testamentin Jumalan kansa oli harhautunut lukuisia kertoja, samoinkuin pääsääntöisesti useimmat Uuden Testamentin seurakunnat lähes 2000 vuoden aikana, niin tämä viimeisen ajan seurakunta ei voi horjua eikä heilua – mutta toisinhan siinä sitten kävi, millä kaikella Jumalamme haluaa meille nöyryyttä ja suhteellisuutta opettaa! - Jumalan mittakaavassa kristillisyytemme on vain erehtyvä paikallisseurakunta ja ne Valtakunnan absoluuttiset rajat tietää vain Jumala ja siihen on meidän tyytyminen. Tämähän lienee kyllä meidän ”virallinen” oppimmekin, vaikka aina se ei siltä kuulosta...


    VastaaPoista
  2. Rohkenen lisätä itänaapurin totalitarismista tuttua:

    Venäjällä perustuslaki takaa sananvapauden.
    Mutta kukaan ei takaa vapauttasi sanottuasi sen.

    --------------------

    Stalinin aforismi:

    - " Syyttömiä ei olekaan. On vain huonosti kuulusteltuja."

    ( lukemattomissa hoitokouksissa testattua, monenlaisilla tavoilla - pienempien ja suurempien joukkojen edessä - SRK:n johdolla ja ilman )

    -------------------------------

    Brezneviltä kysytään:

    - " Kerrotaan, että keräätte itseänne koskevia anekdootteja."
    - " Totta. Minulla on niitä kaksi ja puoli leirillistä."

    ( jotkut hoitomiehet tulivat ansioituneiksi hoitomiehiksi )

    Hoitokokoukset:

    - Toiset sanoivat, että ne ovat olleet siunauksellisia.
    - Yksimielisesti - toisetkin ovat sanovinaan.

    VastaaPoista
  3. "Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen." (Gal. 5:1) "Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne." (Gal. 5:13)

    Meillekkin esimerkkinä katolinen kirkko kilvoittelle paavinsa johdolla parannusta menneisyyden väärinkäytöksistään. Tämän aloitti jo paavi Johannes Paavali II. Anteeksi on pyydetty mm. inkivisition toimia, juutalaisten kohtelua – joitakin viikkoja sitten valdolaisten vainoja ja nyt Latinalaisen Amerikan intiaanien kohtelua !

    Jospa SRK:n julistama rakkauden vuosi poikisi hedelmänä myös rakkautta hoitokokousten uhreja kohtaan ja ilman raamatullista syytä erotettujen rehabilitoinnin. Syvän katumuksen ja totisen parannuksen osoituksena SRK:n olisi syytä tarjota valmiutta osallistua mm. mahdollisesti tarvittujen terapiahoitojen korvauksiin...

    Myös paavi on muistuttanut siitä hirmuisesta vainosta, jonka kohteena Lähi-Idän kristityt tällä hetkellä uskonsa vuoksi ovat. Toivoisin, että näiden sisarten ja weljien järkyttävä kohtalo näkyisi Päivämies -lehdessämmekin ja seurapuheissa. Vähemmän tuijottaisimme omaan napaamme ja tynnyriimme.

    Päätoimittaja Eino Kimpimäen aikana 1970 SRK painoi kirjasta: ”Pyhäin Martyrein kowan kärsimisen Woittawaisen uskon ja kärsivällisyden Merkilliset Esimerkit sekä Christuksen Kärsimisen historia... Jerusalemin, Jumalan pyhän kaupungin, surkia ja kauhia häwityksen historia.”
    Kirjassa ei ole lähdettä, mutta kirja lienee uusintapainos 1829 suomeksi ilmestyneestä ja alunperin Trondheimin piispan Eiler Hagerupin (1685-1743) kirjoittamasta alkuperäisteoksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus muuten ajattelin, että yhteisö ei voi pyytää anteeksi. Tämä on suomalaisessa ympäristössä uusi ajatus. Ehkä asennoituminen tuli siitä, jäykkä kun olen.

      Mutta mainitsemaasi hoitokokousasiaa asiaa voisi totta kai lähestyä inhimillisemmin kuin nyt on tapahtunut. Väkisellä tingatut pahoittelut ja päälle ihan viimeisellä hetkellä myöntelyt, että juu kyllä tämä ihan reilu anteeksipyyntö on "sorisori".

      Juhlavan anteeksipyynnönkin olisin jo valmis ymmärtämään, mutta erityisesti korostaisin aktiivista keskustelua muutenkin kuin "meidän kesken".

      Viime vuonna suviseuroissa kuultiin todella puhutteleva saarna (AH) siitä, miten Joosefilla ja veljillään oli uudelleen tavattaessa paljon puhuttavaa. He puhuivat paljon!

      Ei muuta kuin nyt Viljo kutsuu koolle yleisötapahtuman Professorintielle ja jos sinne ei sovi niin Raksilan jäähalliin. Ehkä mieluummin sinne, ellei sitten Rotuaarille. Voisi tulla kuka vain. Jonkun sujuvasanaisen puhuvaisen alustus aiheesta "Hoitokokous - siunaukseksi vai kiroukseksi?". Laulettaisiin tunteikkaimmat sinkkarit vanhasta (ei kohta syrjäytyvästä) kirjasta ja muisteltaisiin menneitä. Kaikki halukkaat saisivat sanoa. Puheenjohtajana toimisi vaikka Kalevan päätoimittaja. Tarjolle pullaleetaa ja hyvät kahvit kaikille?

      Eikö olisi hauska tapahtuma vaikka koko kansalle? Minäkin tulisin varmaan kurkkimaan. Mitä se muuten edes haittaisi, jos joku tulisi paikalle ja haukkuisi koko lähiympäristönsä ihan pataluhaksi? Ei siitä ole niin mitään haittaa. Kyllähän sellaisen aina kestää ainakin se, joka tietää olevansa oikeassa, eikö totta?

      Ketä haavoittunutta auttaa, että vakuutetaan, että yhistyksellä on joka pyhä ovet auki jokaiselle, että eikun tervetuloa?

      Toiminnastahan se alkaa yhteisön ja lähiympäristön eheytyminen. Ei siitä, että sivumennen mainitaan, että tapahtuihan niitä virheitä ja korostetaan kuinka monessa Päivämiehen artikkelissa asia on jo sivuttu. Ei sekään auta, vaikka vielä lisätäänkin että tämä asiahan käsiteltiin ja myönnettiin jo Ranuan suviseuroissa, jossa kuultiin alustus aiheesta. Mitä tämä haavoittunutta auttaa? Äskeiset esimerkit eivät olleet maalailuani, vaan konkreettisesti juuri näin on viestitty.

