perjantai 15. huhtikuuta 2016

SRK:n julkaisujen menekki

Siionin sydämelle on Siionin Kevään sisarjulkaisussa Päivämiehessä (PM 13.4.2016 s. 9) tuotu huoli SRK:n julkaisujen menekin putoamisesta. Onhan se huolestuttavaa, jos tärkeä viesti ei tavoita kohderyhmäänsä.

Uutinen voisi olla Päivämiehen taloussivuilta, on diagrammia ja sen sellaista. Sanotaan, että julkaisujen yksi keskeinen tehtävä on varojen hankkiminen lähetys- ja leirityöhön. Sinkkareita ei laiteta Spotifyhin, koska se ei tuota. On murhetta siitäkin, että Siionin laulujakin oli ajattelemattomuutta jaettu kännykkäversiona noin vain ennen Keskusyhdistyksen (tm) laulukirjasovellusta. Ja joku jakaa lauluja Youtubessa ilman lupia. Hyvä olisikin näin muodoin uskovaisissa kodeissa aivan kuin puhua tekijänoikeuksien merkityksestä, jotta loppuisi tällainen Veriyljän ylistäminen ihan rahatta ja hinnatta.

En väitä, etteivätkö tekijänoikeudet olisi totta, mutta joskus sitä oikein säpsähtää siihen, että mietitäänköhän sitä aina ollenkaan, mitä julkaisuissa julkaistaan.

Julkaisun tekeminen merkitsee halutun viestin julkiseksi tuomista. Kaikille on selvää, mikä on se Jumalan seurakunnan viesti, joka on julkaisemisen arvoinen ja julkaisujen sisältö.

Jumalan seurakunnan julkaisujen julkistamisen tavoitteena ei mitenkään voi olla lähetystyön rahoittaminen. Julkaisuilla ei rahoiteta lähetystyötä, vaan ne ovat lähetystyötä.

Sitten kun todella alamme tehdä lähetystyötä, jaamme kaikki julkaisut ilmaiseksi ja laitamme tästä Hesarin etusivulle mainoksen.

Ja sitten volyymit kaakkoon. Tässä vielä tämänpäiväinen osuuteni lähetystyöstä:



perjantai 1. tammikuuta 2016

Vierailla (?) tulilla lämmittelemässä

Kuulolla
Olen lestadiolainen kristitty. Joulun aikaan kuuntelin monta saarnaa lestadiolaisten seuroista. Olen kuunnellut ennenkin. Jouluseuroja Jällivaarasta (toisin kuin tavallisia seuroja) pystyi poikkeuksellisesti kuuntelemaan ilman henkilökohtaista tunnistautumista ja salasanaa eli käyttämällä kaikille yhteistä tunnusta ja salasanaa (jotka äkkäsin netistä). Kuuntelupalveluun kirjautumisen jälkeen avautuneet käyttöehdot olivat aika väljät: riitti että halusin kuulla kuuntelemani ja sitoudun siihen, että en levitä kuulemaani Jumalan sanaa äänellisessä tai kirjallisessa muodossa eteen päin (näin en teekään enkä muistaisikaan, vaan kerron yleisellä tasolla). Seuroissa kuultavaa puhetta kutsutaan muuten Jumalan sanaksi. 

Mitä kuuluu?
Kuulin jouluseuroista lestadiolaista sananjulistusta. Voisi arvioida aika vähän (jos mitään) muuttuneen esimerkiksi viimeisen 116 vuoden aikana. Kuulin kaanaan kielistä Raamatun selittämistä jonkinlaisena tajunnanvirtana siten, että puheita oli arvattavasti jonkin verran valmisteltu etukäteen, mutta saarna eteni aika vapaamuotoisesti monenlaisten asioiden ympärillä pyörien. Puheet noudattivat aina samaa kaavaa: pitkät alkulätinät, sen jälkeen useimmiten aika pitkän raamatunpaikan lukeminen erillisen lukijan toimesta ja tekstin sekä kaikenlaisen siihen löyhästi liittyvän noin tunnin kestävä selostus runsaasti myös aiheeseen viittaavia raamatunkohtia muistellen. Saarnan loppupuolella meille kuulijoille todistettiin synnit anteeksi annetuksi Herran Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Mummot kiittivät monesti kovaäänisesti. Saarnaajat puolestaan olivat tunteneet itsensä niin kylmiksi, että kysyivät, vieläkö saavat uskoa syntinsä anteeksi annetuksi. Näin niiden yhteen ääneen todistettiin olevan. 

Lestadiolaisessa saarnassa tuntuu leimallista olevan konservatiivisuus, vahva raamatullisuus ja periluterilaisuus määrätyin painotuksin. Pelastus tulee yksin armosta eikä ole siinä meillä kuulkaa mitään osaa eikä arpaa ei niin mitään. Kuulostaa myös Herramme kärsineen kovasti meidän syntiemme ja perin huonon vaelluksemme tähden. Hänet olemme naulanneet ristinpuuhun. Kovasti korostetaan, että kristitty on samaan aikaan syntinen ja vanhurskas, jälkimmäistä yksin Kristuksen tähden. Saarnoissa näiden asioiden käsittely vuorottelee luontevasti ja tottuneesti esimerkiksi tietokoneesta, kännykästä, koreudesta, televisiosta, kuoroissa laulamisesta, huoruudesta, kynttilöiden polttamisesta kotona, pääsiäisrisuista, otsatukasta, kuntosalilla käymisen vaaroista, ikoneista ja urheilutulosten seuraamisesta saarnaamisen kanssa. Vanhempia rohkaistaan ja tuetaan aika tavalla. Tehtävähän on raskas ja vastuullinen. Virheitä kasvatuksessa tapahtuu ja taitamattomuutta ja väsymistä. On hyvä pitää aivan seurojakin lasten kanssa eli pyytää omaa kovuuttaan anteeksi.