      Ps.
      Tiedostan kyllä, että asiat eivät ole mustavalkoisia ja että suurin osa ihmisistä on elänyt myös 1960-1970-luvuilla ihan tavallista kivaa elämää.

      Poista
    2. Tässähän tuli taas aihe uudelle blogautukselle :D

      Poista
  4. Juuri näin!

    Ajattelen, että SRK:n johto on vastuullinen avaamaan oman historiansa tontin rehellisen tunnustamisen ja harhojen hedelmien korjaamisen. Senioripolven riviuskovaiset on niin "nilelle" peloteltu aikoinaan, ettei uskalla kannustaa johtoa oikeaan tilitykseen, vaikka kaikki varmaan sisimmässään tietävät, mikä on oikein. Vaientaminen vaikuttaa yhä. SRK:n johto on konkreettisesti pitänyt yllä lähes viime vuosiin hoitokokousvääryyksien vaientamista ja salaamista. On peloteltu "onkimasta" anteeksiannettuja syntejä ja vain unohtamaan kaikki uhrit ja niiden aiheuttama emäsynti - harhaoppi väärine opetuksineen.

    Vai mahtaako vielä oikeasti olla heitä, jotka uskovat silloisen lakiopin ja sen hedelmät oikeiksi?

    Kuuntelin SK:n ( Siionin Kevään ) vinkkaamana Erkki Vaaramon rakkaudellisen, Hyvän Paimenen äänisen saarnan vuodelta 1989 Ranuan suviseuroista. Sieluni lepäsi,tuli ravituksi ja mieleni sai hoitoa. Hän valaisee syvällisesti ja rikkaasti jumalallisen rakkauden olemusta ja vaikutuksia. Lisäksi hän mm. sanoo , että laki ei synnytä rakkautta.

    On myös sanottu, että kun vääryys saa vallan, rakkaus monissa kylmenee.

    Jäin miettimään, mahtoiko Erkillä tuolloin olla samanlaista kokonaishahmotusta kristillisyytemme tilanteesta, mitä meillä nyt on...

    VastaaPoista
  5. Länsimaiden raju yhteiskunnallinen ja moraalinen murros 1960-luvulla ei voinut olla näkymättä myöskään vl -kristillisyyden keskuudessa. Erityisesti 1964 jenkeistä liikkeelle lähtenyt nuorisovallankumous, joka huipentui 1968 "Euroopan hulluksi vuodeksi", vaikutukset vl- liikkeeseen tulivat näkyviin suurimmista kaupungeista alkaen . Näihin ilmiöihin suhtautuminen vaihteli hempeästä suvaitsevaisuudesta äärimmäiseen kireyteen.
    Tämä synnytti ristiriitoja, joita lähdettiin hoitokokouksin korjaamaan.

    70-luvun ilmiöitä onkin tarkasteltava osana niiden omaa kontekstia. Murroksen rajuutta on vaikea nykyihmisen tajuta. Se aiheutti silloisessa yhteiskunnassa hämmennystä yleisestikin. Ensimmäisen kerran maailman historiassa uudenlainen "valistus" ei jäänyt vain tiedostavan yläluokan debatiksi, vaan tunkeutui uuden välineen, television avulla matalimpaankin salotorppaan, jossa kuva yleensäkin oli merkinnyt tähän asti lähinnä kuvaa kirkon seinässä.

    Varsinkin koillismaalla äärimmäinen kireys johti nk "kososlaisen eriseuran"
    syntymiseen, jonka oppiharhoina nähtiin mm. "parempien uskovaisten" seurakunta seurakunnan keskellä , rippioppiharha, jossa ripistä tehtiin synnin peite sekä oppi siitä, että synti ei kadota. Hedelmänä oli salaisten syntien salliminen itselle, mutta muita kohtaan äärimmäinen
    kireys, kyttääminen ja arvostelu. Oli "lampaanlihaa hampaissa". (ks Kurvinen: Raportti Lestadiolaisuudesta 1980).

    Ensimmäisen kerran eriseurojen historiassa nyt ei tullut selkeätä eroa, vaan kososlainen eriseura jäi vaikuttamaan vl-kristillisyyden sisälle lähes kaikille paikkakunnille . Siksi sen hoito oli äärimmäisen vaikeaa varsinkin kun kososlaiseen eriseuran henkeen joutuneet katsoivat olevansa "parempia uskovaisia" , joilla oli varaa arvostella muita, varsinkin nuoria.

    Jossain vaiheessa eriseura rekisteröityi kuitenkin virallisesti nimellä "Vanhoillislestadiolainen Rauhanyhdistys". Mielenkiintoista, että kyseinen yhdistys liittoutui Amerikassa samaan aikaan syntyneen toisen ääripään eriseuran nk "töröläläisyyden" kanssa. Tältä taholta, samoin kuin sen ajan sensaatiolehdistössä esitettiin näitä samoja syytöksiä painostuksesta ja terrorista, joita yhä vieläkin näyttää ilmenevän.

    Se, että seurakunnassa hoidetaan, ei ole mitenkään Raamatun vastaista. Päin vastoin, sillä Paavalikin
    siihen moneen otteeseen kehoittaa. Lutherin mielestä se on merkki siitä, että kyseessä on oikea
    Jumalan seurakunta :
    "Jos siis näet syntejä julkisesti tai yksityisesti anteeksiannettavan tai ihmisiä rangaistavan, niin tiedä, että edessäsi on Jumalan kansaa. Sillä siellä, missä ei ole Jumalan kansaa, siellä ei myöskään ole
    taivaan valtakunnan avaimia. Sillä Kristus on jättänyt ne jälkeensä tänne maan päälle, että ne olisivat näkyvänä tunnusmerkkinä ja armonvälikappaleena, jolla Pyhä Henki jälleen pyhittää langenneita syntisiä ja joiden kautta kristityt tunnustavat olevansa Kristuksen alainen pyhä kansa tässä maailmassa.
    Ja ne, jotka eivät tahdo kääntyä, eivätkä salli itseään pyhitettävän, työnnetään pois tästä pyhästä kansasta,
    Toisin sanoen, tämän avaimen voimalla heidät sidotaan ja suljetaan ulkopuolelle." ( Luther : Sana ja Armo )

    Päinvastaisista puheista huolimatta 70-luvun kristillisyydessä ei ollut mitään oppiharhaa taistelussa kososlaista fundamentalismia vastaan, jossa erityisesti nuorten olisi ollut todella tukalaa elää.
    Hoitokokousten siunauksellisuus tuli esiin 80-luvulla kun kristillisyydestä tuli yhteen hiileen puhaltava nuorten valtakunta.

    Ajatus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteiskunnan murroksella on ollut osuutensa kokousten syntymisen taustoissa. Muissa uskonnollisissa yhteisöissä on ollut samantapaisia ilmiöitä.

      Kirjoitit Ajatus näin:"Päinvastaisista puheista huolimatta 70-luvun kristillisyydessä ei ollut mitään oppiharhaa taistelussa kososlaista fundamentalismia vastaan, jossa erityisesti nuorten olisi ollut todella tukalaa elää."

      Tämä ei taida olla ihan totta. Hoitokokousten loppuhuipennukseen eli kososlaisen hengen torjumiseen aika yleisesti katsotaan liittyneen pahimmat harhat: parannuksen tekeminen ja pätevän parannuksen vaatiminen nimenomaan kososlaisesta hengestä sekä pitkät jonot julkiripittäytymään kaikkien ymmärtämättä mistä on ripittäytymässä.

      Poista
  6. "Hoitokokousten siunauksellisuus tuli esiin 80-luvulla kun kristillisyydestä tuli yhteen hiileen puhaltava nuorten valtakunta"

    Ohhoh Ajatus kylläpä heitit lauseen tuossa. Varovasti olisin sitä mieltä, että jos kristillisyytemme todella "syvien rivien" tilannetta nähdään täysin yhteen hiileen puhaltavana nuorten valtakuntana, joko ei yksinkertaisesti haluta nähdä todellisuutta tai sitten on ns. Paavalin suomukset silmillä eli ei pystytä näkemään.

    Kyllä hoitokokousajoista on jäänyt paljon ns. kuonaa mukaan kristillisyyteemme. Sanoisin, että sana PELKO kuvaa yksittäisenä sanana lähes parhaiten minun mielestä tätä tilannetta. Sanotaan, että kristillisyytemme on niin keskustelevaa sakkia kun olla saattaa ja näin varmasti onkin, mutta varsinkin ns. julkisemmissa tilanteissa (seurakuntapäivät yms) varsin harvoin kuullaan/keskustellaan ihan oikeasti niin että jopa saman asian erilaisetkin näkökannat voivat olla ihan turvallisesti esillä ja niistä keskustelemme ilman kenenkään pelkoa uskontilansa epäilemisestä/arvioinnista. Hyvin usein se on sitä 1)alustajaveli käy pitämässä alustuksen 2)joku puhujaveli pitää ensimmäisen puheenvuoron ja sen jälkeen 3) muut säestää eikä kukaan sano poikkipuolista sanaa vaikka tottavie olisi ollut aihetta yhden jos toisenkin kerran. Mikä on syynä: PELKO, pelko hoidettavaksi joutumisesta ynnä muusta karttamisesta jne.

    Onneksi monet varmasti pystyvät pienemmissä porukoissa keskustelemaan vapaastikin ja itsekin olen saanut olla näissä ns. pienissä seuroissa mukana joissa on voinut keskustella ihan Raamatun pohjalta (eikä todellakaan minkään "ko ei me näin ruukata tehdä" tai "emmehän me aivan kuin halua olla tekemässä" ja "näinhän me haluamme olla tekemässä" yms. perustelujen pohjalta) uskonasioista ja näin virvoittua uskossa. Nämä on ollut hetkittäin parhaita seuroja joissa on todellakin saanut kokea että "missä kaksi tai kolme kokoontuu jne.."

    Näistä julkisemmista keskustelu- yms tilaisuuksista tulee vahvasti olo että KYLLÄ, olemme täysin yksimielisiä lähes kaikista mahdollisista asioista mutta tuokaan ei ole totta, vaan ainakin osittain illuusio. Itse näen niin, että kyllä kristillisyydessämme ollaan varsin yksimielisiä perus-uskonopin asioista ja näin Raamatunkin mukaan tulee olla, mutta sitten olisi hyvä muistaa, että on paaaaljon muita asioita, jotka eivät ole uskonopillisia asioita, eikä niistä tarvitsekaan olla mitään yksimielisyyttä eikä rehellisesti voikaan olla ja tottapuhuen, niistä ei edes pitäisi olla tarvettakaan keskustella. On vaan hyväksyttävä, että lammaslaumassamme on erivärisiä lampaita ja piste. Osa lampaista vaan kokee ahdistusta ja jälleen, PELKOA tämän "erivärisyyden" vuoksi. Kaikkein surullisinta on silloin, kun joku kieltää uskonsa tämäntyyppisten asioiden vuoksi.

    Yksi siunauksellinen asia on tänä päivänä nähtävissä hoitokokousajoista: yhä useampi ymmärtää, että silloin meni laajasti metsään monissa asioissa ja monin paikoin on nähtävissä halua selvitellä tuon ajan asioita ja vaikutusta uskonoppiimme. Uskon ja rukoilen, että pikkuhiljaa moni silloin "yleisissä" hoitokokouksissa ja nykyisinkin pienemmissä hoitokokouksissa kiusattu saisi kokea lohdutusta ja uskonvahvistusta kun nämä asiat purkaantuu ja selviää hiljalleen.

    -Muusikko

    VastaaPoista
  7. Päivämies n:o 41 (12.10.2011 ja uudelleen toukokuussa 2012) SRK:n johtokunnan KANNANILMAISU otsikolla "SRK:n historiatyön jatko edellyttää keskustelua":

    "...Tällainen tuolle ajalle leimallinen oppiharha oli esimerkiksi niin sanottu henkioppi: parannuksen vaatiminen erinimisistä hengistä, kuten kuivasta, hempeästä tai kososlaisesta hengestä. Kokouksissa ilmeni myös julkista ripittäytymistä ja parannuksen vaatimista sanelun mukaan sekä sellaista harhakäsitystä, että SRK:n tai rauhanyhdistyksen johtokunta muodostaisi maan päällä eräänlaisen "Jumalan huoneen hallituksen"...