Lestadiolaisuudelle on siis tyypillistä, että usko ei jää vain korkeisiin sfääreihin, vaan se tuodaan arkielämään ja kernaasti myös arkisten valintojen tasolle. Armon sanotaan opettavan. Kristitty ei nimittäin ole lain alla, vaan palvelee Herraa ja lähimmäistään ilolla. Arvaan olevan niin, että kukin valitsee sopivasti vähän sinne päin. Kuitenkin pitää olla valppaana kuten viisi neitsettä konsanaan. Perkele nimittäin tietää, että nyt kun eletään viimeisiä aikoja, sillä on näinmuodoin kiire. (Puhe on paikoin aika karskiakin.)

Lapsi uskoo, voi hyvä tavaton että uskoo niin mahottomasti. Kastekin on tärkeä, mutta ei pelastuksen ehto, vaan hyvän omantunnon liitto ja kasteessa elämme jokapäiväisessä parannuksessa. Jumalan seurakunnan ulkopuolella ei ole pelastusta. Niin jätti Jeesus lukittujen ovien takana avainten vallan seurakunnalleen - omilleen. Kalliin kristillisyytemme piirissä on siis pelastus. 

Huoruus on kamala synti, mutta kaikkein pahinta huoruutta on hengellinen huoruus, kuullostaa lestadiolainen opetus olevan, koska näin sanottiin.

Aika on vaikea ja maailma on paha. Muualla tuntuu olevan luopumusta ja oikeaa oppia ei siellä ole. Luterilaisella kirkolla menee huonosti, on vähän sellainen paavin apukirkko. Maailma ahdistelee lestadiolaisia eikä ymmärrä mutta pilkkaa kyllä. Kristittyjen välillä tulee rakkauden vallita. Mutta niin on lestadiolaisuuden sisälläkin voimia, jotka ovat aivan kuin sisältä päin yhteistä rakkautta nakertamassa. Arvostellaan eikä arvosteta kristillisyyden vastuunkantajia, jotka tekevät vaikeaa työtään tällaisina pahoina maailmanaikoina. 

Lapinhuoneenhallitus
Noh, sitten kuultaa tietenkin läpi myös se kuuluisa lestadiolaisuudessa lymyilevä väärä oppi hengellisestä hallituksesta. Mitä niitä hallituksia nyt olikaan, Lapin vanhimpia ja huoneenhallituksia ja sen sellaisia johtokuntia? Kyllähän me käsitämme tällaiset puheet vääriksi, viitataan niillä sitten kumpaan tahansa, joko Hepr.12:22-23 tai 1. Kor:4:1-2 omintakeiseen tulkintaan. Mutta koitetaan nyt kuitenkin elää noittenkin kanssa, riitahan siitä muuten syntyy kalliissa kristillisyydessämme. Yritetään siis vielä kestää heikkoa veljeä, koska eihän sitä pelastuta nyanssien vuoksi vaan elävän uskon kautta Kristuksen tähden ja seurakunnastakin tulee käsittää, että se on "uskovien yhteisö, jossa evankeliumia puhtaasti julistetaan ja sakramentteja oikein toimitetaan"...

Separaattorit
Jos yhtään katsotaan läpi sormien itse kuhunkin ihmiseen kuuluvaa inhimillistä heikkoutta, häilyvyyttä ja taitamattomia sanoja, en osaa nimetä yhtään varsinaista opillista eroavaisuutta lestadiolaisuudessa. Mutta mutta, tuohon viimeisimmäksi mainitsemaani asiaan liittyen kuuluukin lestadiolaisuudessa nyt sitten aivan erikoisen kummia:

Jotkut lestadiolaisista ovat lähteneet avoimen lahkoutumisen tielle, mikä on noussut kirkollisen uutisoinnin kärkeen. Katso hyvä tietolähde, jossa on kootusti paljon aiheeseen liittyvää. Tiettävästi ilman yhdistyksen toimielimissä tehtyä virallista päätöstä on Lapista tulleen hengellisen ohjauksen perusteella alettu monella paikkakunnalla jakamaan ehtoollista ihan itte. Syyksi toiminnalle selitetään väitetty luterilaisen kirkon siirtyminen kohti katolilaista kirkkoa tavalla, jota väitettä on tavallisen luterilaisen aika hankala ymmärtää. Kuuma peruna on esimerkiksi uhrivirsi/kolehti (alkukristillisyydessä ehtoollisen yhteydessä kukin jakoi omastaan). Toinen uloslausuttu syy on se, että jossain on ollut joskus joku ongelma saada kirkolta sellaisia palveluita kuin on edellytetty. 

Lestadiolainen maallikkosaarnaaja Karhu sanoitti Kotimaa24:n haastattelussa ehkä tarkoittamattaan herätysliikkeen kirkon ulkopuoliseksi lahkoksi puolustautumalla niin, että "kyse ei ole luterilaisen kirkon ehtoollisesta". Niinpä. 

Sanovat, ettei kirkolla ole "monopolia sakramentteihin". Vielä vähemmän sakramentteja voi ottaa "omiin käsiin", kuten jotkut lestadiolaiset toimintaansa nimittävät. Siis että joku noin vain voisi päättää "ottaa" Jumalan pyhät salaisuudet, ihan "omiin" "käsiin". Sakramentteja ei myöskään voi ikinä ottaa jaettavaksi "puhtain käsin" (tällaistakin ilmaisua käytetään). Puhdasta jakajaa täältä kuoleman varjon maasta ei taideta löytää.