    Myös Ville-puheenjohtaja on pyytänyt pohjois-suomalaisessa lehdessä julkisesti anteeksi (2014), ettei hän rohjennut noussa tätä hurmausta aikanaan vastustamaan seurakunnan kirkkoherranakaan!

    VastaaPoista
  8. Kun kuuntelee 70-luvun saarnoja havaitaan opin muuttumattomuus. Sama oppi ja sama evankeliumi, kuin aina Jumalan valtakunnassa on saarnattu. Jos joku "paisunut" 70-luvulla kuvitteli olevansa "hengellinen hallitus" tai jonkun mielestä pakkorippi oli ok, ei se merkinnyt sitä, että se olisi ollut vl-kristillisyyden oppi. Samoin kuin ei sekään ole vl-kristillisyyden oppi, vaikka nykyään joku laajentaakin ikioman seurakuntaoppinsa ja näkee vl-kristillisyyden vain paikallisseurakuntana ja osana maailmanlaajuista , monioppista kirkkoa.

    Eriseurassa on aina "toinen henki" kuten Luther ja muut wittenbergiläiset totesivat moneen kertaan zwingliläisille 1529 Marburgissa. "Teissä on toinen henki kuin meissä. Emme voi pitää teitä enää Kristuksen seurakuntaan kuuluvina." Samoin todettiin vanhoillisten ja uusheränneiden sovintokokouksessa 1911 : Eriseurasta on tehtävä parannus, muuten ei tule sovintoa. Samoin pappiseriseurassa 1961.
    Kososlainen eriseura 70-luvulla ei tehnyt poikkeusta. Siitäkin oli tehtävä parannus, vaikka tämä itseriittoinen fundamentalismi olikin asemoinut itsensä keskelle seurakuntaa.

    Herättää ihmetystä kouristuksenomainen tarrautuminen 70-luvun tapahtumiin. Toimiiko se ikäänkuin todistusaineistona sille, että minulle kynttilänjalka ei enää näykään tahrattomana ja puhtaasta kullasta valmistettuna ? Lauri Taskila aikanaan totesi, että kyseessä on näköhäiriö. Vikaa on haettava minusta itsestäni , ei seurakunnasta.

    Paavali katseli Korinton syntistä seurakuntaa pyhänä ja puhtaana Kristuksen ansiotyön kautta.
    Myös 70-luvun seurakuntaruumiin päänä oli Kristus. Voitaisiinko jo tätäkin monella tapaa puutteellista seurakuntaa katsella Kristuksen läpi ansiottomana ,mutta pyhänä ja Kristuksessa puhtaana.

    Jumalan valtakunta on armovaltakunta, jossa jokaista hoidetaan täydellisellä evankeliumilla. Siksi on absurdia, että sairaalassa ollaan, mutta pelätään että siellä hoidetaan.

    Kuten Erkki Reinikainen aikanaan totesi: " Puutteellisuuksistaan huolimatta 70-luvun hoitokokoukset osoittautuivat siunauksellisiksi "

    VastaaPoista
  9. Ed. kommentista unohtui allekirjoitus

    Ajatus

    VastaaPoista
  10. Näyttää, että "Ajatus" on vahvasti eri mieltä kuin SRK:n johtokunta KANNANILMAISUSSAAN 2011/2012 ja puheenjohtaja Erkki Reinikainen vaikkapa vuonna 1987 ja puheenjohtaja Ville Juntunen 2014.

    ”Kososlaisuus” oli risteilyohjus, jota voitiin käyttää aina uusia ”vastustajia” ja ennenmuuta kuviteltuja vastustajia vastaan ja se määriteltiin aina uudestaan niin että lopulta mustapekka jäi ”kososlaisuuden” ns. vastustajien kouraan :) :)

    Olin minäkin paikalla, kun edellä mainittu Erkki Waaramo piti kososlaisuus -alustuksen Oulun Rauhanyhdistyksellä palmusunnuntaiviikolla pe-iltana 6.4.1979. Ilmeisesti kuitenkin ”joutui pitämään”, - ehkä epäilyttävien henkilöiden oli todistettava tällä tavoin henkiopillinen raittiutensa ja solidaarisuutensa. Seurauksena oli ahdistuneiden nuorten valtavat jonot tekemään parannusta ”kososlaisuudesta”. Jonojen purkaminen mahtoi jatkua lauantaina ja vielä sunnuntai-illan seuroissakin...

    1970-luvun harhaan kuului, että pahimmillaan nousimme niin Jumalan kuin Hänen Sanansa yläpuolelle. Kaikki kritiikki oli kultaisen kynttilänjalan vikomista ja siis periaatteessakin mahdotonta ja tällä kannalla näyttävät vanhanliiton miehet edelleen olevan... Jopa Lars Levi Laestadius ja Juhani Raattamaa seurakuntanäkemyksineen olisi julistettu siinä ilmapiirissä kerettiläisiksi tai kososlaisiksi. - Vaikka Paavali piti kalliina Korinttonkin seurakuntaa, se ei estänyt näkemästä ja puuttumista sen harhoihin!

    VastaaPoista
  11. Näillä jonottaneilla nuorilla oli huoli ja ahdistus omista synneistään. Tuhansien muidenkin tavoin pääsivät vapauteen evankeliumin voimalla. Ei tätä pidä halveksia, sillä evankeliumilla ei koskaan ole huonoja vaikutuksia, vaikka joidenkin mielestä liika evankeliumi on turmiollista, kuten viimeaikaisesta pf-keskusteluistakin on ollut havaittavissa.
    Näitä evankeliumia pelkääviä Wäinö Havas tarkoitti kirjoittaessaan 1930-luvulla: "On jumalisia, heränneitä, vieläpä armoa joskus maistaneita ihmisiä, jotka sanomattomasti pelkäävät sitä, että evankeliumin lohdutusta jaetaan liian paljon. Niiltä, jotka ovat ruvenneet pelkäämään evankeliumin runsautta, on aina kadonnut rakkaus raadollisiin taivaan tien kulkijoihin. Herran lauma on ruvennut näyttämään heidän vikovissa silmissään kovin kirjavalta ja liian monin puutoksin täytetyltä. Heidän puheenparrekseen on tullut : Semmoiseksi ja semmoiseksi on tämä kristillisyys mennyt".

    70- luvulla kososlaisuus tunnettiin kristillisyydessä varsin hyvin ja sen hedelmät olivat selkeästi näkyvissä. Kun siitä vapauduttiin, niin 80-luvulla alkoi valtava kasvun ja yhteistoiminnan aika, mikä ei mitenkään
    olisi ollut mahdollista mikäli kuvatunlainen mielivalta "risteilyohjuksineen" olisi ollut vallitsevana 70-luvulla.

    Paavali julisti Korinton seurakunnalle täydellistä evankeliumia, johon kuuluvat myös neuvon,opetuksen ja nuhteen sanat. Ne ovat aina sidoksissa toisiinsa. Evankeliumi edellä. Pikkuesikoisuudessa aikanaan
    saarnattiin neuvoja ja nuhteita, mutta unohdettiin evankeliumi. Neuvot ja nuhteet ilman evankeliumia ovat lakia.


    Ajatus

    VastaaPoista
  12. Nimimerkki ”Ajatus”, olet siis eri linjoilla SRK:n johtokunnan ja sen johdon kanssa kososlaisuudesta ja muista 1970-luvun henkiopillista harhoista. - Lukuisat nuoret etsivät tuossa jonossa rauhaa aina vaan jatkuvaan ja lisääntyvään ahdistukseensa; he olivat tehneet parannuksen hempeästä hengestä, kuivasta hengestä, ehkä maailmallisuudesta ja nyt kososlaisuudesta... He etsivät rauhaa tekemällä salarippiä kuvitelluista synneistä ja ajatuksista kuin konsanaan Martti Luther yhä uudestaan ja uudestaan. Ja jos sattui sielunhoitaja ”aina oppivainen, ja ei koskaan totuuden tuntoon tulevainen. (vrt 2. kirje Timoteukselle 3:7) heidät syyllistettiin nyt ”rippiopista”. Monet väsyivät, särkyivät henkisesti ja hengellisesti, jotkut tekivät itsemurhan, kritiikkiin rohjenneita erotettiin perusteettomasti ja tuhannet kantavat edelleenkin sisällään mustaa ahdistuksen sykkyrää noilta ajoilta.

    Oli tapauksia, joissa julkinen parannus oli perusteltu ja tuotti hyvääkin hedelmää. Oli aitoja evankelisiakin sielunhoitajia ja puhujia, jotka tajusivat henkioppien seuraukset ja luottamuksellisissa keskusteluissa rohkaisivat uskomaan vapaasti, mutta heilläkään ei juuri ollut rohkeutta julkisesti vastustaa menoa. - Ja se, että oli onnellisen NÄKÖISIÄ, innokkaita ja yksimielisä nuoria ihmisiä ei vielä kerro, miten he oikeasti voivat ja kokivat – sillä tuohon samaan ja valtaviin rakennussaavutuksiin toki päästiin aikanaan totaalitäärisissä järjestelmissäkin kuten Saksassa, Neuvostoliitossa, Kiinassa jne. 1980-luvun alun ilmapiiriin valoi lisäksi optimismia ”vainojen ajan” loppuminen. Tärkeintä ”ettei ammuta” taisi joku mummo sanoa Venäjällä 1990-luvun mullistusten aikana. 1980-luvun loppupuolella ”erkkireinikaisen perestroikan ja glasnostin” aikana oli myös perusteita optimistisesti odottaa, että 1970-luvun tapahtumat käsitellään rehellisesti niin, että asioille saadaan viimein piste.

    Mitään konkreettista, et ole Ajatus esittänyt tästä kristillisyyttä 1970-luvulla uhanneesta valtavasta "kososlaisvaarasta". 1970-luvun tapahtumia voidaan selittää monelta kantilta, yksi näkökulma on sosiopsykologinen; kysymyksessä oli jonkinlainen joukkosuggestiivinen ja -hysteerinen ahdistuksen purkaus. Myös tuon patoutuneen ahdistuksen taustaa voidaan selittää hyvin monesta tieteellisestäkin lähestymiskulmasta.

    VastaaPoista
  13. Kososlaisuus oli eriseura, jonka katalyyttinä oli maailman raju muuttuminen vl-kristillisyyden ympärillä.
    Niinkuin aina eriseurassa, perimmäinen syy oli kuitenkin synti ja synnin luvallisuus. Joko hempeän avoimesti tai tiukan kristityn kuoren sisässä salaisesti itselle sallittuna. Opillisina harhoina oli mm.käsitys siitä, että synti ei kadota ja rippioppiharha, jossa ripistä tehtiin synnin peite. Eriseura hajotti seurakuntaa.
    Tästä koettelemuksesta hoitajatkaan eivät aina selvinneet opin puhtaudessa, vaan myös hoitajista tuli hoidettavia. Oppi mm. hengellisestä hallituksesta, tai pakkoripin vaatimisesta eivät tietenkään kuulu vl -kristillisyyteen.

    Evankelumi ja oppi säilyi kuitenkin muuttumattomana läpi 70-luvun. Siksi on väärin väittää, että vl-kristillisyys olisi ollut harhassa . Pohjanoteerauksena ilmeisesti tietämättömyydestä johtuva 70-luvun kristillisyyden rinnastaminen
    "korpelalaisuuteen" . Uuden heräyksen eriseurassa harjoitettiin "yhteisöllistä kritiikkiä" ja väitettiin, että kaikki nukkuvat ja että kaikkien tulee herätä.
    Matti Suo aikanaan totesikin että jokaisen tulisikin herätä omiin synteihinsä
    mutta jos herääminen tapahtuu toisten synteihin, aletaan huitoa oikealle ja vasemmalle ,eikä katsota mihin lyönti sattuu.
    Näin hajoitetaan seurakuntaa.

    Eriseuran myrskyissä osa teki parannuksen, mutta osa lähti pois. Evankeliumi jäi kuitenkin tähän yhteen lammashuoneeseen.
    Tähän ei palata niin, että poislähtenyt ikäänkuin "rehabilitoitaisiin", vaan Kristuksen seurakuntaan palataan parannuksen kautta.

    Ajatus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eriseurasta sanana tulisi mieleen että kyse olisi ollut jostain ryhmästä, jolla olisi ollut keskinäistä vuorovaikutusta, johtohenkilöitä jne. Taitaa olla kaukaa haettua, varsinkin kun muistetaan, mistä sana kososlaisuun on alun perin lähtenyt. Ajatteletko, että on ollut vuosikymmeniä eli 1930-luvulta lähtien olemassa eriseura kristillisyyden sisällä? Sanaan eriseura liittyisi jotenkin luontaisemmin sekin että hajaannuksen tapahduttua se olisi edes hetkeksi muodostunut omaksi erilliseksi ryhmäkseen.

      Varmaan jopa sana "henki" sopii kuvaamaan asiaa paremmin tilannetta jossa vääränä pidetyt ajattelutavat ja elämäntavat saatiin niputettua yhden nimittäjän alle. Yhteisön kannalta on ymmärrettävää ja hyödyllistäkin nimetä vihollinen.

      Tietenkin uskosta osaton tulee uskoon ja seurakuntaan parannuksen kautta. Mutta eikö olisi hyvä, jos silti toimisimme vähän siihen tyyliin jota edellä esitin Raksilan jäähallissa tehtäväksi ;-)

      Poista
    2. Ajatus: "Tähän ei palata niin, että poislähtenyt ikäänkuin "rehabilitoitaisiin", vaan Kristuksen seurakuntaan palataan parannuksen kautta."

      Sinulle ei ole vielä auennut, että yhä vaadit haavoitettua ja rikottua tekemään haavoittajan ja rikkojan synneistä parannusta. Se on juuri sitä "pakkoparannusta", jota harjoitettiin - ja paljon - mutta määriä ja kaikkea sitä kovaa ja lakihenkistä pahuutta ei haluttaisi tunnustaa, eikä muistella. Ei tietenkään.

      Kun olemme erilaisia, toiset paljon herkempiä kuin toiset, on ymmärrettävää, että kaikille eivät samatkaan kokemukset jätä yhtä syviä haavoja. Silloin ei kuitenkaan Siionin sisäpuolella ollut haavoitetuille hoitopaikkaa. KAIKKI olivat alistetut, siis alistetut, harhaopin alle - vaikka sisimmässään olisi tiennyt, että tämä ei ole oikein.

      Jos haavoitettu olisi valittanut, olisi alkanut samantien uusi kiusaaminen "hoitojen" muodossa ja sitä tietä ulostuomitseminen viimeistään yhä lyöden katkeruus-syytöksillä ja mitä pahemmilla muilla leimoilla nimettynä. Lopuksi eväänä "Saatanan haltuun!"

      Kuulostaako rakkauden täyteiseltä opilta?

      Juuri sellaisesta- vain yhdestä lukemattomista - oli kyse Viljon tapauksesta taannoin Ranualla. Hän itse vastasi hyvin rehellisesti, että pelko esti silloin toimimasta oikein. Jos olisi uskaltanut nousta vastaan - huonosti itselle olisi käynyt.

      Tapauksen ilmitulo jälkeläisen vilpittömänä kyselynä julkisesti oli kuin "valomerkki"kaikille, joka huutomerkin lailla sisälsi syvällisen muistutuksen kristillisyytemme kollektiivisen harhan korjaamistarpeesta.

      Sen aika on käsillämme. Vaatii edelleen rohkeutta olla rehellinen ja toimia oikein.

      SRK ja sen johto ovat asiassa edelleen avainasemassa. Heillä on suurin vastuu. Heidän tonttinsa historia sisältää vastuulliset toimet kollektiivisen trauman aiheuttamisessa ja sen seurauksissa.

      Me voimme rukoilla edelleen heille nöyrää ja kuuliaista mieltä sekä rohkeutta sen toteuttamiseen Pyhän Hengen ohjauksessa.

      Poista
    3. Haluaisin vielä kerran tuoda kyseisen harhaopin tuomaan sisältöön harhaisen lakihenkisen pakkoparannuksen ohella keskeisen piirteen:
      uskovaisen ihmisen muotittamisen.

      Erkki Reinikainen saarnassaan v.2002 kertoo siitä hyvin yksinkertaisen selkeästi. Ne överiksi menneet julkilausumat, joita silloin annettiin, nousivat tästä muotittamisesta. Uskovaisen omaan omaantuntoon ei luotettu enää. Päinvastoin. Piti asettaa ankarat kiellot ja käskyt lapsista asti. Aviopuolisoillekkin määrättiin "lihanpyhitysoppi", jonka noudattamisessa pärjäsivät ja yhä pärjäävät vain "rotunaiset- ja miehet". Jaksamista ei saanut kuunnella. Uupuneet ja sairaat tulivat ohitetuiksi. Luotiin vahvan uskovaisen muotti.

      Kun tämä muotitus on saanut vaikuttaa vuosikymmeniä, ei ikäänkuin muisteta, ettei sellaista ollut ennen ko. harhaista muotitusta.

      Muotituksen taustalla on pelko, että Pyhä Henki ei ohjaakaan uskovaisen omaatuntoa ja sille pitää määrätä yhteisen "muotin" säännöt. Muotti valettiin terveen, vahvan, yhdenmukaisin ajallisin arvoin ja venyvän ihmisen mitoilla.
      Tästä on seurannut, että he, jotka eivät jaksa, eivätkä veny, ajautuvat kieltämään uskonsa. Heille ei anneta uskomisen oikeutta.
      Juuri tästä syystä niin monet kokevat, etteivät kelpaa...

      Voisin kiteyttää tämän ajatuksen hiukan kärjistäen, että "heikoilla ei ole sijaa majatalossa".

      Järkyttävän monet nuoret näkevät, millainen venyvyys vaaditaan 10-15-lapsisen joukon säälliseen hoivaamiseen ja luotsaamiseen, eivätkä uskalla ottaa riskiä, koska näkevät. miten siinä voi käydä - kun voimat eivät riitäkään ja tulee surullisia perhekohtaloita.

      Poista
  14. Ajatus: "Kososlaisuus oli eriseura..."

    Ajatus, olet sitkeästi eri linjalla SRK:n ja sen nykyisen puheenjohtajan kanssa. Tule rohkeasti esiin nimimerkin takaa - ja please, lue vieläkin uudestaan tämä kahteen kertaan julkaistu "pahoittelu", jota SRK:n edellinen puheenjohtaja nimitti myös anteeksipyynnöksi:

    "...Tällainen tuolle ajalle leimallinen oppiharha oli esimerkiksi niin sanottu henkioppi: parannuksen vaatiminen erinimisistä hengistä, kuten kuivasta, hempeästä tai kososlaisesta hengestä. Kokouksissa ilmeni myös julkista ripittäytymistä ja parannuksen vaatimista sanelun mukaan sekä sellaista harhakäsitystä, että SRK:n tai rauhanyhdistyksen johtokunta muodostaisi maan päällä eräänlaisen "Jumalan huoneen hallituksen"...

    Valitettavasti henkiopin ja myös "kososlaisuuden" taustalla oli valtapoliittiset syyt:

    1) Pyrkimys vahvistaa Oulu ja SRK yksiselitteiseksi esikoisseurakunnaksi = "Jumalan huoneen hallitukseksi" ja jopa "globaalisti"!
    2) Ja sitten se perinteisempi: "Opetuslasten kesken syntyi myös kiistaa siitä, ketä heistä olisi pidettävä suurimpana." (Luuk. 22:24)

    Antanet `Ajatus` konkreettisia esimerkkejä siitä, mitä tarkoitat lauseellasi: "Opillisina harhoina oli mm.käsitys siitä, että synti ei kadota ja rippioppiharha, jossa ripistä tehtiin synnin peite..." Viime vuosien pedofiili- ym. skandaaliin tuo näkemys kyllä käy. Väitettiin näet mm. ettei pedofilian tai homoseksuaalisuuden toteutus oli tavallisia pikkusyntejä kummempaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Väitettiin näet mm. ettei pedofilian tai homoseksuaalisuuden toteutus oli tavallisia pikkusyntejä kummempaa."
      Ei kai nyt sentään? Eräs vastuuhenkilö on kyllä ainakin sanonut itsekin jälkikäteen jossain haastattelussa (en muista mikä) myöntämänsä mukaisesti taitamattomasti. Siihen tapaan, että jokainen meistä on vakaviin synteihin sydämessään valmis. Teologisesti periaatteessa oikein, mutta tilanteeseen nähden älytön lausuma.

      Poista
  15. Niin - takavuosina oli sitäkin käytäntöä, että "konttorilta" heitettiin vastavalkeaksi jokin ajatus tai metafora, jota sitten kaikuna toistettiin...

    `Ajatukselle` vielä; rehabilitointi tarkoittaa tässä yhteydessä jo tunnustettujen epäraamatullisten harhojen perusteella - siis Pyhän evankeliumin valossa perusteettomasti - sidottujen ja erotettujen Rauhanyhdistysten jäsenten kokemien väärinkäytösten oikaisemista !

    "Hän on minut lähettänyt parantamaan särjettyjä sydämiä, saarnaamaan vangeille lunastusta ja sidotuille pääsemistä." (Jes.61:1)

    "Muistakaa sidotuita, niin kuin te heidän kanssaan sidotut olisitte, ja niitä, jotka murhetta kärsivät, niin kuin te itse vielä lihassa olisitte." (Hepr. 13:3)

    "Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet..." (Jes 58:6)

    Toinen asia sitten on, haluaisivatko tämän kokeneet enää palata uskonyhteyteemme. - Näin kuitenkin kristillisyytemme osoittaisi nöyryyttä ja kuuliaisuutta Herran Sanalle:

    "Älkää luottako valheeseen sanoen: tämä on Herran templi, tämä on Herran templi, tässä on Herran temppeli. Mutta parantakaat todella elämänne ja menonne, ja tehkäät jalo oikeus yhden ja toisen välillä." (Jer 7:4)

    VastaaPoista
  16. "Pyhä Henki on aina kokoava voima. Se sulattaa uskovaiset
    ihmiset eläväksi yhteisöksi. Se ei synnytä erillisiä kristityitä,
    yhtä yhteen loukkoon, toista toiseen, vaan se muodostaa
    Hyvän Paimenen ympärille yhden lauman. Se liittää
    yhteen päähän, Kristukseen, yhden ruumiin, jonka jäsenet
    ovat veljellisen rakkauden sitein saumattomasti toisiinsa yhdistetyt."
    (Wäinö Havas 1930-luvulla).
    "Yhteenliittymisaate on ihanin periaate, mitä maan päällä on,
    mutta uskon asioissa se ei voi tapahtua minkään sopimuksen kautta.
    Totta on, ettemme ole ensi kerrallakaan tulleet minkään
    ulkonaisen sopimuksen kautta kristillisyyteen, vaan Pyhän Hengen
    vaikutuksen kautta, jolloin tulimme vakuutetuiksi, että olemme Jumalan lapsia."
    (Matti Suo uusheränneitten ja vanhoillisten tuloksettomassa sovintokokouksessa
    1911 )
    "Kannatan Suon puhetta" (Kalle Heliste)
    "Yhdyn Suon puheeseen. Näin minäkin olen käsittänyt. Oikea herätys
    enemmän peittää veljien viat ja on kiitollinen kun se saa syntinsä
    anteeksi. Se vaikuttaa rakkauden sekä veljien kesken, että ulospäin ja
    se on Jumalan sana mukainen". (Juuso Markkanen).

    Vl-kristillisyydessä on aina uskottu , että seurakunta on Pyhän Hengen
    kokoama, eikä mikään ihmisten omaehtoinen yhteenliittymä.
    Se, että poislähtenyttä näin kehoitetaan parannukseen ei ole mikään
    kunniakysymys. Kristuksen seurakuntaan ei näin ollen liitytä
    anomuksin eikä päätöksin, ja jos sitä yritetään siitä ei tule mitään.
    Historiakin on sen moneen kertaan osoittanut.

    Kososlainen eriseura liittyi n. "sillanpääläisyyteen" ja rekisteröityi
    virallisestikin nimellä "Vanhoillislestadiolainen rauhanyhdistys"
    sekä oli kiinteässä yhteydessä jenkeissä samaan aikaan syntyneen eriseuran "töröläläisyyden" kanssa. Kyse oli selkeästä eriseurasta.

    On jotenkin paradoksaalista se, että ne joiden mielestä vl-kristillisyys
    on autoritaarinen johtomiesten määritellessä yksinoikeudella
    opinkysymyksiä, nyt jostain syystä kiivaimmin vetovat SRK:n
    päätöksiin ja heittävät varjoa niiden ylle, jotka eivät heidän mielestään
    tarpeeksi syvään kumarra niitä.

    SRK:n johtopäätökset ovat oikeat. Harhat eivät kuulu vl-kristillisyyteen.
    Evakeliumi ja usko säilyi kuitenkin muuttumattomana läpi 70-luvun
    koettelmuksen. Vl-kristillisyys ei ollut harhassa. Kaikkien ei tarvitse herätä.

    ps. Se toimihenkilön lausuma oli itse asiassa kirkkoisä Augustinuksen
    ja Lutherin lausuma, jota joku siteerasi ja sai aikaan kohun.
    Eikä siinä lausumassa vähätelty mitenkään syntejä, vaan kuvattiin
    jokaisen ihmisen tasavertaista kykyä langeta syntiin.
    " Eräs, josta kirjoitetaanVitis Patrum-kirjassa, on vastannut hyvin kun eräs hänen veljistään oli langennut huoruuden syntiin: Hän lankesi eilen, minä voin langeta tänään"
    (Martti Luther)

    Ajatus

    VastaaPoista
  17. ”Ja Herra vastasi: ^Kuka on uskollinen ja viisas taloudenhoitaja, sellainen jonka isäntä asettaa huolehtimaan palvelusväestään ja jakamaan vilja-annokset ajallaan?... Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan." (Luuk. 12:42, 48)

    Aivan kaikki hoitotoimet eivät olleet perusteettomia, mutta on synti ja vääryys ajaa toinen ihminen "hengellisellä hoidolla" itsemurhaan, henkisen ja fyysisen terveyden romahdukseen, erottaa hänet perusteettomasti seurakunnasta, mutta myös se, että provosoidaan hänet hengelliseen haaksirikkoon ja katkeruuteen. Ei myöskään väärien asioiden näkeminen vääräksi - ennenkuin enemmistö tämän ymmärtää - ole synti ja oikea peruste sitomiselle, erottamiselle jne. Kaikki eivät olleet väärässä. Voidaan perustellusti myös kysyä; kummat tekivät siis väärin; ne jotka menivät kuuliaisesti mukaan harhoihin, joita johdettiin jopa SRK:n työvaliokunnan arvovallalla vai ne, jotka näkivät harhat harhoina jo silloin?

    Kristillisyydessämme on aina opetettu, että totiseen parannukseen kuuluu - niin yksilön kuin yhteisön tasolla - katumuksen ja anteeksipyynnön lisäksi myös vääryyden oikaiseminen ja KORJAAMINEN - niin kuin se on vielä mahdollista. Ja asioiden korjaamisen suhteen on viitattu usein sanoihin: "Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on autuuden päivä" (2. Kor. 6:2). Hoitokokousväärinkäytösten suhteen "Jumalan ajan" vuodesta toiseen jatkuva odottaminen voi olla enää vain hurskaalta kuulostava tekosyy vastuun välttämiselle.

    Luther vastaa Erasmukselle "Sinä edelleen annat sen neuvon, ettei `saa julkisesti ilmoitella sellaista, mikä kirkolliskokouksissa on tullut virheellisesti päätetyksi, ettei annettaisi aihetta isien arvovallan halveksimiseen.`...Mutta mitenkähän menettelevät ne sielut, jotka tuo kohtuuton määräys sitoi ja surmasi? Eikö tämä ensinkään huolestuta sinua?

    Inhimillisiä määräyksiä ei voida noudattaa samanaikaisesi kuin Jumalan
    sanaa, sillä ne sitovat omattunnot, mutta tämä vapauttaa ne; nämä ovat
    ristiriidassa keskenään, ovat kuin vesi ja tuli, ellei noita määräyksiä
    noudateta vapaasti, toisin sanoen sellaisina, jotka eivät sido.

    Isien arvovaltaa on siis pidettävä yhtäkaikkisena, ja väärin päätetyt määräykset - ja sellaisia ovat kaikki ne, jotka on laadittu ilman Jumalan sanaa - on revittävä rikki ja heitettävä syrjään, sillä Kristus on isien arvovaltaa tärkeämpi." (Luther, Sidottu ratkaisuvalta)

    SRK:n johtokunnan hoitokokouksien harhoja koskevat julkilausumat lokakuussa 2011 ja toukokuussa 2012 eivät ole johtanut konkreettisiin korjaustoimiin, vaan jopa monien johtokunnan rivijäsenten viestit kuten ruohonjuuritason tulkinta edelleen on ollut, että "kaikki saa jatkua ennallaan".

    Aiempi keskeinen argumentti, ettei SRK:lla ollut 1970-luvulla vastuuta ja roolia hoitokokousten järjestämisestä on kumottu. Tämän on mm. puheen- johtaja Olavi Voittonen myöntänyt allekirjoittaneelle keskustelussamme 20.6.2012.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun mielestäni nämä olivat viisaita sanoja. Tuo myös mitä kirjoitit viimeisessä kappaleessa ja näiden pm julkaistujen kannanmuodostusten vaikutuksesta on juuri niin kuin sanot. Ajatellaan, jos uutista noteerataankaan, että siellähän se on lehdessä kirjoitettu ja asia näin muodoin loppuun käsitelty. Elämä jatkuu jne. Ei katsota taakse niin kuin Lootin vaimo. Totinen parannus sen sijaan on kipeä tie ja siihen kuuluu ristin kantaminen.

      Poista
  18. Eli 70-luvun opetuksessa mentiin kiistatta harhoihin, joissa mm. ihmisiä vaadittiin
    sanelun mukaan parannukseen ( pakkoparannus ) ja omaksuttiin "erehtymättömän huoneenhallituksen" oppi, jolle kaikilta vaadittiin kuuliaisuutta. Siis opin uudelle "muotittamiselle". KAIKKI olimme alistettuja ja osallisia enemmän tai vähemmän harhojen käytänteille.

    Tätä kollektiivista osallisuutta on kenenkään turha kiistää enää.

    Nyt kuitenkin Markun mukaan nykyisen johtokunnan rivijäseniä ja ruohonjuuritason uskovaisia vastustavat näiden jo myönnettyjen pahojen vääryyksien korjaamista - vaikka ne ovat edelleen korjaamatta.

    Mitä tästä pitäisi ajatella?

    Eikö Jumalan lasten kuulukkaan korjata yhteisesti aiheutettuja pahoja tekoja???

    Viljo olisi selvästi halunnut sitä, mutta ketkä "vaikutusvaltaiset" jarruttavat???

    Ovatko yhteiset pahat teot pienempiä kuin yksityiset???

    Muistelkaapa, millaisen kohtelun erotetut saivat!!!

    Ja vielä: Oliko Pyhä Henki paikalla, kun "erehtymätön huoneenhallitus" laati uusia perusteita lauman käyttäytym9selle? Viittaan vaikkapa huoruutta tihkuvaan Onanin tapauksen kertomukseen, joka tuli vuosikymmeniksi viitoittamaan vanhempien avioelämää?

    VastaaPoista